Skip to main content

Älvsbytalon Sisusta itse -talopaketilla edullinen koti oman maun mukaan

Uutinen   •   Joulu 15, 2015 16:13 EET

Älvsbytalo tuo markkinoille uudenlaisen mahdollisuuden omakotitalon hankkimiseen: Sisusta itse -talopaketissa yhdistyy Älvsbytalon hankkimisen helppous, mahdollisuus täysin oman maun mukaisten sisustusmateriaalien valitsemiseen sekä erityisen edullinen hinta.

Älvsbytalon uusi Sisusta itse -talo on rakenteellisesti ja ulkoapäin muuttovalmis talo. Älvsbytalo tekee perustukset ja rakentaa talon laadukkaasti paikanpäällä aina sisäpuolen levypinnoille asti. Rakennuttaja toteuttaa itse muut sisätyöt, juuri haluamillaan materiaaleilla.

– Nyt oman kodin rakennuttaminen on entistä edullisempaa, ja samalla saa mahdollisuuden toteuttaa oman sisustusvisionsa loppuun asti, toteaa Älvsbytalon myyntijohtaja Petri Torvinen. – Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja pohtineet, miten voisimme vastata heidän tarpeisiinsa. Panostamalla projektiin omaa aikaansa rakentaja säästää myös rahaa. Näin esimerkiksi moni nuori perhe voi toteuttaa unelmansa omasta kodista ja sen rakentamisesta itse.

Omakotirakentajien lisäksi Sisusta itse -talopaketti sopii myös rakennusurakoitsijoiden pienimuotoiseen talotuotantoon.

Sisusta itse -talopaketista päiväkodiksi

Kunnat ja muut julkisyhteisöt ovat hankkineet Älvsbytaloja esimerkiksi päiväkodeiksi. Sisusta itse -talopaketin avulla viihtyisä päiväkoti on nyt mahdollista hankkia entistä edullisemmin ja optimoida sen sisustus nimenomaan päiväkotikäyttöä varten. Älvsbytaloon toteutetussa päiväkodissa viihtyvät niin lapset kuin henkilökuntakin.

– Älvsbytalo on käytännöllinen ja viihtyisä ratkaisu kuntien eri rakennustarpeisiin, Torvinen kertoo.

– Elementit valmistetaan turvallisesti talotehtaalla sisällä kuivissa olosuhteissa mahdollisimman pitkälle. Ja koska rakennus nousee nopeasti, rakennusvaiheen aiheuttama haitta toiminnalle on minimaalinen.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy