Skip to main content

Suomen Vahvin yritys 2016 on kirjakauppa Verena Oy

Lehdistötiedote   •   Helmi 08, 2017 09:00 EET

Suomen Asiakastieto Oy:n luokitusjärjestelmän mukaan korkeimpaan AAA-luokkaan kuuluu noin kolme prosenttia toimivista yrityksistä. Suomen Vahvin yritys 2016 -tittelin saajaksi Asiakastieto on valinnut jyväskyläläisen kirjakaupan Verena Oy:n.

Suomessa on noin 10 000 vahvimman AAA-luokituksen saanutta yritystä. Niiden joukossa on Asiakastiedon katsauksen mukaan hyvin laaja kirjo eri toimialoilla toimivia yrityksiä, jotka vuodesta toiseen tekevät hyvää tulosta.

”Rovion ja Supercellin, Nokian ja Koneen viitoittamana suomalaisten käsitys liike-elämämme menestysaloista on ehkä hiukan liian suppea. Meillähän on todella paljon hienoa tulosta tekeviä yrityksiä esimerkiksi 2-10 miljoonan euron liikevaihtoluokassa. Toimialojen ja kotipaikkojen skaala näillä talouden tukipilareilla on erittäin laaja”, kiittelee palvelujohtaja Risto Kallio Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Moninaisuus kävi elävästi ilmi, kun Asiakastieto seuloi tietokantaansa etsien Maakuntien Vahvimpia ja Suomen Vahvinta yritystä 2016. Vahvimmaksi valikoitui jyväskyläläinen Verena Oy, jonka osaamisen ydintä on kirjojen vähittäiskauppa. Yritys pyörittää Jamera-ketjun kirjakauppoja Jyväskylässä ja Tampereella, ja sen tuotevalikoimassa ovat niin uudet kuin kierrätetytkin oppikirjat. Kirjojen myynti toimialana on liikevaihdollisesti supistunut, mutta Verena Oy on silti pysynyt kasvupolulla. Yrityksen 4,5 miljoonan euron liikevaihto on keskisuuri suhteessa kaikkiin toimiviin yrityksiin. Yritys on toimialallaan selvästi keskimääräistä suurempi. Asiakastiedon mukaan käytännössä velattoman yrityksen tulorahoitus on hyvällä mallilla ja kannattavuuden keskeinen tunnusluku, sijoitetun pääoman tuottoprosentti, on erittäin hyvä (41,0 %). Tämä on selvästi parempi kuin toimialalla keskimäärin (mediaani 5,6 %) ja kertoo todella hyvistä toimintamahdollisuuksista. Verena Oy:n Rating Alfa -luokitus on luonnollisesti vahvin mahdollinen AAA.

Liiga-SaiPa Etelä-Karjalan Vahvin

Maakuntien Vahvimmiksi 2016 valittujen yritysten lista kuvastaa hyvin, miten erilaisilla bisnesideoilla työpaikkoja ja taloudellista menestystä pystytään Suomessa luomaan. Maakuntien Vahvimpien joukossa on mm. leipomo, juurestukkuri, kuntokeskus, metallipaja ja jääkiekkoseura.

”Kyllä, Etelä-Karjalan Vahvin yritys 2016 on Liiga-Saipa Oy. Sen tunnusluvut ja tuloskehitys osoittavat, että urheilutoiminnalla voi Suomessakin menestyä taloudellisesti. Liikevaihto on kasvussa, kannattavuus vakaata ja vakavaraisuuskin vahvistunut. Urheiluliiketoiminnan kehitykseen toki vaikuttaa myös pelaajahankintojen onnistuminen ja muu urheilullinen menestys”, analysoi Maakuntien Vahvimpien ja Suomen Vahvimman yrityksen valinneen raadin puheenjohtaja Risto Kallio.

Vahvat ylläpitävät hyvinvointia

Suomen Asiakastieto Oy valitsee Maakuntien Vahvimmat ja Suomen Vahvimman yrityksen nyt jo kymmenettä kertaa.

”Vuosien varrella palkitut ovat malliesimerkkejä niistä tuhansista vahvoista yrityksistä, jotka yhdessä luovat voimaa tulevaisuuden talouselämään. Elinvoimaiset ja uudistuvat, hyvää tulosta tekevät yritykset tarjoavat työtä ja mahdollistavat pohjoismaisen hyvinvointivaltion palveluiden ylläpitämisen”, huomioi Suomen Asiakastieto Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ruuska.

”Tulevaisuudessa yhä suurempi osa ihmisistä työllistää itsensä yrittäjänä. Toivottavasti Maakuntien Vahvimpien yritysten laaja toimialakirjo innostaa ja vahvistaa ajatusta siitä, että hyvin monenlaiset liikeideat voivat Suomessa menestyä”, Ruuska kannustaa.

Maakuntien Vahvimmat yritykset 2016

(Yrityksen nimeä klikkaamalla taloustietoihin)

Keski-Suomi ja Suomen Vahvin yritys 2016Verena Oy

Etelä-Karjala: Liiga-Saipa Oy

Etelä-Pohjanmaa: Agro-Tuonti Oy

Etelä-Savo:Mipro Oy

Kainuu:Rakennus M. Karjalainen Oy

Kanta-Häme: Sähkö-Jore Oy

Keski-Pohjanmaa: K. Leivon Leipomo

Kymenlaakso: JET-Steel Oy

Lappi: Studio Tuumat Oy

Pirkanmaa: Go Go Express Oy

Pohjanmaa: Cambridge Ohjelma Finland Oy

Pohjois-Karjala: Muovisola Oy

Pohjois-Pohjanmaa: Suomen Retkitukku Oy

Pohjois-Savo: Marja-Suomen Taimituotanto Oy

Päijät-Häme: Liukkosen Pultti Oy

Satakunta: Leimet Oy

Uusimaa: Cloudator Oy

Varsinais-Suomi: Twig Com Oy

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti