Ohita
Maksimaalista tunnetta ja ajamisen riemua uusissa MINI-malleissa

Tiedote -

Maksimaalista tunnetta ja ajamisen riemua uusissa MINI-malleissa

MINI on ollut 60-luvulta lähtien ikoni, jolla on ainutlaatuinen persoonallisuus. Vuonna 2000 BMW Group uudisti MINI-konseptin, toinen sukupolvi tuli vuonna 2006 ja kolmas vuonna 2014. Nyt on aika uuden sukupolven malleille, joiden uusi teknologia ja moderni muotoilu tuovat persoonallisuutta, tunnetta, voimaa ja yksilöllisyyttä.

Uudistetut 3- ja 5-oviset MINIt sekä MINI Cabrio sisältävät entistä parempaa suunnittelua, ajamisen ja moottoritekniikan innovaatioita ja mahdollisuudet räätälöidä MINI oman maun mukaan. Uudistukset ulottuvat myös niiden digitalisiin palveluihin. Moottorivaihtoehdot ovat entistä energiatehokkaampia ja vähäpäästöisempiä.

"Olemme kuunnelleet MINI-asiakkaitamme ja rakentaneet konseptin, joka vetoaa ympäristötietoiseen, innovatiiviseen ja kokemukselliseen ryhmään. On täysin ainutlaatuinen tunne istua MINI:ssä ja tuntea suora palaute moottorista, vaihteistosta ja ohjauksesta. Se nostaa hymyn huulille", sanoo MINIn Pohjois-Euroopan johtaja Anders Brocknäs.

Äärimmäinen ajotuntuma ja taloudellinen voima

Voima, reagointi ja rohkeus ovat aina olleet ominaisia MINIen ominaispiirteitä. Nämä ominaisuudet korostuvat jopa aiempaa enemmän uudistetuissa malleissa. Uudet moottorit ja vaihteistovaihtoehdot painottavat auton urheilullisia ominaisuuksia, mutta ei ympäristön kustannuksella. Moottoreihin tehdyt uudistukset laskevat polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä viisi prosenttia. Tehoja on tarjolla moottorivalinnasta riippuen 136–231 hv.

Teknisisiä uudistuksia on paljon. Esimerkiksi lisävarusteiset mukautuvat LED-ajovalot mukauttavat valotehoaan automaattisesti tien ja ajo-olosuhteiden mukaan. Innovatiivisella Matrix-teknologialla toteutetuissa LED-valoissa on neljä horisontaalista aluetta, jotka toimivat itsenäisesti ajettaessa yli 70 kilometrin tuntinopeudella. Kun etukamera havaitsee vastaantulevan tai edellä kulkevan auton, sen viemä alue tiestä valaistaan lyhyillä ajovaloilla, kun taas muut tien osat valaistaan kaukovaloilla.

Räätälöi oman makusi mukaan

MINI:n erottuvaa muotoilua on myös päivitetty. Silmiinpistävin ero on, että takavalot ovat nyt toteutettu kehittyneen LED-tekniikan avulla Britannian lipun, Union Jackin muotoon. "Piano Black Exterior"-vaihtoehto tuo ajo- ja takavaloihin sekä jäähdyttimen säleikköön kiiltävän mustat kehykset kromisten sijaan.

Myös auton sisätiloja on mahdollista yksilöidä toiveiden mukaan. MINI Yours Customized -paketilla sisätilojen yksityiskohtia voi muokata 3D-tulostustekniikalla ja laserkaiverruksella.

Innovatiiviset palvelut

MINI tukee asiakkaidensa digitaalista elämäntyyliä ja useat innovatiiviset digitaaliset palvelut ovat käytettävissä. MINI Connected -sovelluksella voi hallita autojen tiettyjä ominaisuuksia matkapuhelimesta ja se antaa reaaliaikaista tietoa esimerkiksi liikennemääristä. Karttatietoja ja reittisuunnittelua voidaan siirtää puhelimesta auton navigointijärjestelmään.

MINI Find Mate -seurantaominaisuuden avulla voit jopa merkata esineitä, kuten selkärepun, ja estää niiden katoamisen tai unohtumisen.

Uusien mallien alkaen-hinnat:
Uusi MINI 3-ovinen: 26 035,91 euroa
Uusi MINI 5-ovinen ovi: 26 694,03 euroa
Uusi MINI Cabrio: 31 207,00 euroa

Aiheet

Kategoriat


BMW Group

BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI ja Rolls-Royce ja joka tarjoaa myös rahoitus- ja liikkuvuuspalveluita. BMW Groupilla on 31 tuotantolaitosta 14 eri maassa, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.

BMW Group myi kaikkiaan noin 2 367 000 autoa ja 145 000 moottoripyörää vuonna 2016. BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2015 oli 92,2 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 9,2 miljardia euroa. Vuoden 2015 lopussa yhtiöllä oli yhteensä 122 244 työntekijää.

BMW Groupin menestys pohjautuu pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat koko arvoketjussaan, kattavan tuotevastuun ja luonnonvarojen säästämisen.

Facebook: http://www.facebook.com/BMWGroup
Twitter: http://twitter.com/BMWGroup
YouTube: http://www.youtube.com/BMWGroupview

Yhteyshenkilöt

Jaana Palomäki

Jaana Palomäki

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä +358 40 592 2945

BMW Group Suomi tuo maahan BMW ja MINI -automalleja sekä BMW Motorrad -moottoripyöriä

BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI, Rolls-Royce ja BMW Motorrad ja joka tarjoaa myös rahoitus- ja liikkuvuuspalveluita. BMW Groupilla on 30 tuotantolaitosta maailmanlaajuisesti, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.

BMW Group myi yli 2,55 miljoonaa autoa ja yli 209 000 moottoripyörää vuonna 2023. BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2023 oli 155,5 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 17,1 miljardia euroa. Vuoden 2023 lopussa yhtiöllä oli yhteensä 154 950 työntekijää.

BMW Groupin menestys pohjautuu pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat koko arvoketjussaan, kattavan tuotevastuun ja luonnonvarojen säästämisen.