Uutinen -

Yksi Suomen parhaista työpaikoista - Lejos!

Suureksi iloksemme tiedotamme, että Lejos saavutti 10. sijan tämän vuoden Great Place to Work -tutkimuksessa keskisuurten yritysten sarjassa. Viime vuoden 6. sija kannusti jatkamaan hienoa työtä yrityskulttuurin jatkuvassa kehittämisessä ja tämän vuoden sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon kertoo, että oikeita askelia otetaan päivittäin! Vaikka sijoitus listalla hivenen laski, tutkimustulosten parantaminen vuosi vuodelta osoittaa, että Lejos tosiaan on ansainnut paikkansa Suomen parhaiden työpaikkojen kärjessä. Suomen parhaisiin työpaikkoihin kuuluminen sekä tulosten parantaminen Great Place to Work -tutkimuksessa on ollut tavoitteissamme jo usean vuoden ajan.

98 vuotta sitten Erik Juuranto halusi tuoda maailman maut suomalaisten ulottuville. Vuodesta 1921 asti Lejos on yrityksenä tätä löytöretkeilijän asennetta vaalinut ja tällä samalla asenteella lejoslaiset edelleen haluavat tuoda suomalaisten arkeen sitä jotain parempaa kaikkiin hetkiin. Uteliaasti, rohkeasti, avoimesti, yhdessä tehden ja palolla lejoslaiset kulkevat maailmalla etsimässä uusia, yllättäviä ja parhaita makuja jokaisen suomalaisen ulottuville.

- Ihmiset tekevät yrityksen. Viime vuoden ennätystulokseen päästiin motivoituneen ja hyvinvoivan henkilökunnan avulla. Yksi tärkeimpiä tavoitteitamme on, että kaikkien henkilökuntamme jäsenien on mahdollista osallistua liiketoiminnan ja prosessien kehittämiseen. Työhyvinvointiin panostaminen on viime vuosien aikana tuottanut tulosta. Tämän vuoden kymmenes sija Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa on pieni, näkyvä osa sitä suurta työtä, mitä olemme tehneet yhdessä työhyvinvoinnin hyväksi. Huikeasta kasvusta huolimatta olemme onnistuneet säilyttämään Lejoksen alkuperäisen hengen, kiittää Lejoksen toimitusjohtaja Oskar Lindroos.

- Meillä Lejoksella työntekijöillä on hyvä olla. Luottamus, vastuu sekä positiivisuus luovat yrityksen, jossa halutaan työskennellä pitkään. Ammattimaisesti, rohkeita asioita tehden ja toisiamme innostaen keksimme uusia, yllätyksellisiä asioita, jotta ylitämme kuluttajien ja asiakkaittemme odotukset. Meillä epäonnistumisista opitaan ja onnistumisia juhlistetaan, kertoo markkinointijohtaja Katri Heinonen.

- Loistava yhteishenki on tulos jokaisen henkilökohtaisesta fiiliksestä ja asenteesta. Uusia ihmisiä rekrytoidessamme painotammekin heidän soveltuvuuttaan porukkaan. Tunnustus Suomen parhaat työpaikat -listalla kannustaa meitä jatkamaan hyvän työyhteisön rakentamista. Tyytyväiset ja sitoutuneet ihmiset mahdollistavat taloudellisen menestyksen, kertoo talousjohtaja Lotta Mäkelä.

Lejoksen työntekijöiden avoimia vastauksia Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa:

”Rautaisten ammattilaisten talo, jossa hommat tehdään tosissaan, mutta ei vakavasti.”

”Täällä on ihan parhaat työkaverit! Kaikkien kanssa on huippua tehdä töitä. Meillä on kaikilla erilaisia vahvuuksia, joita hyödynnämme hyvin. Meillä on myös erinomaiset työvälineet sekä todella hienot työtilat.”

”Lejoksella on avoin ja positiivinen ilmapiiri. Täällä uskaltaa olla oma itsensä, kokeilla ja tarvittaessa myös epäonnistua.”

Lisätietoja

Säde Svar, viestintä, säde.svar@lejos.fi

Katri Heinonen, markkinointijohtaja, katri.heinonen@lejos.fi

Oskar Lindroos, toimitusjohtaja, oskar.lindroos@lejos.fi

Great Place to Work (GPTW) toteuttaa vuosittain Parhaat työpaikat -tutkimuksen lähes 60 maassa ympäri maailmaa. Suomessa tutkimus toteutettiin tänä vuonna 17. kerran. Nyt julkistettu Suomen parhaat työpaikat -lista listaa vuosittain Suomen 50 parasta organisaatiota. Tutkimuksessa selvitetään sekä työntekijöiden kokemus työpaikastaan että osallistuvien organisaatioiden keskeiset johtamisrakenteet, joilla rakennetaan ja ylläpidetään hyvää työpaikkaa. Listan pisteytyksestä 2/3 tulee työntekijöiden kokemuksesta ja 1/3 johtamiskäytänteistä. Työntekijöille lähetettyyn Trust Index –henkilöstökyselyyn vastasi tänä vuonna noin 45 000 suomalaista työntekijää.www.greatplacetowork.fi

Lejos Oy on vuonna 1921 perustettu suomalainen perheyritys, joka tuo maahan ja markkinoi kansainvälisiä elintarvikealan merkkituotteita sekä omien brändien tuotteita. Yrityksen edustamia tuotteita ovat Barebells, BiFi, Blue Diamond, Borges, deSiam, Dole, Ella’s Kitchen, Hungry Chef, Jack Link’s, John West, Kettle chips, Kitchen Joy, Lagom, Långholmen, Nobe aloe vera, Nocco, NOMNOM, Sun-Maid, Sunsweet, Teekanne, Van Houten sekä Vitamin Well.

Asiakkaina ovat päivittäistavarakaupat, tukkukaupat, kioski- ja huoltoasemaketjut, hotelli- ja ravintolaketjut, henkilöstöravintolat, Duty Free -myymälät sekä elintarviketeollisuus. Päämiehiä on ympäri maailmaa, 20 eri maassa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 36 milj. euroa. Lejos Oy on osa Juuranto Groupia. www.lejos.fi

Aiheet

  • Yritystoimi, yleinen

Liittyvä sisältö