Tiedote -

Ifolor: Isovanhemmat tukevat paljon lapsiperheitä – se näkyy myös valokuvissa

Tutkimusten mukaan isovanhemmat viettävät yhä enemmän aikaa lastenlastensa kanssa. ”Isovanhemmilla on todella vahva rooli myös perheiden kuvaajina. Tämän vuoden kuvakirjakilpailussamme oli lukuisia upeita kirjoja lapsenlapsista”, kertoo ifolorin markkinointipäällikkö Päivi Pietarinen.

”Väestöliiton julkaiseman tutkimuksen mukaan 80 prosenttia isovanhemmista hoitaa lapsenlapsiaan säännöllisesti tai silloin tällöin. Tämän lisäksi ukit ja mummit myös ahkerasti dokumentoivat lastenlastensa elämää valokuvaamalla”, sanoo ifolorin markkinointipäällikkö Päivi Pietarinen.

Isovanhempien rooli perheen ja suvun tarinan kertojina nousi voimakkaasti esiin ifolorin tämän vuoden kuvakirjakilpailussa. Kilpailuun lähetettiin monia kirjoja, joita juuri mummit ja ukit olivat koonneet lapsenlapsestaan. Yksi kisaan osallistuneista oli Leena Herttua. Hän teki kaksivuotiaasta pojanpojastaan Juhosta teoksen Traktorimiehen syyskiireet.

”Haluan antaa kirjan myöhemmin Juholle muistoksi elämän ensimmäisistä vuosista ja touhuista meidän isovanhempien kanssa. Kaivamme kirjan hyllystä ja katsellemme sitä yhdessä melkeinpä joka kerta, kun Juho tulee mummolavierailulle. Jo nyt huomaa, että kirja on hänelle tärkeä”, Leena Herttua kertoo.

Päivi Pietarisen mukaan kuvakirjat ja myös kuvataulut ovatkin suosittu tapa kertoa lapselle tämän omasta elämästä ja kasvusta ja luoda tarinaa suvun vaiheista.

”Isovanhemmilla tuntuu olevan kiireisiä vanhempia enemmän halua ja aikaa pysähtyä ottamaan kuvia. Ukit ja mummit varmasti miettivät muutenkin, mitä muistoja haluavat jälkipolvilleen tallentaa ja mitä asioita itsestäänkin välittää”, Pietarinen kertoo.

Suomalaisten arjen arvostus näyttää Pietarisen mukaan olevan vahvassa kasvussa. Ifolorin teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että yli 80 prosentille suomalaista juuri arkielämä on suosituimpia kuvauskohteita. Juhlien ohella ihmiset haluavat tallentaa kuviin jokapäiväisiä merkityksellisiä hetkiä: lapsia leikeissään, lemmikkieläimien hassuja ilmeitä sekä yhteistä puuhastelua perheen kesken ja ystävien kanssa.

”Tutkimuksemme paljasti myös, että suomalaisille merkityksellisimpiä kuvia ovat omien lasten syntymä- ja lapsuudenkuvien lisäksi omat lapsuudenkuvat. On siis tärkeää, että ihmisen elämää aletaan tallentaa kuvina jo aivan ensi hetkistä alkaen”, Pietarinen kertoo.

Katso Traktorimiehen syyskiireet -artikkeli täältä ja muut Vuoden kuvakirja 2018 -kilpailun finalistit täältä

Lisätietoja:

Ifolor, markkinointipäällikkö Päivi Pietarinen, 040 8239 226, paivi.pietarinen@ifolor.fi, www.ifolor.fi

Ifolor teetti perhejuhlien suunnittelua sekä kuvaamista koskevan tutkimuksen ”Kuluttajaselvitys suhteesta kuviin ja kuvaamiseen 2018” Kantar TNS:llä. Tutkimus toteutettiin huhtikuussa 2018, ja siihen osallistui yhteensä 1053 15–79-vuotiasta suomalaista.

Linkit

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Ifolor on Suomen markkinajohtaja kuvatuotteiden valmistuksessa. Yritys tunnetaan korkealaatuisista kuvatuotteista ja niiden helppokäyttöisistä tilausohjelmista. Ifolor on yksi Suomen arvostetuimpia ja suositelluimpia verkkokauppoja. Ifolorin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa Keravalla työskentelee 90 henkilöä. Ifolor kuuluu Euroopan laajuisesti toimivaan Ifolor-konserniin, joka on sveitsiläinen perheyritys. www.ifolor.fi

Yhteyshenkilöt

Päivi Pietarinen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager Content & Communications 040 823 9226