Skip to main content

Tunnisteet

Grillaus

Joulukinkku

Atria yrityksenä

Kotimaisuus & alkuperä

Ruoka & tuotteet

Markkinointi

Alkutuotanto

Liha

Työpaikat

Sesonki

Henkilöstö

Vastuullisuus

Onni on mielekäs ammatti!

Onni on mielekäs ammatti!

Blogikirjoitukset   •   Kesä 24, 2015 15:45 EEST

Osa vastuullisuuspäällikön työnkuvaa Atrialla on eri sidosryhmien vastuullisuuteen liittyvien odotusten ja vaatimusten selvittäminen ja niiden tuominen osaksi organisaation toiminnan suunnittelua ja päätöksentekoa. Tämän voisi suomentaa esimerkiksi niin, että työhöni kuuluu vastata kuluttajien toiveisiin ja tarpeisiin avoimuudesta ja ruokaketjun läpinäkyvyydestä.

Juhannuksesta alkaa kesä!

Juhannuksesta alkaa kesä!

Blogikirjoitukset   •   Kesä 17, 2015 10:59 EEST

Kevät ja aluillaan oleva kesä on säiden puolesta ollut keskustelua herättävä. Joidenkin mielestä vettä ja tuulta on ollut enemmän kuin on toivottu. Myös meidän ruoantekijöiden makuun säät ovat olleet hiukan viileät ja se on heikentänyt grilliruoan menekkiä. Tosin me onneksemme teemme sellaistakin ruokaa, jota ei tarvitse kypsentää grillin ritilällä tai parilalla.

Vastuullista kesäduunia nuorille

Vastuullista kesäduunia nuorille

Blogikirjoitukset   •   Touko 05, 2015 13:58 EEST

Olemme tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa. Meille oli itsestään selvää lähteä mukaan kampanjaan, sillä hyvän kesätyön periaatteet ovat meillä todellisuutta. Hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja työtodistus ovat aina olleet Atrialla tekemistä ohjaavia periaatteita.

Priimaa pukkaa valvonnan alla

Priimaa pukkaa valvonnan alla

Blogikirjoitukset   •   Maalis 27, 2015 11:01 EET

Atria on valtakunnallisesti ja pohjoismaisestikin ajateltuna merkittävä ruoan valmistaja: Suomessa markkinajohtaja omassa sarjassaan. Iso viitta tuo mukanaan myös ison vastuun omista tekemisistään.

Vastuullisuus on arkisia tekoja

Vastuullisuus on arkisia tekoja

Blogikirjoitukset   •   Maalis 24, 2015 10:40 EET

Atrian yli 110-vuotinen taival, joka edelleen jatkuu, on osoitus vastuullisuudesta. Atrian on suurena ruokatoimijana tunnistettava ja myös tunnustettava oma vastuunsa. Meidän on tarjottava ihmisille turvallista ja hyvää ruokaa, jota he voivat ilolla syödä. Hyvä ruoka, parempi mieli. Aiheesta lisää voi lukea tänään julkaistusta Atrian yritysvastuuraportista 2014.

Nyt se on kansissa

Nyt se on kansissa

Blogikirjoitukset   •   Tammi 30, 2015 09:47 EET

"Kiitokset Atrialle, että olen saanut tehdä väitöskirjaani nautojen hyvinvoinnista ja tuotannon kannattavuudesta muun työni ohessa. Projekti on ollut pitkä kuin nälkävuosi, mutta nyt se on kansissa." AtriaNauta-palvelun laatupäällikön, eläinlääkäri Tuomas Hervan väitöskirja Nautojen hyvinvointi ja lihantuotannon kannattavuus tarkastetaan 30.1.2015 Helsingin yliopistossa.

Koko Suomen Atria

Koko Suomen Atria

Blogikirjoitukset   •   Loka 21, 2014 09:51 EEST

Aloitin työt Atrialla noin kolme ja puoli vuotta sitten, heti valmistumiseni jälkeen. Olen opiskelukavereistani ainoa, joka on pääkaupunkiseudulta lähtenyt. Työnantaja, suomalainen lihatalo, tarkoittaa tietysti vähän muutakin kuin työpaikkaa kaukana pääkaupungin hyörinästä.