Skip to main content

Kasvata oma ALOE VERA -KASVISI

Blogikirjoitus   •   Kesä 28, 2019 10:32 EEST

Aloe vera -kasvi on kiitollinen kasvatettava, vaikka et olisikaan viherpeukalo. Miksipä et siis piristäisi kotiasi tällä tyylikkäällä sisustusyksityiskohdalla? Tarvitset ainoastaan ison ruukun, kukkamultaa, rahkasammalta, soraa ja halutessasi kevytsoraa ja tietenkin Aloe veran pistokkaan. 

ISTUTTAMINEN

1. Levitä kerros soraa tai kevytsoraa ruukun pohjalle, jotta liika vesi pääsee valumaan pois.

2. Täytä puoli ruukkua kukkamullalla ja loput rahkasammalella.

3. Istuta Aloe veran pistokas ruukun keskelle ja peitä se mullalla lehtien hankaan asti.

4. Älä kastele kasvia noin kahteen viikkoon. Näin juuret saavat kasvaa rauhassa ennen kastelun aloittamista. 

HOITO

1. Sijoita Aloe vera aurinkoiseen paikkaan, valoisaan nurkkaan tai ulkoterassille.

2. Kastele niukasti noin joka toinen viikko.

3. Kasvi kasvaa yleensä nopeasti ja tuottaa pieniä versoja. Ota ne talteen, kun ne ovat kasvaneet hieman, ja istuta uusiin ruukkuihin. Hyvä nyrkkisääntö on, että versojen kannattaa antaa kasvaa noin neljän senttimetrin korkuisiksi ennen irrottamista ja uudelleenistuttamista.

4. Aloe vera tuottaa versoja nopeasti, ja siksi sinulla voi pian olla kokonainen lauma pieniä kasvinalkuja hoidettavanasi. Muista irrottaa versot emokasvista, jotta se saa kasvaa rauhassa. 

Vinkki!

Kesällä Aloe vera -kasvisi viihtyy ulkona aurinkoisella ja suojaisella paikalla. Muista kuitenkin suojata kasvi liialliselta sateelta, jotta se ei ala mädäntyä. 

  • Sietää hyvin kuivuutta.
  • Altistuu harvoin tuholaisille tai

    kasvitaudeille.

  • Tuottaa happea ja poistaa hiilidioksidia ja on siksi hyödyllinen kasvi

    makuuhuoneessa.

  • Selviää alimmillaan 5 °C:ssa, mutta silloin kasvia on kasteltava hyvin niukasti. 

Forever- klassikko

Aloe Vera Gelly – Aloe veraamme putkilossa.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.