Skip to main content

Tunnisteet

Grillaus

Viimeisimmät uutiset

Jyväbroiler-uutuudet kevyesti grillaten

Jyväbroiler-uutuudet kevyesti grillaten

Lehdistötiedotteet   •   Huhti 01, 2016 12:39 EEST

Ensi kesän Jyväbroiler-uutuudet keventävät kesäisen ruokapöydän valikoimaa. Isojen pihvien ja makkaroiden lisäksi yhä useampi haluaa grillata broileria. Nyt Jyväbroileria myös grillimakkarana laatua, terveellisyyttä ja kotimaisuutta arvostavalle kotikokille. Uutuudet kaupoissa toukokuun alussa.

Atrian uutuudet tuovat kesän mukanaan!

Atrian uutuudet tuovat kesän mukanaan!

Lehdistötiedotteet   •   Huhti 01, 2016 11:25 EEST

Odotukset ovat korkealla. Niin kesäkelien kuin grillikaudenkin suhteen. Meteorologeja sen paremmin kuin sammakkomiehiäkään ei tarvita: tutkitun tiedonkin mukaan Atria on kesästä toiseen kuluttajien mieluisin grillituotemerkki. Tässä muutamia esimerkkejä Atrian ensi kesän uutuuksista, jotka tulevat kauppoihin jo grillikauden avajaisiin eli vapuksi totta kai!

Atria Oyj:n yritysvastuuraportti vuodelta 2015 on julkaistu

Atria Oyj:n yritysvastuuraportti vuodelta 2015 on julkaistu

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 30, 2016 12:03 EEST

​Atria Oyj:n yritysvastuuraportti vuodelta 2015 on julkaistu. Yritysvastuuraporttiin voi tutustua konsernin uusilla nettisivuilla osoitteessa www.atria.com.

Atria Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2015 on julkaistu

Atria Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2015 on julkaistu

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 30, 2016 12:03 EEST

Atria Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2015 on julkaistu. Vuosikertomus on luettavissa yhtiön kotisivuilta osoitteesta www.atria.com. Atrian vuosikertomus julkaistaan verkkoversiona. Atria Oyj:n sijoittajatietojen uusi verkkosivuosoite on www.atria.com.

Altian koko rehunjalostusliiketoiminta A-Rehulle

Altian koko rehunjalostusliiketoiminta A-Rehulle

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 29, 2016 13:20 EEST

Altia Oyj ja A-Rehu Oy ovat tehneet sopimuksen, jonka mukaan koko Altia Oyj:n rehunjalostuksen liiketoiminta siirtyy A-Rehu Oy:lle 1.4.2016 alkaen. Kauppa turvaa osaltaan kotimaisen viljan jalostuksen jatkuvuuden ja vahvistaa sen roolia kotieläinten ruokinnassa.

Lars Ohlin Atria-konsernin henkilöstöjohtajaksi

Lars Ohlin Atria-konsernin henkilöstöjohtajaksi

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 29, 2016 10:00 EEST

Atria-konsernin henkilöstöjohtajaksi on 1.4.2016 alkaen nimitetty Lars Ohlin (BA in International Business Administration). Hän on aikaisemmin työskennellyt Atria Skandinavian henkilöstöjohtajana ja toimii myös edelleen tässä tehtävässä.

Patrik Lindholm nimitetään Atria Suomen henkilöstötoiminnoista vastaavaksi johtajaksi

Patrik Lindholm nimitetään Atria Suomen henkilöstötoiminnoista vastaavaksi johtajaksi

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 25, 2016 13:13 EET

Atrian pitkäaikaisen henkilöstöjohtajan Tapio Palolahden jäädessä eläkkeelle kevään kuluessa MMM Patrik Lindholm nimitetään Atria Suomen henkilöstötoiminnoista vastaavaksi johtajaksi ja Atria Suomen johtoryhmän jäseneksi 7.3.2016 alkaen.

​​Atria 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelman haku on nyt käynnissä!

​​Atria 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelman haku on nyt käynnissä!

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 22, 2016 16:55 EET

Atria 100 Nuorta Kokkia on ainutlaatuinen koulutusohjelma nuorille ruoka-alan ammattilaisille. Koulutuksessa alan huipputekijät jakavat tietouttaan ja avaavat ruoka-alan monipuolisia mahdollisuuksia nuorille tulevaisuuden tekijöille. Kolmannentoista vuosikurssin opiskelijoiden haku on parhaillaan käynnissä. Haku on voimassa 20.3.2016 saakka.

Atria on maailman jäljitettävin lihatalo

Atria on maailman jäljitettävin lihatalo

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 15, 2016 14:45 EET

Atria vastaa kuluttajien vaatimuksiin ja panostaa tilakohtaisesti jäljitettäviin Atria Perhetila -tuotteisiin. Atria on jäljitettävyyden edelläkävijä niin Suomessa kuin maailmalla. Merkittävä osa Atrian broileri-, porsas- ja nautatuotteista on tilamerkittyjä. Helmikuussa kauppoihin saapuu ensimmäinen jäljitettävä naudan jauheliha.

Atria avasi pop up -keittoravintolan Helsingin keskustaan

Atria avasi pop up -keittoravintolan Helsingin keskustaan

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 11, 2016 13:47 EET

Atria avasi eilen ensimmäistä kertaa pop up -ravintolan. Ravintola on nimeltään Lounaskeittola ja siellä tarjoillaan ilmaiseksi Atrian uusia itämaisia broilerikeittoja. Pop up -ravintola on avoinna kaikille keitonystäville joka arkipäivä ensi viikon loppuun saakka.

Atria Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2015: Atrialla hyvä tuloskunto ja vahva kassavirta

Atria Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2015: Atrialla hyvä tuloskunto ja vahva kassavirta

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 11, 2016 08:37 EET

Atrialla hyvä tuloskunto ja vahva kassavirta. Atria-konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 1 340,2 miljoonaa euroa (1 426,1 milj. euroa).

Atria Perhetilalliset tuottavat lihan lisäksi somesisältöä: Lihatuottajat postaavat tilallisen arjesta

Atria Perhetilalliset tuottavat lihan lisäksi somesisältöä: Lihatuottajat postaavat tilallisen arjesta

Lehdistötiedotteet   •   Tammi 27, 2016 09:00 EET

Atria käynnistää jäljitettävään lihaan keskittyvän kampanjan, jonka tavoitteena on tuoda esille Atrian edelläkävijyyttä tilakohtaisessa jäljitettävyydessä. Kevättalven ajan kestävän kampanjan keskiössä ovat suomalaiset lihatilalliset ja lihan alkuperän merkitys.

Aidot ja laadukkaat Jyväbroiler-uutuudet

Aidot ja laadukkaat Jyväbroiler-uutuudet

Lehdistötiedotteet   •   Tammi 13, 2016 12:44 EET

Jyväbroiler on laatua arvostavan ruoanlaittajan valinta. Luonnollisen herkullinen ja lisäaineeton. Uutuudet ovat kaupoissa helmikuun alusta alkaen. Tutustu muihin tuotteisiin Jyväbroilerin kuluttajasivustolla www.jyvabroiler.fi.

Atrian kevään 2016 uutuuksia

Atrian kevään 2016 uutuuksia

Lehdistötiedotteet   •   Tammi 13, 2016 11:36 EET

Tänä keväänä Atria tuo markkinoille useita herkullisia uutuuksia, helppoa hyvää arkeen ja gourmeeta viikonlopuksi. Ja kaikki suomalaisesta lihasta. Tässä muutamia makupaloja kevään valikoimasta.

Kesäksi töihin Atrialle

Kesäksi töihin Atrialle

Lehdistötiedotteet   •   Tammi 11, 2016 14:02 EET

Atria Suomi työllistää tänä keväänä ja kesänä yhteensä noin 600 kausityöntekijää. Kesätyöhaku on parhaillaan käynnissä ja se kestää helmikuuhun saakka. Atria on Seinäjoen seudun halutuin kesätyöpaikka.

Atria Oyj lahjoitti 60 000 euroa suomalaisille yliopistoille ja Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulusäätiölle

Lehdistötiedotteet   •   Tammi 08, 2016 10:00 EET

Atria Oyj lahjoitti yhteensä 60 000 euroa kahdelle suomalaiselle yliopistolle ja yhdelle korkeakoulusäätiölle. Lahjoituksia saavat Itä-Suomen yliopisto 20 000 €, Vaasan yliopisto 20 000 € ja Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulusäätiö 20 000 €.

​​Kinkunpaistopäivystys Atrian Facebookissa aatonaattona

​​Kinkunpaistopäivystys Atrian Facebookissa aatonaattona

Lehdistötiedotteet   •   Joulu 18, 2015 10:35 EET

Jos tänä jouluna joulukinkun paisto aiheuttaa päänvaivaa, ei ole mitään syytä huoleen, sillä apu on lähellä. Joulukinkkujen asiantuntija, Atria Mestari Tomi Nevala päivystää Atrian Facebook-sivulla aatonaattona 23.12 koko illan klo 18–23 ja vastaa kinkunpaistoon liittyviin kysymyksiin.

Suomalaisten rakkain ruoka jouluna on kotimainen kinkku

Suomalaisten rakkain ruoka jouluna on kotimainen kinkku

Lehdistötiedotteet   •   Joulu 02, 2015 12:00 EET

Kinkun asema suomalaisessa joulupöydässä on horjumaton. Suomalaiset nimeävät kinkun joulun tärkeimmäksi ruokalajiksi. Atrian joulukinkku on aina suomalaista ja kinkkujen alkuperä on jäljitettävissä eläimen kotitilalle saakka.

Uudistuneesta Atria.fi:stä parhaat vinkit kotikokin joulupöytään

Uudistuneesta Atria.fi:stä parhaat vinkit kotikokin joulupöytään

Lehdistötiedotteet   •   Marras 25, 2015 13:36 EET

​Hyvän ruoan merkitys on jouluna suuri ja 80 % kuluttajista on sitä mieltä, että perinteiset joulutuotteet tuovat joulun. Naisille joulussa korostuu yhdessäolo, kynttilöiden polttaminen ja lahjojen antaminen. Miehille joulussa parasta taas on kinkun syöminen!

Ainutlaatuinen yhteistyö tuo Atrian suomalaisen hiihtourheilun ytimeen

Ainutlaatuinen yhteistyö tuo Atrian suomalaisen hiihtourheilun ytimeen

Lehdistötiedotteet   •   Marras 18, 2015 12:00 EET

​Atria ottaa suomalaisen hiihtourheilun ruokahuollon vahvasti haltuunsa niin laduilla kuin kisakatsomoissa. Atriasta tulee sekä Suomen maastohiihtomaajoukkueen että vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen kumppani.