Tiedote -

Täysin uudistunut mediahaku aikakauslehdistä


Aikakauslehtien mediatietojen hakumahdollisuudet ovat moninkertaistuneet Aikakausmedian uudistetussa palvelussa www.mediakortit.fi. Uudistus näkyy myös palvelun nopeudessa ja helpossa käytettävyydessä. Uusi järjestelmä palvelee erityisesti mediapäätöksiä tekeviä. Mediakorttipalvelussa on mukana yli 200 aikakauslehteä.

Keskeisten mediatietojen kuten esimerkiksi ilmestymisaikataulujen, ilmoitushintojen ja -kokojen lisäksi lehtiä on mahdollista hakea muun muassa aihealueittain tai lehden kuvaukseen perustuen. Vapaahaun apuna on noin 600 sanan sanahaku. Kun mieleinen lehtivalikoima löytyy, voi eri lehtien tietoja vertailla keskenään ja laskea valittujen lehtien kampanjahinnan.

Esimerkiksi vapaalla haulla ’rakentaminen’ löytyy 25 erilaista aikakauslehteä, joiden nimeen, aiheisiin tai kuvauksiin rakentaminen liittyy. Haussa poimituista lehdistä voi esimerkiksi vertailla lukijamääriä, lehteen käytettyjä lukuminuutteja tai vaikka lukijoiden ikärakennetta.

  • - Tämä uusi palvelu on erinomainen työkalu mediatoimistoille, joiden toivomuksesta kehitystyö käynnistyi. Palvelu antaa uusia nappuloita mediapeliin ja helpottaa suunnittelutyötä huomattavasti. Vastaavaa järjestelmää ei ole muualla maailmassa, toteaa markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo Aikakausmediasta.

Mediatiedot myös englanniksi

  • - Mediakorttiosio on aina ollut sivustomme käytetyin palvelu, ja nyt uuden teknologian ansiosta ja täysin uudistuneena se toimii joustavasti myös mobiililaitteissa, kertoo Aikakausmedia ADS:n toimitusjohtaja Tony Salminen. Hänen mukaansa erittäin merkittävä parannus palvelussa on myös se, että lehtien mediatiedot kuvauksia ja teemoja myöten ovat englanniksi.
    - Palvelumme kansainvälisissä yhteyksissä paranee, sillä huomattava osa mainosaineistojen toimittajista on kansainvälisiä yrityksiä.

Aikakausmedia päivittää vuoden varrella muuttuvat tiedot kuten levikki- ja lukijamäärätiedot sekä uutena asiana myös KMT-lehtien profiilitiedot.

Tiedot mediakorteista siirtyvät suoraan Aikakausmedian tietokannasta mediatoimistojen tietokantoihin.

LISÄTIETOJA:

Markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo, Aikakausmedia, p. 040 513 2210 tai
toimitusjohtaja Tony Salminen, Aikakausmedia ADS Oy, p. 040 526 9565

www.mediakortit.fi

Aikakausmedia on aikakauslehtijulkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa. Yhteisöön kuuluu 280 suomalaista tai Suomessa toimivaa aikakauslehtikustantajaa ja -julkaisijaa, jotka julkaisevat yhteensä lähes 500 aikakauslehteä tai verkkojulkaisua. Edustettuina ovat yleisölehtien, ammatti- ja järjestölehtien sekä asiakaslehtien kustantajat.

Aikakausmedia ADS Oy on Aikakauslehtien Liiton omistama yritys, jonka palveluja ovat aikakauslehtien ilmoitusvarausjärjestelmä, ilmoitusaineistojen välitys- ja tarkistusjärjestelmä ja mediatietojen jakelujärjestelmä.

Aiheet

  • Media, viestintä

Kategoriat

  • aikakausmedia ads
  • aikakauslehtien liitto
  • mediakortit
  • aikakauslehdet
  • aikakausmedia

Aikakausmedia on aikakauslehtijulkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa.

www.aikakausmedia.fi

Yhteyshenkilöt

Heli Häivälä

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen ja sisäinen viestintä, verkkolehtien Aikkarit.fi ja Aikkarit.fi Jäsenextra päätoimittaja, koulutus sekä Aikakauslehtikilpailu Edit +358 50 529 4499