Ohita
T.Palola hankki 12 uutta Iveco Dailyä

Tiedote -

T.Palola hankki 12 uutta Iveco Dailyä

T.Palola hankki 12 uutta Iveco Dailyä

T.Palola Oy on vahvistanut merkittävästi kuljetusarsenaaliaan kahdellatoista uudella Niemi-Korpi Oy:ltä hankkimallaan Iveco Dailyllä. Uudet Vuoden pakettiautoksi 2015 valittu Daily pakettiautot luovutettiin 14.10. ja autot siirtyivät luovutuksen jälkeen välittömästi tositoimiin palvelemaan yrityksen kuljetustarpeita.

Espoo 10.12.2015

Luovutetut autot ovat uusia Vuoden pakettiautoksi 2015 (Van of the Year 2015) valittuja Iveco Daily 35S15V 12m3 (10 kpl) ja 35S15V 9m3 Cityrunner mallia (2 kpl).

– Meille on ensiarvoisen tärkeää pitää toimitusvarmuutemme korkealla tasolla ja tähän kyetään vain varmasti toimivalla kalustolla. Kilpailu kiristyy alati ja meidän on koko ajan kehitettävä toimintamme tehokkuutta. Vanha kalusto on riskialttiimpaa vioille – jos kalusto on korjaamolla ei se ainakaan paranna kustannustehokkuutta. Kolmas pääasiallinen syy uusien autojen hankinnalle on puhtaasti raha. Laskelmiemme mukaan edullisella leasingillä säästämme vuositasolla merkittävän summan kahisevaa, kun uusien Ivecojen korjauksiin ei pala rahaa, valaisee T.Palola Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Palola hankinnan taustoja.

Kokonaisuus vakuutti

Palolan mukaan uusia autoja hankittaessa tutkittiin myös muita merkkejä. Päätös kallistua Ivecojen suuntaan oli loppujen lopuksi selkeä. – Meillä on kokemusta kaikista merkeistä, mutta tekemieni vertailujen perusteella Iveco erottui muista edukseen. Ivecon ajettavuus on hyvä ja takavetoinen pakettiauto omalla rungolla toimii hyvin ammattikäytössä. Kun vielä lisää 3500 kg:n kärrypainon, Iveco oli meille paras vaihtoehto.

– Yrittäjän stressi pienenee, kun kulujen ennustettavuus on nyt autokaluston osalta balanssissa. Myös työntekijöiden työviihtyvyys nousee, kun saa ajella uusilla autoilla. Eikä uusi edustava kalusto ainakaan huononna yrityksemme imagoa asiakkaidemme silmissä, jatkaa Palola.

Huikea kasvuvauhti

T.Palola Oy:n bisnes muodostuu tele- ja sähköverkkojen rakentamisesta. Yrityksen kasvuvauhti on ollut yleisen trendin vastaista: liikevaihto on kasvanut viidessä vuodessa 100 000:sta eurosta kolmeen miljoonaan. – Yksin tällaiseen kasvuun ei kykene, vaan kiitos kuuluu erittäin ammattitaitoiselle joukkueellemme. Tiimissämme, aliurakoitsijat mukaan lukien, on 30 suomalaista työntekijää. Tuossa joukossa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä ja sen ansiosta pystymme luotettavasti tekemään isojakin kokonaisuuksia, kehuu Palola varauksetta henkilökuntaansa.

Hyvältä näyttää

T.Palolan urakoiden painopiste on tällä hetkellä Pirkanmaalla ja Turun ympäristössä. Myös Pohjois-Pohjanmaalla on lähivuosina ollut työmaita.

– Sateinen kesä hiukan jarrutti tekemistämme, kun pellot olivat märkiä, mutta nyt on taas täysi vauhti päällä. Myös tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä päämiehellämme näyttää olevan mukavasti tilauskantaa, näkee Palola tilanteen.

Kuvatekstit:

2048: – Kaupanteko tarjouksesta toimitukseen saakka sujui mukavassa yhteistyössä, toteavat Miika Niemi-Korpi ja Tuomo Palola.

2045: Tämä komea Iveco Daily -rivistö lähtee suorittamaan T.Palola Oy:n kuljetustehtäviä lähinnä Pirkanmaan alueelle ja Turun ympäristöön. 10 autoista on tyyppiä 35S15, 12 m3:n kuljetustilalla varustettuna ja kaksi hieman kompaktimpaa City Runner -mallia.

Aiheet

Kategoriat


Iveco on CNH Industrial N.V.-konserniin kuuluva yritys, joka on globaali johtaja kulutustavarasektorilla ja noteerattu New Yorkin pörssissä (New York Stock Exchange, NYSE: CNHI) sekä italialaisessa Mercato Telematico Azionario -pörsissä (MI:CNHI). Iveco kehittää ja valmistaa viimeisimpien teknologioiden avulla laajan valikoiman kevyitä, keskiraskaita ja raskaita ammattiajoneuvoja, työajoneuvoja, kaupunki- ja linjaliikenteen busseja sekä erikoisajoneuvoja palontorjuntaan sekä maasto-, sotilas- ja siviilipuolustukseen. Ivecolla on 27 000 työntekijää 160 maassa sekä n. 5000 myyntikonttoria ja konepajaa, mikä takaa teknisen tuen kaikkialla maailmassa.

Yhteyshenkilöt

Tuomas Viren

Lehdistön yhteyshenkilö Country Sales Manager IVECO

Iveco on johtava hyötyajoneuvojen valmistaja.

IVECO on Iveco Group N.V. ‑konserniin (MI: IVG) kuuluva yritys. IVECO kehittää ja valmistaa monenlaisia kevyitä, keskiraskaita ja raskaita ammattiajoneuvoja sekä maastoautoja ja muita erikoistehtäviin tarkoitettuja maastoajoneuvoja.

IVECO Finland Oy
Kiilaniityntie 10
02920 Espoo
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa