Skip to main content

Kesäksi töihin Atrialle

Lehdistötiedote   •   Tammi 11, 2016 14:02 EET

Atria Suomi työllistää tänä keväänä ja kesänä yhteensä noin 600 kausityöntekijää. Kesätyöhaku on parhaillaan käynnissä ja se kestää helmikuuhun saakka. Atria on Seinäjoen seudun halutuin kesätyöpaikka.

Kausityötä on tarjolla kaikissa Atrian toimipisteissä. Nurmon tuotantolaitos työllistää suurimman osan kausityöntekijöistä. Työtä on tarjolla pääasiassa tuotannon, henkilöstöravintolan ja tekniikan tehtävissä. Lisäksi Atria hakee kesätyöntekijöitä myös erilaisiin toimihenkilötehtäviin. Ensimmäiset työsuhteet alkavat jo helmikuussa ja vilkkain sesonki ajoittuu myöhäiseen kevääseen ja kesään.

Kesätyöpaikka on nuorelle arvokas kokemus. Monen atrialaisen pitkä ura on lähtenyt matkaan kesätyöläisenä. Kesätyö on oiva mahdollisuus päästä tutustumaan alaan sekä näyttää kykynsä ja osoittaa innostuksensa uusien asioiden omaksumiseen.

Atria on ollut jo useana vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa. Kampanja haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaita kesätöitä sekä kehittämään omia kesätyöprosesseja. Tänä vuonna Atria osallistuu myös Elinkeinoelämän keskusliiton Nuorille töitä! –kampanjaan, joka kiertää kevään aikana kouluissa kertomassa nuorille työelämästä sekä kesätöiden hakemisesta.

Työhakemuksen voi jättää Atrian nettisivujen www.atriagroup.com/tyopaikat kautta.


Lisätietoja: rekrytointipäällikkö Sanna Hovila, Atria Suomi Oy,
p. 040 839 1772.

Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 1 426 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atriagroup.com.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti