Skip to main content

Kiilto Oy hakee kahta tuotantotyöntekijää kemiantehtaan pakkaamoon Lempäälään

Uutinen   •   Tammi 24, 2018 08:31 EET

Kiilto Oy on osa Kiilto Family -konsernia. Työllistämme yhteensä noin 800 henkilöä, joiden hyvinvointi on meille tärkeää. Perheyrityksemme toimintakulttuuri on syntynyt vahvasta suomalaisesta osaamisesta ja henkilöstön arvostamisesta. Jatkuvat kehittämishankkeet luovat innostavia kasvumahdollisuuksia yhtiömme sisällä.

Meille asiakas on kuningas. Tarjoamme kemiallisia kiinnitys- ja rakenneratkaisuja rakentamisen ja teollisuuden ammattilaisille. Rakennamme kestävää tulevaisuutta vastuullisesti ihmiset ja ympäristö huomioiden. Toimimme ja kasvamme kansainvälisesti Itämeren ympärillä yhteensä noin 250 miljoonan asukkaan markkina-alueella.


Haemme nyt Kiilto Oy:n Lempäälän tehtaalle

KAHTA TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ kemiantehtaan pakkaamoon

Työtehtäviin kuuluvat pääsääntöisesti dispersio- ja polyuretaaniliimojen pakkaus. Toimit osana pakkaamon tiimiä ja työtehtäväsi vaihtelevat kulloisenkin asiakastilanteen mukaan.

Etsimme henkilöä, jolla on:

  • kemian-/prosessitekniikan perustutkinto tai vastaava
  • aiempaa kokemusta tuotantoympäristössä työskentelystä
  • trukinajotaito katsotaan eduksi
  • valmius 2-vuorotyöhön

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää:

  • oma-aloitteisuutta
  • tarkkuutta ja huolellisuutta
  • joustavaa asiakaspalveluasennetta
  • kykyä ja halua siirtyä tehtävästä toiseen tilanteen niin edellyttäessä
  • reipasta työotetta ja ryhmätyöskentelytaitoja

Tarjoamme sinulle vakavaraisen ja kehittyvän yrityksen toimintaympäristön, itsenäisen tehtäväkentän sekä kattavan perehdytyksen tehtävään.

Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen sekä CV:si viimeistään 11.2.2018 osoitteessa www.kiilto.com/careers.

Lisätietoja tehtävästä antaa 1.2. ja 7.2. klo 12-14 kemiantehtaan pakkaamon valmistuspäällikkö Antti Pohja, puh. 0400 396 222.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti