Tiedote -

Kestävä Terveydenhuolto -hanke: Kansalaiset mittaavat omaa terveyttään, mittaustietoja ei hyödynnetä terveydenhuollossa riittävästi

Kansalaiset suhtautuvat pääsääntöisesti positiivisesti MyDatan hyödyntämiseen terveydenhuollossa. Jopa 2/3 kansalaisista mittaa tai on kiinnostunut mittaamaan omaa terveyttään ja yli puolet on kokenut mittaamiseen liittyviä hyötyjä. Kuitenkin ainoastaan 15% on hyödyntänyt mittaamaansa tietoa terevydenhuollon käynnin yhteydessä.

Kestävä Terveydenhuolto –hankkeen teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä ja kokemuksia MyDatan käytöstä sosiaali- ja terveydenhuollossa. MyDatalla tarkoitetaan tässä yhteydessä tietoa, jota henkilö kerää itse itsestään terveysteknologian avulla. Tämä tieto voi olla esimerkiksi älyrannekkeen avulla kerättyä tietoa fyysisestä aktiivisuudesta, palautumisesta tai unen laadusta. Kyselytutkimukseen vastasi 1021 henkilöä, ja sen toteutti Kantar TNS ajalla 16.-21.5.2019. Kyselytutkimuksen tuloksia esiteltiin myös terveydenhuollon ammattilaisille ja pyydettiin heiltä näkemyksiä ja kommentteja tuloksiin.

Mitattuja tietoja ei hyödynnetä osana terveydenhuoltoa

Kyselytutkimuksen perusteella kansalaisten suhtautiminen MyDatan hyödyntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa on positiivista. Yhteensä 2/3 kansalaisista joko mittaa tai on kiinnostunut mittaamaan omaa terveyttään. Eniten kansalaisia kiinnostaa mitata terveysteknologian avulla omaa fyysistä aktiivisuuttaan. Suurin motivaatiotekijä oman terveyden mittaamiseen on suurimmalla osalla vastaajista halu parantaa omaa jaksamista, terveyttä tai vointia.

Kyselytutkimukseen vastanneista yli puolet kokevat, että terveyden mittaamisesta on ollut heille itselleen hyötyä. Kuitenkin vajaat puolet vastaajista ei koe saaneensa mittaamisesta hyötyä. Ainoastaan 15% on omatoimisesti hyödyntänyt mittaamiaan tietoja terveydenhuollon vastaanotolla.

  • Oli yllättävää, miten myönteisesti väestö näyttää suhtautuvan terveyttään koskevan tiedon keruuseen ja hyödyntämiseen. Mittaamiskohteet ja motiivit ymmärrettävästi vaihtelevat iän mukaan. Terveydenhuollossa tulisi paremmin pystyä hyödyntämään tätä asiakkaidemme omaa aktiivisuutta ja itsemittauksen tuloksia, sanoo Heikki Pärnänen Lääkäriliitosta.
  • MyDatan hyödyntäminen on mahdollisuus lisätä yhteistyötä kansalaisten ja terveydenhuollon ammattilaisten välillä. Tämä edellyttää kuitenkin uudenlaista osaamista myös terveydenhuollon ammattilaisille, mikä tuleekin huomioida koulutuksen kaikilla tasoilla, sanoo Kirsi Sillanpää Tehystä.

Tietojen hallinnointi halutaan säilyttää yksilöllä itsellään

Kyselytutkimukseen vastanneista lähes 90% on sitä mieltä, että jokaisella tulisi olla oikeus hallinnoida omaa terveystietoaan. Lähes yhtä moni on sitä mieltä, että kaiken terveystiedon tulisi kertyä samaan paikkaan. Vastaajista lähes ¾ suhtautuu positiivisesti siihen, että MyDatan avulla on mahdollista ottaa enemmän vastuuta omasta terveydestä. MyDatan kansalaisia eriavoistavasta näkökulmasta on huolissaan noin 40% vastaajista.

  • Terveyteen liittyvän eriarvoisuuden vähentämiseksi ja myös MyDatan laajemman hyödyntämisen näkökulmasta on tärkeää panostaa kansalaisten terveysosaamisen ja terveydenlukutaidon ylläpitoon sekä kehittämiseen. MyDatan kerääminen luo monenlaisia mahdollisuuksia, mutta yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että tulevaisuudessa kaikilla on halutessaan mahdollisuus mitata omaa terveyttään sekä saada siihen ohjausta ja neuvontaa, sanoo Anne Knaapi SOSTEsta.

Lisätietoja:

Lääkäriliitto, Heikki Pärnänen, Johtaja, politiikkatoimiala, +358 40 546 5316, heikki.parnanen@laakariliitto.fi
SOSTE, Anne Knaapi, Johtaja, varapääsihteeri, +358 40 194 2518, anne.knaapi@soste.fi

Tehy, Kirsi Sillanpää, Johtaja, yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala, +358 9 5422 7160, kirsi.sillanpaa@tehy.fiAbbVie, Matthew Iles, toimitusjohtaja, +358 40 7500 225 matthew.iles@abbvie.com

Lyhyt, Kantar TNS:n tekemä video MyData terveydenhuollossa -kyselytutkimuksen tuloksista:
https://www.dreambroker.com/channel/0ki2syfk/iqqqaxb2


Tietoa Kestävä Terveydenhuolto -hankkeesta
Kestävä Terveydenhuolto -hankkeen tavoitteena on haastaa yhteiskuntaa ja terveydenhuollon ympäristöä pohtimaan, miten suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää ja -ympäristöä uudistetaan asiakaslähtöisesti ja ennakkoluulottomasti. Hankkeen tarkoitus on myös tarjota uusia näkökulmia siihen, miten ihmisten hyvinvointi sekä työ- ja toimintakyky pystytään turvaamaan nyt ja tulevaisuudessa sairastumisesta huolimatta. Verkosto on perustettu 2015 ja siinä ovat mukana AbbVie, Finanssiala ry, Hyvinvointialan liitto, Lääkäriliitto, Sitra, SOSTE, Tehy ja YTHS.

FI-ABBV-190063/07.2019

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

AbbVie on maailmanlaajuinen, tutkimuslähtöinen biolääkealan yhtiö, joka aloitti toimintansa vuonna 2013 eriydyttyään Abbottista.

AbbVie keskittyy kehittämään maailman vakavimpiin sairauksiin lääkkeitä, joiden kliininen teho on osoitettu selkeästi ja potilashyöty on merkittävä.Toimimme immunologian, onkologian, virologian ja neurologian terapia-alueilla.

Maailmanlaajuisesti AbbVie työllistää noin 29 000 henkeä. AbbVien valmistamia lääkkeitä on saatavilla yli 175 maassa. AbbViella on Suomessa noin 85 työntekijää ja AbbVien toimisto sijaitsee Espoossa. 

Lisätietoa AbbViesta saat osoitteista www.abbvie.fi ja www.abbvie.com.

Yhteyshenkilöt

Kaisa Raitio

Lehdistön yhteyshenkilö External Affairs Manager +358 40 5450 491 

Matthew Iles

Lehdistön yhteyshenkilö General Manager +358 40 7500 225