Skip to main content

Linnanmäki liittyi FIBSin jäseneksi - Heikki Pitkänen kertoo miksi

Uutinen   •   Elo 20, 2015 09:27 EEST

Tulevaisuudessa huvipuistossa panostetaan turvallisuuden lisäksi mm. ruokatuotteiden ja palveluiden saavutettavuuden kehittämiseen, kertoo Linnanmäen henkilöstöpäällikkö Heikki Pitkänen.

Miksi liityitte FIBSin jäseneksi?

Lasten Päivän Säätiön toiminnan tarkoitus on kerätä varoja suomalaiseen lastensuojelutyöhön. Yleishyödyllisenä toimijana vastuullisuus on vahvasti läsnä toiminnassamme ja FIBS-verkostosta toivomme saavamme oppia ja osaamista kehittää toimintaamme edelleen.

Mitä vastuullisuus teille merkitsee?

Visiomme olla ”kaikkien rakastama hyvän tekijä” pitää sisällään vahvan arvolautauksen siihen, että hyvän tarkoituksen ohella toimintamme tulee olla vastuullista kaikilla osa-alueillaan ja meiltä sitä myös vahvasti edellytetään.

Miten näette vastuullisuuden merkityksen kehittyvän alallanne tulevaisuudessa?

Huvipuistoissa korostuu etenkin asiakkaan palveluissa ja ympäristössä kokema turvallisuus. Asiakas- ja työturvallisuus ovat alueita joihin panostetaan jatkuvasti paljon. Kuluttajat ovat myös entistä tietoisempia ja vaativampia käyttämiensä palveluiden suhteen. Esimerkkinä erityisruokavalioiden ja terveellisyyden lisääntyvä huomiointi huvipuistojenkin ruokatuotteissa sekä palveluiden saavutettavuuden jatkuva kehittäminen huvipuiston alueella ja laitteissa.

Mihin vastuullisuuskysymykseen aiotte tulevana vuonna panostaa ja miten FIBS-jäsenyys voi teitä sen toteuttamisessa auttaa?

Lasten Päivän Säätiö on merkittävä nuorten kausityöllistäjä. Joka vuosi meillä työskentelee satoja työelämänsä alkutaipaleella olevia nuoria, joille huvipuisto on elämän ensimmäisiä kokemuksia palkkatyöhön. Haluamme olla vastuullinen työnantaja ja edistää työyhteisön monimuotoisuutta eri tavoin. Huomioimme mm. erityisryhmiä, joiden työllistymismahdollisuudet muuten ovat rajatumpia. Aloitimme vuonna 2014 Vamlasin kanssa yhteistyön osatyökykyisten nuorten rekrytoinnissa ja työllistämme vuosittain 15-20 osastyökykyistä nuorta huvipuiston eri tehtäviin. Haluamme kehittää osaamistamme tässä edelleen ja toimia yhä parempana esimerkkinä myös muille yrityksille.

Lasten Päivän Säätiö on jo 65 vuotta ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle. Vuonna 2014 säätiö lahjoitti 3,9 miljoonaa euroa ja tavoite vuodelle 2015 on 4,1 miljoonaa euroa.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy