Skip to main content

Tanssiteatteri vetoaa lapsiin

Lehdistötiedote   •   Loka 24, 2019 12:41 EEST

Jenni Kivelä & Kiltit Ihmiset: Kylli-koira saaressa.

Lapsiyleisöille suunnatuissa teatteriesityksissä on usein monipuolista fyysistä ilmaisua ja tanssia, ja vuorovaikutus yleisön kanssa on välitöntä. Tämä herkullinen asetelma kiinnostaa myös taiteilijoita: Lastenteatterin tekijöinä nähdään entistä enemmän tunnettuja koreografeja ja ohjaajia.

Koreografi Jenni Kivelä on tunnettu teoksista, joissa jokapäiväiset ja pienetkin asiat saavat ansaitsemansa huomion. Vilpittömyys, huumori ja nyanssien taju ovat Kivelän teosten ytimessä. Uusin teos, Kylli-koira saaressa, on sarjakuvamainen, tanssia ja teatteria sisältävä esitys lapsille.

Teos on itsenäinen jatko-osa vuonna 2017 ensi-iltansa saaneen Kylli-koira ja elämisen sietämätön kepeys -teokseen, jossa puitiin omistajan ja koiran suhdetta tanssiteatterin keinoin. Tällä kertaa Kylli-koira on koirien kesäleirillä Suomen ulkosaaristossa, ilman omistajaansa Mamia. Ihastuttava ja humoristinen teos nähdään 23.-24. marraskuuta Annantalon taidekeskuksessa Helsingissä.

Jenni Kivelä on yli viisitoistavuotisen uransa aikana työskennellyt laaja-alaisesti koreografina Suomessa ja ulkomailla. Hänen töissään yhdistyvät liike, teksti ja teatteri synnyttäen moniulotteista tanssiteatteria. Teosten maailmoja on kuvattu naivistisiksi, lempeiksi, tarkkanäköisiksi ja herkkävireisiksi. Yhteistä teoksille on inhimillisyys ja tunnistettavuus. Viime syksynä Kivelä johdatti aikuiskatsojat Lammassaareen kohtaamaan pelkonsa immersiivisessä esityksessä Rosemaryn huone. Nyt Kivelä jatkaa lapsiyleisölle suunnattujen teostensa sarjaa.

Kylli-koira saaressa on Jenni Kivelä & Kiltit Ihmiset -ryhmän tuotantoa ja se on toteutettu residenssissä Annantalon taidekeskuksessa. Esityksen ikäsuositus 5+.

Jenni Kivelä & Kiltit Ihmiset: Kylli-koira saaressa

23.11.2019 klo 12 ja klo 14
24.11.2019 klo 13 ja klo 15
Annantalo, Annankatu 30, Helsinki

www.annantalo.fi

Käsikirjoitus, ohjaus: Jenni Kivelä
Esiintyjät: Elina Kivioja ja Jenni Kivelä
Puvut ja lavastus: Liisa Pesonen
Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen
Valosuunnittelu: Nicholas Salo

Liput https://holvi.com/shop/kiltitihmiset/

Lehdistövaraukset ja lisätiedot: 

Jenni Kivelä
+358 50 59 51 229
jenni.kivela@iki.fi

jennikivela.com

Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.

Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.

artsmanagement.fi