Uutinen -

Kasvua Seinäjoella: Pirkka Tukevan johdolla Exertus entistä vahvemmin maailmalle

Exertus Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut. Elokuun alusta toimitusjohtajana on aloittanut Pirkka Tukeva ja yritystä sen start up –vaiheesta lähtien eli 15 vuotta johtanut Eero Yli-Ojanperä on siirtynyt varatoimitusjohtajaksi.

- Jatkuvuuden turvaaminen ja sen osoittaminen asiakkaille on tärkeää. Vanhetessaan ihmisestä tulee varovaisempi eikä se ole välttämättä suurin etu teknologiayrityksessä. Rohkeutta pitää olla ja nuorissa sitä on, Eero Yli-Ojanperä tiivistää vaihdosta.

Tukeva ajettiin sisään Exertukseen asiakkuusjohtajana. Hän tuli taloon kaksi vuotta sitten. Outoon maailmaan ei mies tuolloinkaan hypännyt. Hän oli VTT:llä vastannut nimenomaan liikkuvien työkoneiden parissa operoivien yritysten kehitystyöstä.

- Tunsin sekä Exertuksen että toimialan muut yritykset ja yhteistyökumppanit, joten vaihdos oli luonteva.

Baumassa tärähti

Exertuksen kasvu on ollut tasaista, mutta kolmena viime vuotena kasvun kulmakerroin on jyrkentynyt. Työntekijöitä on jo 35 – tänäkin vuonna pestattu 7 uutta ihmistä – ja liikevaihto kasvaa kuluvalla tilikaudella 6,2 miljoonasta yli 7:ään.

Jatkossa kasvu tulee yhä vahvemmin ulkomailta. Kv-kaupan osuuden odotetaan parissa vuodessa kapuavan nykyisestä 35 prosentista noin 50:een.

- Nyt on oikea aika lähteä kunnolla vientimarkkinoille, Tukeva toteaa.

Ensimmäinen todellinen panostus kansainväliseen markkinointiin oli viime talven Bauma-messut Saksassa. Exertus täräytti 600 000 messukävijän ihmeteltäväksi ratkaisun, joka herätti innovatiivisuudellaan sekä kilpailijat että nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat.

- Hämmästyimme itsekin saamastamme huomiosta. Meidät on viimeistään nyt noteerattu.

Noteeratuksi tuleminen on molempien miesten mukaan heidän alallaan olennaista.

- Tämä on uskottavuus- ja luottamuskauppaa. Asiakkaat kutsuvat meidät ratkomaan haasteitaan, Tukeva kuvaa.

Ja jatkaa, että asiakkuudet eivät ole Exertuksen kaltaiselle yritykselle vain asiakkuuksia, vaan kumppanuuksia. Niissä tähdätään mieluummin 50:n kuin 5 vuoden päähän. Exertus tarjoaa ratkaisuja liikkuvien työkoneiden älykkyyteen hydrauliventtiilin ohjauksesta pilven reunalle asti.

- ”Pilven reunalta” asiakkaalla on näköala kaikkiin koneisiinsa, Yli-Ojanperä kuvaa.

Maailmalla piisaa bisnestä.

- Valtava potentiaali on perusbisneksessäkin eli liikkuvien työkoneiden digitalisaatiossa. Koko ajan tarvitaan enemmän ja enemmän elektroniikkaa ohjaamaan konetta.

Framin alueella alan suomalainen osaamiskeskittymä

Exertus on Framin alkuperäisvuokralaisia: ollut talossa koko sen olemassaolon ja kasvaessaan siirtyillyt paikasta toiseen. Nykyiset 600 neliön tilat mahdollistavat työntekijämäärän kasvattamisen noin 50:een. Eero Yli-Ojanperä kehuu Framia.

- Kaikki palvelut ravintoloista tilintarkastajaan, yliopistokeskukseen ja ammattikorkeakouluun ovat saman katon alla. Ja kaikki on niin yrittäjämyönteistä. Se, että olemme voineet kasvaessamme pysyä Framissa on hieno osoitus talon toimivuudesta ja Inton halusta palvella yrityksiä.

Exertus on 15 vuodessa vakiinnuttanut asemansa ja tunnettuutensa kotimaassa. Yhdessä naapuriyritys Epecin kanssa Exertus muodostaa toimialan osaamiskeskittymän, jollaista ei toista Suomessa ole.

- Sitä ei moni tule ajatelleeksi, Yli-Ojanperä toteaa.

Lisätietoja: Pirkka Tukeva, 010 3215 787 

Haluatko keskustella liiketoimintasi kasvattamisesta tai esimerkiksi uusista toimitiloista. Ota yhteyttä: Jukka Pajunen, puh. 044 418 1215, jukka.pajunen@intoseinajoki.fi

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • kansainvälistyminen
  • export
  • business
  • yritystoiminta
  • kasvu
  • liiketoiminta

Yhteyshenkilöt

Sanna Männikkö

Viestintä- ja markkinointipäällikkö 040 571 9998