Tiedote -

LeaseGreenille vahva tulos asiakastyytyväisyydessä

Yhdeksän kymmenestä asiakkaasta arvioi, että yhteistyö tukee hyvin liiketoiminnan tavoitteita.

LeaseGreen on saavuttanut kiitettävän tuloksen yhtiön asiakkaille suunnatussa tutkimuksessa, joka tehtiin syksyn 2018 aikana. Lähes yhdeksän kymmenestä (89 %) asiakkaasta arvioi, että LeaseGreenin toteuttamat energiaremontit edistävät liiketaloudellisten tavoitteiden saavuttamista melko tai erittäin hyvin. Valtaosa asiakkaista haluaa jatkaa yhteistyötä ja suosittelee palvelua myös kollegoilleen. LeaseGreenin NPS-suositteluindeksi (49) on säilynyt erittäin hyvällä tasolla.

”Asiakkaamme sanovat, että olemme onnistuneet varsinkin heidän tarpeidensa ymmärtämiseen liittyvissä asioissa”, LeaseGreenin toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto sanoo. 

”Kiitettäviä arvioita saimme myös teknisestä osaamisesta ja toimitusvarmuudesta. Tiimimme onnistuivat tasaisesti kaikissa asiakkaille tärkeissä palvelun osa-alueissa, mutta täydellisyyttä ei vieläkään saavutettu. Parannuksen paikkoja ovat muun muassa yhteydenpito asiakkaaseen ja muutostilanteiden hallinta.”

Osaavalla, innostuneella ja sitoutuneella henkilöstöllä on ratkaiseva rooli onnistumisessa asiakkaiden kanssa. LeaseGreenin henkilöstölle marraskuussa tehty kyselytutkimus osoitti, että yhdeksän kymmenestä (92 %) työntekijästä pitää työvirettään hyvänä tai erittäin hyvänä. Niin ikään lähes yhdeksän kymmenestä (86 %) on valmis suosittelemaan työnantajaansa ystävälle tai kollegalle. Lähes täydet pisteet henkilöstö antoi yrityksessä tehtävän työn merkityksellisyydestä ja myönteisistä vuorovaikutussuhteista.

”LeaseGreenin perustajien unelmana on ollut alusta asti, että ihmiset voivat tulla töihin maanantaisin jos ei nyt suu leveässä hymyssä niin huomattavan tyytyväisellä mielellä kuitenkin”, Tomi Mäkipelto kommentoi. 

”Kun onnistumme pitämään oman porukan työn ilon korkealla, voimme onnistua myös asiakkaiden kanssa.”


Aiheet

  • Talous, rahoitus

LeaseGreen on Suomen johtava energiapalveluyhtiö. Yhtiön palveluksessa työskentelee Suomessa ja Ruotsissa yli 80 talotekniikan asiantuntijaa, ja se tarjoaa työtä noin 400 kiinteistöammattilaisen verkostolle. LeaseGreenin kehittämälle palvelumallille on myönnetty useita julkisia tunnustuksia. Yhtiön perustajat Tomi Mäkipelto ja Juho Rönni palkittiin syksyllä 2017 vuoden nuorina kasvuyrittäjinä.

Yhteyshenkilöt

Terho Puustinen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 466 455

Tomi Mäkipelto

Teknologiajohtaja +358 50 370 4092