Tiedote -

Tuuliwatti valitsi Empowerin Suomen suurimman tuulipuiston pääurakoitsijaksi

TuuliWatti Oy ja Empower Oy ovat sopineet Kalajoelle rakennettavan tuulipuiston rakennusurakasta. Empower toimii 22 tuulivoimalaa käsittävän puiston pääurakoitsijana. Lisäksi Empower vastaa projektin suunnittelusta ja johtamisesta. Kalajoen tuulipuisto on jo yhdeksäs Tuuli­Watin ja Empowerin yhteistyöprojekti.

Nyt solmittu urakkasopimus vahvistaa Empowerin asemaa johtavana tuulivoiman palveluntuottajana Suomessa:

Meistä on hienoa jatkaa ja kehittää TuuliWatin kanssa hyvin sujunutta yhteistyötä. Heidän toimintatapansa kannustaa meitä jatkuvaan toiminnan kehittämiseen”, toteaa johtaja Juha Lamberg Empower Oy:stä.

”Kalajoen tuulivoimapuisto jatkaa käynnissä olevaa 500 MW investointiohjelmaamme, josta toteutusvaiheessa on 60 % sisältäen jo rakennetut ja työn alla olevat hankkeet. Nyt käynnissä olevien hankkeidemme valmistuttua tuotamme noin 16 % osuuden Suomen vuodelle 2020 asettamasta 6 TWh:n tavoitteesta ensi vuoden aikana”, kertoo TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen.

Empowerin ja Tuuliwatin yhteistyö on jatkunut menestyksekkäästi jo vuosia ja nyt solmittu uusi sopimus vahvistaa entisestään yhteistyötä:

Empower toimii kaikkien jo rakennettujen ja työn alla olevan 300 MW tuulivoimakapasiteetin rakentamisen pääurakoitsijana. Hankkeet ovat edenneet sovitusti aikataulussa ja budjeteissa. Tämä antaa hyvän pohjan jatkaa yhteistyötä”, Jari Suominen jatkaa.

Lisätietoja projektista:

TuuliWatti Oy, Jari Suominen, toimitusjohtaja, 050-595 6780
Empower Oy, Juha Lamberg, johtaja, tuulivoimapalvelut, 0500-515 883

Empower konserniviestintä
empower.communications@empower.euEmpower Media Desk puh. 040 6417 000 (arkisin klo 9-16)

Aiheet

  • Televiestintä

Kategoriat

  • tuulivoima
  • kestävä energia

TuuliWatti Oy on energiayhtiö St1 Oy:n ja S-ryhmän S-Voima Oy:n omistama teollisen tuulivoiman osakkuusyritys. S-Voiman omistavat SOK ja alueosuuskaupat. Vuonna 2009 perustettu yhtiö kehittää ja rakentaa tuulipuistoja maa-alueilla tähdäten lähivuosina merkittävän tuulivoimakapasiteetin rakentamiseen eri puolille Suomea. TuuliWatti on uudentyyppinen toimija Suomen energiamarkkinoilla. Tuulivoimahankkeet ovat tyypillisesti pitkiä ja lupa-asioiden käsittely rytmittää pitkälti resurssien tarvetta. TuuliWatin operointi rakentuu kustannustehokkaaseen malliin, jossa osakkuusyritysten työpanosta voidaan tarvittaessa kohdentaa joustavasti hankkeisiin niiden edetessä. www.tuuliwatti.fi

Empower on monikansallinen palveluyritys, joka auttaa pitämään yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja parantaa asiakkaiden kilpailukykyä. Empower-konserni rakentaa, asentaa, huoltaa ja korjaa sähkö- ja televerkkoja, pitää kunnossa voimalaitoksia ja tehtaita sekä toimittaa ICT-ratkaisuja. Empower palvelee yli sadalla paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Liikevaihto vuonna 2013 oli 325 miljoonaa euroa ja yritys työllistää yli 2900 henkilöä. www.empower.fi

Yhteyshenkilöt

Empower konserniviestintä

Lehdistön yhteyshenkilö Media Desk palvelee toimituksia arkisin klo 9-16 040 6417 000