Uutinen -

Yritysjärjestelyt kirittävät kemianteollisuuden kasvua vuonna 2013

Maailmanlaajuinen kemianteollisuus yltänee kuluvana vuonna maltilliseen kasvuun huolimatta energian ja raaka-aineiden hintojen volatiliteetin sekä sääntelyn aiheuttamista haasteista. Yritysjärjestelyiden odotetaan olevan avainasemassa kasvun saavuttamisessa, kun taas orgaaninen kasvu jäänee alalla vaatimattomaksi. Tiedot käyvät ilmi asiantuntijayritys Deloitten tuoreesta 2013 Global Chemical Industry Mergers and Acquisitions Outlook -raportista.

Kemianteollisuudessa on parhaillaan meneillään globaali toimialan uudelleenjärjestely, joka tuo alan yhtiöille painetta uusien kasvumarkkinoiden löytämiseen. Globalisaation taloudellisten vaikutusten, Kiinan markkinoiden kypsymisen sekä raaka-ainenäkymien johdosta yritysjärjestelyt ovat nousemassa erittäin tärkeäksi strategiseksi työkaluksi.

Raportissa tunnistetaan erinäisiä tekijöitä, jotka vauhdittavat M&A-aktiviteetin kasvua ympäri maailmaa, erityisesti Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Kiinassa:

Pohjois-Amerikka

  • Kemianteollisuuden yritysjärjestelyjen määrässä on tapahtunut dramaattinen muutos, jonka kasvun odotetaan jatkuvan.
  • Rakennusteollisuuden elpyminen, liuskekaasun saatavuus ja raaka-aineiden alempi hintataso ovat todennäköisesti merkittävässä roolissa yritysjärjestelyaktiviteettien lisääntymisessä vuonna 2013.
  • Raportissa ennustetaan alan toimijoiden pitävän jatkossakin agendallaan toimitilalaajennuksia sekä alas ajettujen tuotantolaitosten käynnistyksiä Pohjois-Amerikassa. Kemianteollisuuden globaalien kärkiyritysten odotetaan investoivan yli 40 miljardia dollaria tällaisiin projekteihin tulevina vuosina.

Eurooppa

  • Kemianteollisuus on raportin mukaan yksi aktiivisimmista yritysjärjestelyjen kohteena olevista toimialoista Euroopassa. Kannusteina toimivat vahvat taseet, yhtiöiden into rakentaa markkina-asemaansa ydinalueillaan, yhtiöiden jatkuva liiketoimintaportfolioiden uudelleenjärjestely, sekä yhä vahvempi keskittyminen kansainvälisiin investointeihin erityisesti kehittyvillä markkinoilla.
  • Toisaalta useat vaikeuksissa olevat yhtiöt keskittyvät operatiivisten prosessiensa parantamiseen taloudellisen tilanteensa helpottamiseksi. Joidenkin yhtiöiden on luovuttava ydinliiketoimintojen ulkopuolisesta omaisuudestaan ylikapasiteetin vähentämiseksi ja toimitilojen rationalisoimiseksi.
  • Monet eurooppalaiset kemianteollisuuden yhtiöt keskittyvät parempaa lisäarvoa luoviin tuotteisiin sekä vähemmän syklisiin liiketoimintoihin. Tämä lisää todennäköisesti toiminnan joustavuutta tulevaisuudessa ja luo mahdollisuuksia kestävään, tuottavaan kasvuun.

Kiina

  • Kiinassa kemian ala jatkanee kuluvana vuonna kasvuaan, mutta hitaammin verrattuna vuosien 2000–2009 nousukauteen.
  • Osittaisena ylikapasiteettina näkyvä rakenteellinen epätasapaino ajaa kiinalaisia yhtiöitä tunnistamaan ja vastaamaan tyydyttämättömiin markkinatarpeisiin. Strategiset yritysjärjestelyt nähdään keinona kasvattaa yhtiön tulevaa arvoa.

Tutustu tarkemmin 2013 Global Chemical Industry Mergers and Acquisitions Outlook -raporttiin

Lisätietoja:
Eija Kuittinen
Partner, Deloitte
puh. 0400 884 845
eija.kuittinen(a)deloitte.fi

 

Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • asiantuntijaorganisaatio
  • deloitte
  • teollisuus
  • yritysjärjestelyt
  • kemianteollisuus
  • pohjois-amerikka
  • eurooppa
  • kiina

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671