SAIMAA GEOPARKIN YRITYSYHTEISTYÖN ALKUPAMAUS 17. JA 18.12.

Päivä 17 Joulukuu 2018 13:00 – 12 Joulukuu 2018 15:30

Paikka 17.12.2018: Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Kristiina 18.12.2018: Puumalan kunnantalo, valtuustosali

Tiedolla kasvua ja uudistumista Saimaa Geoparkin aluella – yhteistyöhanke alkaa 17.12. Lappeenrannassa ja 18.12. Puumalassa.

Lappeenrannassa kokoonnutaan Lappeenrannan kaupungintalon katutason kokoushuone Kristiinaan 17.12. kello 13-15.

Päivää myöhemmin pidetään Puumalan kunnantalolla valtuustosalissa kaikille avoin yleisöluento, hankkeen tiedotustapahtuma sekä ProAgria Etelä-Savon yritysryhmähankkeen tapaaminen.

Puumalan ohjelma 18.12.2018:

klo 9.00 Aloituskahvit

klo 9.15 Tiedolla kasvua ja uudistumista Saimaa Geoparkin alueella –yhteistyöhankkeen esittely

Saimaa Geopark ry:n toiminnanjohtaja Heli Rautanen kertoo hankkeen tarkoituksesta, aikatauluista sekä sisällöistä

klo 10.00 Kurkistus alueen geologiaan

Saimaa Geoparkin geologi Kaisa-Maria Remes kertoo Saimaan geologisen tarinan ja tuo esille erilaisia geologisia kohteita

klo 11.30 Etelä-Savon kulttuuriympäristökohteiden hyödyntäminen matkailussa ja markkinoinnissa

KYNÄ – Kulttuuriympäristö näkyväksi-hanke

Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon ProAgria /Maa- ja kotitalousnaiset Saara Ryhänen

ProAgria Etelä-Savo yritysasiantuntija, matkailu Tarja Pajari, ProKasvu -hanke

klo 12.30 Omakustanteinen lounas

klo 13.30- 14.30 Työpaja tiedonetsintä geologiset kohteet sekä kulttuuriympäristökohteet

Saimaa Geopark

ProAgria

TERVETULOA!!!

Kategoriat

  • yritysyhteistyö
  • saimaa geopark

Yhteyshenkilöt

Anitta Arpiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkoordinaattori Viestintä +358 (0)44 721 3027