Tiedote -

Icelandair - Ennätysluvut 2015 ensimmäisen neljänneksen osalta ja + 19 % kasvu matkustajamäärässä

Icelandair raportoi vahvaa + 19 % kasvua ensimmäisen neljänneksen verrattuna vuoteen 2014. Matkustajamäärää ensimmäisen kolmen kuukauden aikana on 477.370 verrattuna edellisvuoden lukuun joka oli 399.962 vastaavana aikana. Maaliskuun 2015 matkustajamäärä kasvoi + 15 % ja yhteensä 183.203 matkustajaa.

- Ensimmäisen neljänneksen 2015 matkustajamäärä 477.370 edellisvuoden määrä 399.962, jossa kasvua + 19 % ja vastaavasti koneiden käyttöaste nousi +4,9% ollen 79,2 %

- Maaliskuun 2015 matkustajamäärä 2015 on 183.203 verrattuna edellisen vuoden 159.352, jossa kasvua + 15% ja vastaavasti koneiden käyttöaste nousi + 4,4% ollen 82,7 %

Icelandair avaa uuden kohteen Pohjois-Amerikassa 19.5. 2015. Portland, Oregon on yhtiön 14:sta kohde Pohjois-Amerikassa. Kohde aloitetaan sesonkireittinä kesäkaudelle 2015. Yhtiö on keskittynyt.

Lentojen ja nopean koneenvaihdon lisäksi markkinoimaan mahdollisuutta tehdä Stopover Islannissa. Sen voi tehdä samalla lentohinnalla.

Yhtiön lentokalusto koostuu 24 Boeing koneesta. Vastatakseen kysyntään se ottaa käyttöön kaksi uudistettua 260 paikkaista Boeing 767-300 konetta joiden avulla saadaan joustavuutta ja pystytään

lisäämään kapasiteettia kohteisiin joissa on rajallinen Slot – eli laskeutumisajan saatavuudelle.

Icelandair verkostossa on yhteensä 39 kohdetta vuonna 2015 joista 14 Pohjois-Amerikassa. Kohteet ovat : Boston, Washington D.C., New York (JFK ja Newark), Orlando, Minneapolis/St. Paul, Denver, Seattle,

Anchorage, Portland sekä Kanadassa Toronto, Halifax, Vancouver ja Edmonton. Helsinki on ympärivuotinen kohde ja kesäkaudella se lennetään 11 kertaa viikossa, siis neljänä päivänä tuplalähdöin. Icelandair tarjoaa nopeimman yhden pysähdyksen lentopalvelun kaikkiin kohteisiin. 

Linkit

Aiheet

  • Loma

Kategoriat

  • icelandair
  • islannin lentoyhtiö
  • islanti
  • kanada
  • lennot islantiin
  • matkat islantiin
  • stopover islannissa
  • stopover

Icelandair on ilmailun pioneeri ja lentää reittilentoja Islantiin ja tarjoaa nopeat ja mukavat yhteydet Pohjois-Amerikkaan.  Icelandair on luotettava ja laadukas yhtiö joka yhdistää Euroopan ja pohjoismaiden pääkaupungit keskeisiin kaupunkeihin Yhdysvalloissa. Yhtiön pääkohde on Islanti joka sijaitsee maantieteellisesti mannerten puolivälissä tarjoten matkustajille lisäarvona mahdollisuuden tutustua lumoavaan maahan pysähtymällä muutamaksi päiväksi tai nopealla koneenvaihdolla.

Yhteyshenkilöt

Lea Gestsdóttir Gayet

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager Scandinavia +45 33 70 22 58 / +354 5050 717

Liittyvä sisältö