Tiedote -

Syksy on mökkimurtojen sesonkiaikaa

Kesämökeille tehdään eniten murtoja syksyisin. Viikot tyhjillään olevat mökit houkuttelevat varkaita etenkin, jos mökiltä löytyy helposti eteenpäin myytävää tavaraa. Mökkimurron todennäköisyyttä voi pienentää tyhjentämällä mökki arvokkaista tavaroista ja huolehtimalla lukitus kuntoon.

Suomalaisten kesämökkien varustelutaso on parantunut, mikä on tehnyt monista mökeistä houkuttelevia murtokohteita. Ifin vahinkotilastojen mukaan eniten mökkimurtoja tehdään syksyisin. Lomakauden päätyttyä kesäasuttavat mökit ovat useimmiten tyhjillään viikot, mutta niitä ei ole vielä tyhjennetty talvea varten. Ennen lumen tuloa murtovarkaat pääsevät kätevästi mökin pihaan autolla. 

Murtovarkaat etsivät mökeiltä erityisesti arvoesineitä, elektroniikkaa, alkoholia ja aseita.  

-  Mökillä kannattaa säilyttää mahdollisimman vähän arvokasta tavaraa. Jos mökiltä ollaan poissa pidempiä aikoja, arvotavarat kannattaa viedä pois mökiltä, korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa If Vahinkovakuutusyhtiöstä kertoo.

Tukevat lukot nostavat kynnystä käydä mökin kimppuun. Mökin valvonnasta kannattaa sopia mökkinaapurin tai paikallisten asukkaiden kanssa. Myös valvontakamerasta voi olla apua mökin seuraamisessa. Valvontakamerasta kertovat tarrat kannattaa laittaa näkyvälle paikalle, jolloin yksistään ne voivat karkottaa varkaat.

Epäilyttävistä liikkujista kannattaa ilmoittaa hätäkeskukselle, vaikka murtoja ei olisi vielä tapahtunutkaan. Useampi ilmoitus samalta alueelta viittaa siihen, että alueella on jotain tekeillä.

Putkien jäätyminen kiusaa mökkejä

Putkirikot ovat murtojen ohella yleisin vakuutuksesta korvattava vahinko kesämökeillä. Tyypillisesti putkeen jäänyt vesi jäätyy pakkasella ja rikkoo putken laajentuessaan. Kun vesi sulaa sään lämmetessä, seurauksena voi olla laaja vesivahinko ja iso vesilasku.

Vesivahingot ovat etenkin hyvin varusteltujen mökkien kiusa, sillä ympärivuotisessa käytössä olevia kakkosasuntoja ei välttämättä valmistella erityisemmin talvea varten. Yleinen harhaluulo on, että putket eivät voi jäätyä, jos mökissä on peruslämmitys päällä.

-  Jos mökin keskiosassa on esimerkiksi viisi astetta lämmintä ja ulkona on pakkasta, voivat ulkoseinän vieressä tai kalusteiden alla olevat putket jäätyä, Mikko Vaitomaa muistuttaa.

Vuotovahingot voi estää sulkemalla päävesihana tai kaivopumppu mökiltä lähtiessä. Veden tulo on katkaistava aina, kun mökiltä poistutaan vähintään viikoksi.

Jos mökki jätetään talveksi kylmilleen, vesiputkisto ja LVI-laitteet kannattaa tyhjentää. Kun putkisto valutetaan tyhjäksi, jäätyvä vesi ei pääse tekemään tuhojaan pakkasella.

Näin suojaat mökin murrolta:

  • Varmista, että mökissä on takalukkiutuvat lukot. Tällöin lukkoa ei saa auki esimerkiksi rikotun ikkunan kautta.
  • Asenna oviin turvalukot.
  • Tarkista, että mökin ovi on huullettu. Huulletun oven reuna ei ole tasainen vaan se on avautumispuolelta hieman leveämpi. Rakoraudat puolestaan estävät oven avaamisen ruuvimeisselillä tai piikillä.
  • Salpaa ikkunat huolellisesti. Sisältä suljettavat ikkunaluukut lisäävät turvallisuutta.
  • Vie arvoesineet, elektroniikka, aseet ja alkoholi pois mökiltä.
  • Älä säilytä mökin avainta kynnysmaton alla.
  • Valvontakamerasta voi olla hyötyä mökin seuraamisessa.
     

Näin pienennät vuotoriskiä mökillä:

  • Jos mökkiin tulee vesi, laita päävesihana pois päältä aina, kun lähdet mökiltä vähintään viikoksi. If suosittelee veden katkaisua myös lyhyempien poissaolojen ajaksi.
  • Sulje päävesihana myös siinä tapauksessa, että jätät mökkiin peruslämmityksen.
  • Laske vesiputket tyhjiksi kylmänä vuodenaikana.


Lisätietoja:

Mari Hätinen, tiedottaja, If, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi
Mikko Vaitomaa, korvauspäällikkö, If, p. 010 514 1184, mikko.vaitomaa@if.fi
if.fi

Linkit

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • mökkivarkaudet
  • mökkivakuutus
  • valvontakamera mökille
  • mökkimurrot

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 200 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768

Liittyvä sisältö