Tiedote -

Japani on Blåkläder Workwearin seuraava askel

Johdonmukainen, pitkäaikainen työ saa aikaan tuloksia, myös Euroopan ulkopuolella. Japani on nyt avannut silmänsä Blåkläderin työvaatteille ja yhtiö ottaa ensimmäisen askeleen Aasian markkinoille. "Tämä on tärkeä vaihe tavoitteessamme pyrkiä maailman johtavaksi globaaliksi työvaatteiden tuotemerkiksi", sanoo Anders Carlsson, toimitusjohtaja Blåkläder Ab.

Resepti menestykseen on yhdistelmä vahvaa designia, toiminnallisuutta ja parasta laatua – näiden parissa yhtiö on työskennellyt jo useita vuosia.

"Suhteet ovat tärkeitä Japanilaisille. He työskentelevät mielellään pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, joita he pitävät luotettavina. Työmme Euroopassa on tehnyt vaikutuksen ja tilaisuus astua näille uusille markkinoille on siksi mahdollinen", sanoo Anders Carlsson.

Japani on keskeinen markkina Aasiassa ja Tokio on vaikuttanut moneen globaaliin trendiin - heidän työvaatteiden käyttö on toki erilaista kuin Skandinaviassa. Monissa Aasian maissa ei ole tarpeeksi osaamista ja tietoa turvallisuudesta sekä toiminnallisista työvaatteista, toisin kuin suurimmassa osassa Skandinaviaa.

"Vaikka Japani on vähän jäljessä joillakin alueilla työvaatteiden osalta, heillä on samalla kuitenkin erittäin korkeat vaatimukset laadusta. Siksi nämä markkinat sopii meille erittäin hyvin", sanoo Anders Carlsson.

Siirtymä uudelle mantereelle tuo uusia haasteita. Yksi niistä on se, että Blåkläderin tulee kehittää uusia malleja sopimaan Aasialaisten vartalotyyppeihin.

"Olemme varautuneet joustavaan tuotantoon omissa tehtaissamme Vietnamissa ja Sri Lankassa ja tiedämme, mitä vaaditaan, kun toimitetaan työvaatteita eri alojen ammattilaisille maailmanlaajuisesti", toteaa Anders Carlsson.

Blåkläder julkaisee valikoimansa Japanissa syksyllä 2016.

Linkit

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Kategoriat

  • blaklader
  • blaklader workwear
  • blåkläder
  • työvaatteet
  • japani
  • aasia
  • turvallisuus

BLÅKLÄDER
Blåkläder kehittää, valmistaa ja myy työvaatteita, turvakenkiä ja työhanskoja työntekijöille, joilla on korkeat vaatimukset toiminnallisuudelle, laadulle ja ulkonäölle. Blåkläderin pääkonttori, tuotekehitys sekä varasto sijaitsevat Ruotsin Svenljungassa. Omassa omistuksessa olevat tuotantoyksiköt ovat Vietnamissa ja Sri Lankassa ja niissä valmistetaan vuosittain noin 2 miljoonaa tuotetta. Blåkläderillä on 14 tytäryhtiötä Euroopassa ja USA:ssa ja se tekee Blåkläderistä yhden markkinoiden suurimmista työvaatetoimijoista. Liikevaihto oli noin 85 miljoonaa euroa vuonna 2015.

Yhteyshenkilöt

Thomas Rönnholm

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja +358 50 355 5553

Tomas Åkerman

Lehdistön yhteyshenkilö Myyntipäällikkö +358 50 579 2708