Tiedote -

Lihakaupan uusi tuleminen – ostaa voi kivijalkamyymälästä tai verkkokaupasta

Ruoan puhtaus, luonnonmukaisuus ja eettinen tuotantotapa ovat olleet nousevia trendejä jo pitkään – erityisesti lihan kulutuksessa. Myös ostokanavat ovat monipuolistuneet: lihatuotteita saa nykyään ostettua kätevästi nettikaupasta ja ruokapiirin kautta, myös lihaan erikoistuneet kivijalkakaupat palailevat katukuvaan. Ruoan kulutuksesta on tullut tapa ilmentää omaa identiteettiä ja arvomaailmaa, mikä näkyy myös ostokanavan valinnassa.

Taustatekijät, kuten elämäntilanne, ikäryhmä tai taloudellinen tilanne eivät enää yksistään määritä kulutustottumuksia, vaan kyse on valintoja ohjaavista tekijöistä, kuten arvoista. Lihatuotteisiin erikoistuneen Kotitila.fi-verkkokaupan toimitusjohtaja Eeva-Maria Kytönen on huomannut, että tänä päivänä satsataan mielellään laadukkaaseen, kotimaiseen lihaan.

– Kuluttajat kaipaavat yhä enemmässä määrin supermarketin hyllyjen äärestä ostoksille oman alueensa lihakauppaan. Lihaan erikoistuneita kivijalkakauppoja ei kuitenkaan ole joka kulmassa, joten käytännössä trendi näkyy myös muiden ostokanavien, kuten nettikauppojen ja ruokapiirien suosion kasvuna. Monet asiakkaistamme vertaavat nettikauppaa virtuaaliseen kauppahalliin, joka on aina avoinna eli asioimaan pääsee itselle sopivana aikana, Kytönen kertoo.

Ostokanavista netti ja kimppatilaukset ovat helppoutensa ansiosta kovimmassa nosteessa, lihatilaukset vetävät ja ruokapiireihin on tulijoita. Pienet ruokaan ja elintarvikkeisiin keskittyneet erikoisliikkeet kilpailevat asiakaspalvelulla ja sillä, että oikean tuotteen saa heti mukaansa.

Kainalojuttu: Kuluttajien kokemuksia: lihaa kivijalkakaupasta, verkkokaupasta ja ruokapiirin kautta

Kulutusvalinnat ovat tapa ilmaista itseään ja omia arvoja. Ostokanavan valinnan taustalla on useita eri tekijöitä, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy: lihan laatu ja eettinen tuotanto ratkaisevat, muita tärkeitä tekijöitä ovat alkuperän jäljitettävyys ja kotimaisten tuottajien tukeminen.

Asiakaspalvelu ja elämykset vievät kivijalkakauppaan

Erikoisliikkeessä asioivaa Virvaa lihakaupoissa miellyttää se, että myyjältä saa aina iloisen tervehdyksen ja asiantuntevaa palvelua. Hänen mielestään kivijalkakaupat ovat osa eläväistä kaupunkia ja sellaista kulttuuria, josta voi mielellään maksaa muutaman euron enemmän hypermarkettiin ajamisen sijaan. Virva saa erikoisliikkeestä tietoa ja inspiraatiota ruoan laittamiseen. Myös lihan laatu ja eettisyys ovat tärkeitä tekijöitä.

– Ostaminen pikkuliikkeestä kysyy hieman enemmän vaivaa, mutta se on meille luonnollinen osa ruoanlaittoa. Pidän siitä, että lähdemme koko perheen voimin hakemaan raaka-aineita, ja voimme samalla miettiä mitä laitamme illalliseksi. Kaupassakäynti voi olla myös elämyksellinen ja elämänlaatuun positiivisesti vaikuttava asia, Virva kertoo.

Verkkokaupasta saa laatua, helpommalla

Kotitilan verkkokauppaa käyttävälle Miralle ratkaisevia ostokriteereitä ovat lihan alkuperä ja luomutuotanto, ja hän tukee mielellään kotimaisia tuottajia. Verkkokaupassa on helppo vertailla ja tilata tuotteita rauhassa omalta kotisohvalta silloin kun itselle sopii. Mira kertoo maksavansa siitä mielellään, että saa tuoreen lihan kylmäkuljetuksena suoraan kotiovelleen. Myös lihan eettinen tuotanto motivoi tilaamaan Kotitilan verkkokaupasta.

– Ehkä tämä voi olla jonkun mielestä naiivia, mutta mielestäni lihan tulisi olla onnellisesti eläneestä eläimestä. En myöskään halua syödä mitään antibioottilihaa, se tuntuu heti mureudessa ja maussa, Mira kuvailee.

Ruokapiiriläisyys on yhteisöllistä ja eettistä kuluttamista

Jenni suunnitteli pitkään ruokapiiriin liittymistä ja päätti lopulta perustaa omansa, sillä kaikki seudun piirit olivat jo täynnä. Hänen vetämässään ruokapiirissä tilataan lihaa, kanaa ja riistaa joko verkkokaupan kautta tai suoraan tuottajilta. Tuotantoeläinten kohtelu ja ympäristöystävällisyys ovat ruokapiiriläisten mielestä tärkeitä arvoja, joiden kautta tulevat myös lihan laadukkuus ja puhtaus. Jennin mukaan ruokapiiri on hyvä vaihtoehto, jos haluaa ostaa laadukasta ruokaa ja tukea kotimaisia tuottajia.

– Ruokapiirissä on todella monenlaisia jäseniä, toiset tilaavat hyvinkin isoja määriä kerrallaan ja laittavat ruokaa pakkaseen tai varastoon. Piiriläisten ikäjakauma vaihtelee 20–80 ikävuoden välillä, mukana on myös perhe- ja ammattitaustaltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Myös uusia tulijoita riittää jonoksi asti, Jenni kertoo.

Kuvateksti: Laadukasta, kotimaista ja eettisesti tuotettua lihaa saa nykyään ostettua kätevästi myös nettikaupasta, kuten lähi- ja luomuruuan Kotitila.fi-verkkokaupasta. Ruoan kulutuksesta on tullut tapa ilmentää omaa identiteettiä ja arvomaailmaa, mikä näkyy myös ostokanavan valinnassa.

Lisätietoja:

Eeva-Maria Kytönen, toimitusjohtaja
Suomen Kotitila Oy
puh. 040 709 2131
eeva-maria.kytonen@kotitila.fi
www.kotitila.fi

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • kotitila

Kotitila.fi – Hyvää ruokaa suoraan tilalta
Kotitila.fi on lähi- ja luomuruoan verkkokauppa, joka edistää puhtaan, maukkaan ja reilun ruoan asiaa Suomessa. Kotitila.fi-palvelussa kohtaavat kuluttajat ja tuottajat, joille ruuan puhtaus, eettisyys ja ekologisuus on tärkeä asia. Verkkokaupan kautta voi tilata laadukkaasti tuotettua possun, lampaan, kanan ja pihvikarjan lihaa sekä luomukananmunia suoraan tilalta, kätevästi kotiin kuljetettuna. Kotitila.fi-verkkokauppaa hallinnoi Suomen Kotitila Oy.


Yhteyshenkilöt

Eeva-Maria Kytönen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 709 2131