Blogikirjoitus -

​Hyväntekeväisyyttä ja työhyvinvointia – Matkalla Gavà-triathlonille

Vuonna 2010 alkaneen Adecco Groupin Win4Youth-hyväntekeväisyysaloitteen tavoitteena on kerätä varoja lasten ja nuorten hyväntekeväisyyteen, edistää työhyvinvointia ja kohottaa tiimihenkeä.

Kaikki Adecco Groupin työntekijät ja asiakkaat voivat merkitä juostuja, käveltyjä, uituja ja pyöräiltyjä kilometrejä ylös yhteiseen sovellukseen. Sitä kautta kaikki jokainen urheiltu kilometri tuo meitä lähemmäs koko Adecco Groupin yhteistä 4,3 miljoonan kilometrin vuositavoitetta. Kun tavoite saavutetaan, lahjoitamme rahaa kuudelle hyväntekeväisyysjärjestölle, joista yksi on tänä vuonna suomalainen Lasten ja Nuorten Säätiö.

Taviksesta triathlonistiksi

Kaikista Adeccon maista työntekijät voivat hakea ohjelman lähettiläiksi ja sitä kautta kannustaa omassa maassaan kollegoita liikkumaan entistä enemmän. Tänä vuonna Suomen Adeccolta on valittu tehtävään arviointitiimistä Jenni Uusi-Autti ja markkinointi- ja viestintätiimistä Liisa Laitinen. Liisalle matka on jo toinen, sillä hänet valittiin globaaliin kuuden hengen tiimiin, jonka jäsenet ovat olleet jo kerran aiemmin haasteessa mukana. Yhteensä lähettiläiksi pääsee vuosittain noin 70 Adeccolaista ympäri maailman.

Koska tämän vuoden urheilulajina on triathlon, pääsevät Win4Youth-lähettiläät tutustumaan lajiin omakohtaisesti osallistumalla syksyllä Gavà Triathloniin Espanjassa. Ennen Triathlonia on kuitenkin hiottava kunto huippuunsa, joten kullekin lähettiläälle tehdään henkilökohtainen treeniohjelma.

Toukokuussa Win4Youth-lähettiläät tapasivat Belgiassa yhteisellä nelipäiväisellä aloitusleirillä, jossa kaikille tehtiin muun muassa kehonkoostumusanalyysi ja rasitustestit. Lähettiläät saivat myös teoreettista ja käytännön valmennusta triathlonin lajeissa ja varusteita aina märkäpuvusta, pyöräilykenkiin, sykemittariin kuin pyöräilykypäräänkin.

Vuosittainen treenileiri on vaikuttava kokemus lähettiläille ja auttaa näkemään hyvin pintaa syvemmälle: ”Ymmärrän nyt paremmin, kuinka tärkeä hanke Win4Youth on yrityksellemme. Mielestäni siinä kulminoituvat hyvin konkreettisesti yrityksen arvot, jotka ovat yhdenmukaisia omieni kanssa”, Jenni kertoo.

Maaliin oman valmentajan avulla ja itsensä ylittäen

Lähettiläät ovat saaneet kukin oman valmentajan belgialaisesta Energy Lab -yrityksestä. Aloitusleirin jälkeen valmentajat ovat luoneet kullekin henkilökohtaiset treeniohjelmat, jotka päivittyvät 2–4 viikon välein syyskuuta kohden yhä intensiivisimmiksi.

Jennille treenileiri antoi eväitä myös omiin kehittymismahdollisuuksiin. ”Henkilökohtaisesti ymmärrän systemaattisen treenaamisen merkityksen huomattavasti paremmin. Ymmärrän, miksi aiemmin esimerkiksi oma fyysinen kuntoni ei ole kehittynyt vaikka olenkin aina ollut liikunnallinen. Näen, että tämä on selkeä investointi tulevaisuuteeni ja terveyteeni, ja toivoisin, että mahdollisimman moni muukin kollegani voisi jakaa tämän kokemuksen”, Jenni kertaa. Myös leirin fyysiset aktiviteetit ja valmennus saavat Jenniltä kiitosta: ”Oli mahtavaa, miten rohkeasti pääsimme kokeilemaan kaikkea uutta, kuten pyöräilemään velodromilla. Yllätyin myös siitä, kuinka intensiivisesti tämän vuoden ohjelman kummi, huippupyöräilijä Fabian Cancellara oli mukana leirillä. Harvoin on mahdollista saada vinkkejä niin menestyneeltä urheilijalta.”

Jenni pitää yrityksen panostusta ohjelmaan merkittävänä ja toivoo projektin myötä pääsevänsä kokeilemaan omia rajojaan: ”Tämä on erittäin suuri panostus yritykseltä työntekijöihinsä, ja myös hyväntekeväisyys osana projektia on mielestäni tärkeä. Projekti osoittaa, että työnantaja on aidosti kiinnostunut vaikuttamaan yhteiskuntaan positiivisella tavalla. Henkilökohtaisesti haluan myös haastaa itseäni, ja toivon mukaan kehittyä en vain fyysisesti, mutta myös henkisesti. Triathlonissa maaliin tuleminen merkitsisi sitä, että olen todella ylittänyt itseni.”

Jatkossa Win4Youth-kirjoitussarjaa kohti Gavà-triathlonia kirjoittavat vuorotellen Jenni ja Liisa, jotka toimivat tänä vuonna Adecco Finlandin Win4Youth-lähettiläinä.

Linkit

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • win4youth
  • työhyvinvointi

Yhteyshenkilöt

Jukka-Pekka Annala

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja, CEO +358 50 444 4455

Liittyvä sisältö