Kiilto-uutishuone

Palonsuojalla lisää käyttömahdollisuuksia puulle

Blogikirjoitus   •   Heinä 13, 2018 11:35 EEST

Puu on pitänyt pintansa monikäyttöisenä, useaan eri tarkoitukseen soveltuvana materiaalina. Puulla on loistavat ominaisuudet; se on energiatehokas, kestävä, uusiutuva, helposti työstettävä ja esteettisesti miellyttävä. Käsittelemätön puu on kuitenkin helposti syttyvää, mikä vähentää sen houkuttelevuutta moniin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi rakentamisessa.

Yhä kasvava puurakentamisen trendi on luonut muutospainetta rakentamisen määräyksiin ja lainsäädäntöihin. Suuntaus myös suosii entistä enemmän proaktiivisia palonsuojausmenetelmiä.

Käsittelemällä puu palonestoaineilla sen palo-ominaisuuksiin pystytään merkittävästi vaikuttamaan ja paloluokitusta parantamaan. Palonsuojaa parantamalla puusta saadaan kilpailukykyisempi tuote monille segmenteille.

Puun pinta näkyvillä

Palonsuoja-aineilla käsiteltyä puuta käytetään useilla eri toimialoilla, ja puumateriaaleilta myös vaaditaan yhä useammissa kohteissa parannettuja palo-ominaisuuksia. Puun paloluokitus todetaan useimmiten SBI-testillä, jolla mitataan rakennusmateriaalin palonlevittämisominaisuuksia ja savunmuodostusta

Palonsuojauksessa tyypillisiä käyttötarkoituksia ovat esimerkiksi kattorakenteet, seinät, puupaneelit ja huonekalut. Palonestoaineella käsiteltyä puuta voidaan myös käyttää esimerkiksi julkisten rakennusten tai teknisten tilojen rakenteissa peittämättä puun visuaalisesti näyttävää pintaa.

Palonsuojaa ympäristöystävällisesti

Kiilto lanseerasi toukokuussa uuden Kiilto Fireproof -palonestotuoteperheen, joka tarjoaa ympäristöystävällisiä palonestoratkaisuja eri käyttötarkoituksiin. Proaktiivisesti paloa suojaavien, ympäristölle ja ihmiselle vaarattomien palonestoaineiden kysyntä on viime vuosien aikana kasvanut. Tietoisuuden lisääntyessä myös lainsäädännöt muuttuvat jatkuvasti kohti ympäristöystävällisempiä palonestoaineita.

Kiilto Fireproof­ -käsittelyllä puulle voidaan saavuttaa jopa paras mahdollinen rakennusmateriaalien paloluokka B,s1-d0. Räätälöimme palonestoaineet myös aina yhdessä asiakkaan kanssa, jolloin voidaan parhaiten huomioida niiden soveltuminen yksilöllisiin tarpeisiin.

Atte Borgenström
Business Development Manager
Kiilto Oy