Blogikirjoitus -

Atrian uusi sikahinnoittelu ei pienennä sikojen elintilaa


Atria julkisti tuottajien uuden sikahinnoittelun tiedotteessaan 5. toukokuuta. Muiden medioiden ohessa Yle uutisoi asiasta ja tuon uutisen perusteella aihe nousi pinnalle myös sosiaalisessa mediassa. Valitettavasti monet tulkitsivat uutisoinnin virheellisesti: Atrian tarkoituksena ei ole uuden sopimushinnoittelun myötä pienentää sikojen elintilaa. Onneksi sain myöhemmin kutsun Ylen A-studioon kertomaan lisää aiheesta.


Tietoa kirjoittajasta:
Jari Leija on Atria Suomen varatoimitusjohtaja sekä yrityksen tytäryhtiöiden A-Tuottajien ja A-Rehun toimitusjohtaja. Hän on ylpeä atrialaisuudestaan, koska arvostaa yhtiön erinomaista yrityskulttuuria. Työn puolesta kiireinen mies viettää vapaa-aikansa mieluiten perheen ja ystävien parissa seurustellen. Jarin suupielet houkuttelevatkin hymyyn juuri hyvä ruoka ja sen ympärillä vietetty aika yhdessä lähimmäisten kanssa. Juhlahetkinä hän taikoo pöytään hyvän pihvin onnistuneesti paistettuna, maukkailla lisukkeilla – laadukasta viiniä unohtamatta.

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde