Skip to content
​Elmia ja DLG järjestävät uudet metsämessut Transilvaniassa

Press release -

​Elmia ja DLG järjestävät uudet metsämessut Transilvaniassa

Jönköpingissa sijaitseva Elmia on Elmia Woodin, maailman suurimpien metsämessujen, järjestäjä. Saksan DLG vastaa puolestaan maailman suurimmista maatalousmessuista Agritechnicasta sekä monista muista eri maissa järjestettävistä maatalousmessuista. Nyt Elmia ja DLG ovat yhdistäneet voimansa ja suunnitelleet uuden, Romaniassa järjestettävän metsäalan suurtapahtuman. Ensimmäiset Forest Romania ‑messut ajoittuvat vuoden 2015 syyskuuhun, ja niillä nähdään koneita ja tekniikkaa metsätöissä.

Romania on Kaakkois-Euroopan suurin metsämaa, jolla on lisäksi lukuisia metsävoimavarojen kannalta merkittäviä naapurimaita, esimerkiksi Ukraina. Alueille on yhteistä korkea puun arvo ja alhainen koneistusaste. Työvoima on edelleen edullista, ja hakkuutyöt hoidetaan moottorisahoilla, yksinkertaisilla traktoreilla ja juontokourilla. Puutavaraa kuljetetaan vielä nykyäänkin merkittävissä määrin hevosten avulla. Vaikka iso osa metsistä on valtion ja kuntien omistuksessa, hakkuutöistä vastaavat yksityiset, riippumattomat yritykset tai puunostajat. Vuotuiset sallitut hakkuumäärät ovat noin 18 miljoonaa kuutiometriä.

– Haluamme luoda kohtaamispaikan, joka helpottaa kansainvälisten valmistajien tuloa näille mielenkiintoisille markkinoille sitten, kun metsänhoidon koneistuminen alkaa toden teolla, kertoo Elmian edustaja Torbjörn Johnsen. Samalla kaikille Romanian metsäteollisuudessa työskenteleville tarjotaan tärkeä kohtaamispaikka.

Messualue on jo tiedossa: tapahtuma on päätetty järjestää Romanian metsävaltaisimman alueen keskellä, Braşovin kaupungin kupeessa Transilvaniassa. Tărlungenin metsähallitus (Ocolul Silvic Ciucaş RA) tarjoaa messuille hyvät puitteet erinomaisella logistiikalla ja olosuhteilla, jotka kuvastavat hyvin Romanian nykytilannetta.

– Kyseessä on maa, jossa metsänhakkuun olosuhteet ovat Euroopan vaativimmat, toteaa DLG:n edustaja Reiner Hofmann. Jyrkkä maasto, karut metsät ja seudut, joissa metsäteitä on harvassa, asettavat tekniikalle ja koneille kovia vaatimuksia.

– Forest Romaniassa ei nähdä tuotteita ja yrityksiä laidasta laitaan vaan pikemminkin ratkaisuja, jotka toimivat juuri täällä, Hofmann sanoo. Esimerkkeinä hän mainitsee jyrkkään maastoon suunnitellut hakkuukoneet ja kuormatraktorit, uudenaikaiset kantokourat ja köysikuljettimet.

Elmia ja DLG järjestävät messut yhteistyönä.

Kuvateksti:

Forest Romania 2015 ‑messualueen jyrkät maastot ja suuret korkeuserot edustavat tyypillistä romanialaismaisemaa. Alexandru Jica Ciucaşin metsähallituksesta, Oividu Ionescu Braşovin yliopistosta, Bogdan Eftimie metsähallituksesta, Elmian edustaja Torbjörn Johnsen, DLG:n edustaja Corina Mareş ja Eugen Comşa metsähallituksesta suunnittelevat Romanian ensimmäisiä metsämessuja.

Lisätietoja:

Torbjörn Johnsen, Elmia AB. Torbjorn.johnsen@elmia.se, +46 70 646 16 86

Reiner Hofmann, DLG e v. R.hofmann@dlg.org, +49 172 54 37 157 

Topics

Categories

Related events

Elmia - the trade show organizer in Jönköping

Elmia AB is a leading Nordic trade show organizer and arranges shows within a wide range of business areas. We also host conferences, congresses and events.

As a meeting-place, Elmia enjoys a powerful position – at the heart of the Nordic region where people and companies either have or are looking for new ideas, products and services.

http://www.elmia.se

Elmia AB
Box 6066
55006 Jönköping
Sweden
Visit our other newsrooms