Ohita
Vuoden Luontokuva 2018: Iltakello, kuvaaja Taru Rantala
Vuoden Luontokuva 2018: Iltakello, kuvaaja Taru Rantala

Tiedote -

Vuoden Luontokuva 2018 ‐kilpailun voittajaksi ensimmäistä kertaa nainen

Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto. Vuoden Luontokuvaksi 2018 on valittu seinäjokelaisen Taru Rantalan kesäillan tunnelmaa huokuva kuva kissankellosta, ”Iltakello”. Kilpailun tuomaristo kehui eritoten voittokuvan tunnelmaa.”Kissankellon raikas sininen kukka vangitsee katseen ja muodostaa hyvän vastakohdan rauhalliselle taustalle. Kellokukka on sommiteltu juuri oikeaan kohtaan ensimmäistä valoympyrää, muut ympyrät tukevat sommittelua ja tuovat syvyysvaikutelmaa”, tuomaristo listaa voittokuvan ansioita.

Vuoden Luontokuva 2018 -kilpailuun osallistui tänä vuonna lähes 14 000 kuvaa kaikkiaan melkein 900:lta eri kuvaajalta. Kuvat kilpailivat aihealueittain seitsemässä eri sarjassa sekä nuorten sarjassa. Lisäksi kilpailussa oli erikoissarja jossa sallittiin vapaampi kuvankäsittely. Sarjavoittajien joukossa on myös lintukuvaaja, Canon Ambassador Markus Varesvuon kilpailukuva valkoisesta kiirunasta lumisessa maastossa.

Vuoden Luontokuva valittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1980 ja ensimmäinen Vuoden Luontokuva -kilpailu järjestettiin vuonna 1981. Nykyisin Vuoden Luontokuva -kilpailu on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma ja samalla merkittävä kansallinen luontokuvakilpailu. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna 38. kerran. Canon on Suomen Luonnonvalokuvaajien pitkäaikainen yhteistyökumppani.

Palkitut kilpailukuvat: www.vuodenluontokuva.fi

Linkit

Aiheet


Canon Oy kuuluu maailmanlaajuiseen Canon-ryhmään, joka tarjoaa tulostuksen-, dokumentin- sekä informaationhallinnan ratkaisuja yrityksille sekä kuvantamisen ratkaisuja kuluttajille ja ammattilaisille. Graafiselle teollisuudelle Canon toimittaa digitaalisen painamisen ratkaisuja.

Yhteyshenkilöt

Olli Turtiainen

Olli Turtiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Product Intelligence Professional Tuotteet, lehdistö, koulutukset +358 40 771 6226
Teija Tamminen-Saremaa

Teija Tamminen-Saremaa

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Professional PR, viestintä, sosiaalinen media +358 40 717 5604
Canon Oy
Huopalahdentie 24
00350 Helsinki
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa