Tiedote -

Imatran DigiLab-ryhmän -sovellus kertoo puhelimeen, milloin on paras aika ylittää raja.

Rajanylittäjien jonotusaika lyhenee jatkossa, sillä he voivat suunnitella liikkumisensa paremmin, kun uusi mobiilisovellus ilmoittaa reaaliajassa rajaliikenteen tilanteesta.

- Imatran kaupunki pyrkii digiryhmänsä kehittelemillä ideoilla tuomaan palveluita lähemmäs niiden käyttäjiä. Lisäksi haluamme lisätä oman alueemme elinvoimaa. Tämä sovellus on hyvä esimerkki molemman tavoitteen toteutumisesta, kaupunginjohtaja Rami Hasu toteaa

Ruuhkien purkamisen ohella sovellus palvelee rajan viranomaisia siten, että hankeen yksi tavoite on digitalisoida rajanylittäjien asiakirjat.

Venäläiset rajanylittäjät hyötyvät siinäkin, että he voivat jatkossa ostaa matkavakuutuksen verkkopalvelujen välityksellä.

Sovellus palvelee myös Imatra-Lappeenranta -alueen elinkeinoelämää ja tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa matkailijat. Yrittäjät voivat tarjota sovelluksen kautta markkinointiviestejä ja etuseteleitä. Kokeilu koskee Imatran rajanylityspaikan ohella myös Nuijamaata. Palvelun volyymihyöty on merkittävä, sillä näillä asemilla rajanylitysten määrä on yhteensä noin 3,3 miljoonaa vuodessa. Matkustajien määrä on jälleen kasvussa.

Rajasovelluksen ottaminen käyttöön muilla itärajan asemilla on myöhemmin mahdollista.

- Vastaavaa sovellusta ei ole vielä käytössä. Tämä on aivan uusi tuote, projektipäällikkö Jukka Partinen Imatran kaupungin DigiLab-ryhmästä kertoo.

Uusi sovellus otetaan virallisesti käyttöön ensi keväänä. Nyt sitä koekäytetään toistamiseen joulu-tammikuussa. Koekäyttöön haetaan yhteensä 1000 suomalaista ja venäläistä rajanylittäjää.

Hankkeen eteneminen

Ensimmäinen vaihe1.8.2016-31.3.2017

Tuloksena Ukkoverkkojen ja Tele2-välinen rajakoordinaatio 450 Mhz-verkossa.

Wlan-tukiasemien asennus.

Koekäyttö, toiminnan onnistumisprosentti jo ensimmäisessä testauksessa 70.

Toinen vaihe kevät 2017-kevät 2018

Sovelluksen jatkokehittäminen koekäytön kokemusten perusteella joulu-tammikuu.

Yhteistyökumppaneiden ja yritysten kontaktointi.

Venäläisille sähköinen ajoneuvovakuutus.

Sähköiset rajanylitysasiakirjat: maahantulokortti ja tulliselvityslomake

Tukiasemien kehitystyötä jatkettu, tavoitteena on häiriöttä toimiva järjestelmä.

Uusi koekäyttö joulu-tammikuu. Nyt etsitään yhteensä 1000 suomalaista ja venäläistä koekäyttäjää sovellukselle. Haku alkaa välittömästi. Ilmoittautua voi suoraan oheisen linkin kautta tai osoitteella https://www.webropolsurveys.com/S/74B9093FCCF93E08.par

Kaikkien sovelluksen koekäyttöön osallistuvien kesken arvotaan hotelliyöpalkinto Imatran Kylpylään.

Sovelluksen käyttöönotto keväällä 2018.

Rahoitus

1. vaihe: 53 853 euroa / Etelä-Karjalan liitto, Imatran kaupunki

2. vaihe:Hankkeen verollinen kokonaiskustannusarvio on 216.720 euroa, josta EAKR-rahoitusosuus on 70 %.

Yhteistyökumppanit:

Octo3 Oy, sovelluksen tekninen toteutus.

Etelä-Karjalan Liitto

Liikenne-ja Viestintäministeriö

Etelä-Karjalan kauppakamari

Suunnittelussa on tehty yhteistyötä myös Tullin ja Rajavartiolaitoksen edustajien kanssa.

Katso lyhyt esittelyvideo oheisen linkin kautta.

Lisätiedot:

Jukka Partinen, projektipäällikkö: jukka.partinen@imatra.fi, p. 020 617 4419

Kari Perälä, tietojohtaja: kari.perala@imatra.fi, p. 020 617 2263

Linkit

Aiheet

  • Matkailu

Kategoriat

  • imatra
  • rajanylitys
  • mobiili
  • sovellus
  • teknologia
  • digitalisaatio
  • etelä-karjala
  • elinkeinoelämä
  • venäläiset matkailijat
  • palvelu
  • imatran seudun kehitysyhtiö oy
  • rajaliikenne
  • matkailu

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy vastaa Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden kuntien aloittavien ja toimivien yritysten neuvonnasta, elinkeinopoliittisten projektien toteuttamisesta ja rahoituksesta sekä yhtiöjärjestyksen mukaisten muiden palveluiden järjestämisestä yhtiön toimialueella.

Yhteyshenkilöt

Anitta Arpiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkoordinaattori Viestintä +358 (0)44 721 3027