Uutinen -

Lihatuotteiden kotimaisuus ja jäljitettävyys ovat Atrian valtteja

Atria kertoo avoimesti lihatuotteidensa alkuperän. Se on ensimmäisenä lihatalona tuonut tilakohtaisen jäljitettävyyden broilerin-, naudan- ja sianlihatuotteisiin. Nyt suomalainen kuluttaja tietää, miltä tilalta esimerkiksi hänen joulukinkkunsa ja broilerin fileenuggetit tulevat.

Tuottajatieto kerrotaan nyt myös Atrian sianlihatuotteissa. Toukokuusta alkaen Atrian sianlihatuotteissa on kerrottu tila, jolla sika on kasvatettu. Ensi vaiheessa merkintä on porsaanlihan arvo-osissa eli fileetuotteissa.

Jouluksi suomalaiset perheet voivat ostaa kinkkuja, joihin on merkitty tila, jolla

liha on kasvatettu.

– Se että pystymme kertomaan nyt myös joulukinkkujen alkuperän tilalle asti, on hieno juttu koko ketjullemme – niin tuottajalle, elintarvikevalmistajalle ja kaupalle kuin kuluttajallekin, lihaliiketoiminnan johtaja Matti Perälä kertoo.

Perälän mukaan Atria jatkaa johdonmukaisesti avoimuuden ja läpinäkyvyyden tiellä. Lihatuotteiden alkuperä lisätään mahdollisimman useisiin tuotteisiin.  

Alkuperällä on väliä

Tutkimusten mukaan*) yli puolelle suomalaisista kuluttajista ruuan jäljitettävä alkuperä on tärkeä ostoperuste. Kolmannes kuluttajista uskoo tietämykseensä nojaten, että sikojen kasvatus- ja elinolosuhteet ovat kunnossa. Toisaalta toinen kolmannes ajattelee niissä olevan jonkin verran parantamisen varaa. Koska kaikki Atria-tuotemerkillä myytävä liha on aina alkuperältään 100-prosenttisesti suomalaista, jokaisella sopimustuottajalla on tärkeä osansa Atrian sikaketjussa, tuotantotilalta kuluttajan ruokapöytään.

Kaikki Atrian sopimustuottajat ovat sitoutuneet eettiseen kasvattamiseen ja

kestävän kehityksen ympäristövaatimuksiin. Tuottajat ovat sitoutuneet noudattamaan hyvien tuotantotapojen ohjeita ja eläinten terveyttä sekä hyvinvointia tarkkaillaan säännöllisesti. Atria edellyttää kaikilta sianlihantuottajiltaan EU:n ympäristötuen ehtoihin sitoutumista.

Atria on Suomen suurin lihan käsittelijä. Se hankkii yli 40 prosenttia suomalaisesta sian- sekä naudanlihasta. Vuonna 2012 Atria käsitteli 77 miljoonaa kiloa sianlihaa.

Jäljitettävää valmisruokaa

Atria toi alkusyksystä markkinoille Atria Perhetilan Broilerin Fileenuggetit ja Atria Broilerin nuggetit. Siipikarjanlihan kulutus on kasvussa ja mielenkiinto nuggettituotteita kohtaan kasvanut. Nuggetit kuuluvat jauhelihavalmisteiden lisäksi arjen ykkösruokiin.

– Toimme ensimmäisenä markkinoille jäljitettävän, fileepohjaisen, kypsän nuggettituotteen, Atria Perhetilan Broilerin Fileenuggetit. Täysin vastaavaa

tuotetta kaupoissa ei ole ollut, Atria Suomen tuoteryhmäpäällikkö Johanna Hyytinen kertoo.

Hyytinen on tyytyväinen siihen, että tuotteen alkuperätila voidaan merkitä myös fileenuggetteihin. Perhetilan broileri -konsepti on kunnossa ja niin kuluttaja kuin kauppakin on ottanut sen hyvin vastaan. Tuoreiden siipikarjatuotteiden puolella sarja laajenee Atria Perhetilan Siipiin ja Koipiin.

– Lähdimme kehittämään tuotetta selkeästä tuotemielenkiinnosta. Odotusarvo tuotteelle on korkealla. Pyrimme siihen, että hyvin kauan stabiilina pysynyt nuggettimarkkina kehittyisi tämän tuotteen kautta, Hyytinen kertoo.

Tutustu Atrian naudan-, sian- ja broilerinlihan tuottajiin osoitteessa http://www.atriagroup.com/yritysvastuu/jaljitettavyys-lihan-alkupera.


Aiheet

  • Ruoka, juoma

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde