Tiedote -

Grillikausi on käynnistynyt vauhdilla: myynnin kasvu + 156 prosenttia

Aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat saaneet suomalaiset grilliostoksille ja kauden myyntisesonki on käynnistynyt ennätyksellisen vilkkaana – ja ennätyksellisen aikaisin. Pääsiäisviikon hyvät kelit saivat suomalaiset ostoksille: kaasu- ja hiiligrillejä myytiin pääsiäisviikolla yli tuplasti vuoden takaiseen verrattuna. Tämän kesän grillitrendehin kuuluu muun muassa kaasu- ja hiiligrillin yhdistävä uutuus. Lisäksi älykkäät paistomittarit ja savustamista helpottavat ratkaisut kiinnostavat suomalaisia.

Grillien myyntisesonki on tänä keväänä käynnistynyt rivakasti. Kaasu- ja hiiligrillejä myytiin pääsiäisviikolla 156 prosenttia enemmän viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Gigantin myyntitilastojen mukaan grillikausi on käynnistynyt tänä vuonna viime vuotta aiemmin. Tänä vuonna ensimmäinen myyntipiikki nähtiin jo maaliskuun viimeisellä viikolla, kun taas viime vuonna samoihin myyntimääriin päästiin vasta huhtikuun puolivälissä.

- Grillikauppa on tänä keväänä käynyt erittäin vilkkaasti. Kevään ennätyslämpimät kelit ovat varmasti vaikuttaneet suomalaisten grillinhankintaintoon ja pääsiäisviikolla grillejä myytiin todella paljon, kertoo Gigantin myyntipäällikkö Pasi Puputti.

Grillitrendit 2019: kaasu- ja hiiligrillin yhdistävä uutuus, älykkäitä lämpömittareita ja uusia tapoja savustamiseen

Suomalaisten suosikkigrilli on ollut monen vuoden ajan kaasugrilli. Hiili- ja brikettigrillien kysyntä on noussut tasaisesti viime vuosien aikana.

- Tämän kevään uutuus on uudistettu versio Jamie Oliver Dual Fuel -grillistä, jossa yhdistyvät kaasu- ja hiiligrilli. Siinä missä kaasugrilli on nopeasti valmis ruoanlaittoon esimerkiksi kiireisinä arki-iltoina, hiiligrillillä voi kokata hitaasti ja saada niin sanotusti aidon grillauksen makua ruokaan, jatkaa Puputti.

Lisäksi suomalaiset ovat löytäneet älykkäät lämpömittarit, joiden myynti on tasaisessa kasvussa. Esimerkiksi Weberin iGrill 3 -paistolämpömittari lähettää Bluetooth-yhteyden välityksellä älypuhelimeen tai tablettiin ilmoituksen, kun grillattu ruoka saavuttaa halutun lämpötilan.

-Lämpömittarit, olivat ne sitten analogisia tai älykkäitä, helpottavat ruoanvalmistusta ja niiden avulla ruuan saa kypsennettyä halutunlaiseksi. Ei tarvitse arvailla, että onko vaikka liha kypsää vai ei, Puputti kertoo.

Grillauksen lisäksi savustus on yksi suomalaisten suosikkitavoista valmistaa ruokaa kesäisin. Perinteinen savustuspönttö on säilyttänyt suosionsa, mutta sen rinnalle on tullut muitakin tapoja savustaa.

-Kaasugrillillä voi savustaa helposti savustuslaatikon avulla. Grilliin laitettavalla savustuslankulla puolestaan saa kalaan, kanaan tai lihaan maukkaan savun aromin, Puputti vinkaa muita tapoja savustaa.

Tämän kesän suosittuja grillimalleja ovat Weberin kattava Spirit -grillisarja sekä Weberin Master Touch -grilli. Lisäksi mielenkiintoinen uutuus on kaasulla toimiva Flying Culinary Circus -pizzauuni, jolla voi valmistaa rapeapohjaista pizzaa alle 10 minuutissa.

Vinkit turvalliseen grillaukseen

Kaasugrilli on perinteisesti ollut Suomen suosituin grilli ja näinä viikkoina monet ottavat grillinsä käyttöön talvisäilytyksen jälkeen. Nestekaasun käyttö grillauksessa on helppoa ja turvallista, mutta talvisäilössä ollut kaasugrilli on syytä tarkistaa ja puhdistaa huolella ennen käyttöönottoa. Grillien kuluneet kaasuletkut ja huono puhdistus voivat johtaa pahimmassa tapauksessa jopa tulipaloon. Rasvapalojen välttämiseksi talvisäilössä ollut kaasugrilli kannattaa tarkistaa ja puhdistaa huolella ennen käyttöönottoa. Lue vinkit kaasugrillin käyttöönottoon ja turvalliseen grillaukseen täältä

Linkit

Aiheet

  • Vapaa-aika

Kategoriat

  • kodinelektroniikka
  • kesä
  • grillaus
  • vinkit

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Gigantilla on Suomessa 41 myymälää. Yrityksemme palveluksessa työskentelee 1200 henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa. Liikevaihtomme on 563 miljoonaa euroa.

Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen.

Yhteyshenkilöt

Median haastattelu- ja kuvapyynnöt

Lehdistön yhteyshenkilö Rita Pasanen Gigantin viestintä 040 826 4664

Liittyvä sisältö