Ohita
LG JA GOOGLE ESITTELEVÄT NEXUS 5X -ÄLYPUHELIMEN

Tiedote -

LG JA GOOGLE ESITTELEVÄT NEXUS 5X -ÄLYPUHELIMEN

– LG:n ja Googlen kolmannen yhteisen hankkeen tuloksena on syntynyt ensimmäinen älypuhelin, jossa on Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmä. Kyseessä on tähän asti edistyksellisin Nexus-puhelin.

Helsinki, 29. syyskuuta 2015 – LG Electronics ja Google esittelivät tänään kolmannen yhteistyössä kehittämänsä älypuhelimen. Nexus 5X on varustettu Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmällä, joka on Googlen tuorein ohjelmisto mobiililaitteille. Marshmallow-järjestelmän suorituskyky on erinomainen ja sen kuvankäsittely- ja turvallisuusominaisuuksia on parannettu. Nexus 5X -puhelimessa yhdistyvät parhaat ominaisuudet niin LG:ltä kuin Googleltakin – yhdessä tuotteessa.

– On hyvin jännittävää tehdä jälleen yhteistyötä Googlen kanssa toistaiseksi parhaan Nexus-puhelimemme eli Nexus 5X:n kehityksessä, sanoo Juno Cho, LG Electronicsin Mobile Communications -liiketoimintayksikön toimitusjohtaja. – Halusimme tarjota parhaan laitteiston Googlen edistyksellisimmälle ohjelmistolle. Olemme hyvin ylpeitä siitä, mitä olemme saavuttaneet yhdessä.

Suorituskykyä ja nopeutta
Nexus 5X -puhelimessa on tarkka 5,2 tuuman Full HD IPS -näyttö, joka perustuu edistykselliseen in-cell touch -teknologiaan. Näyttö reagoi kosketukseen paremmin ja näyttää sisällön selkeämmin jopa ulkona päivänvalossa. Tehokkaan Qualcomm Snapdragon 808 -prosessorin ansiosta Nexus 5X -puhelimella voidaan käyttää kaikkia sovelluksia nopeasti ja ilman viiveitä. Uuden nopean USB Type-C -liitännän ansiosta kymmenen minuutin lataus mahdollistaa lähes neljän tunnin akunkeston.

Erinomaisia kuvia jokaisessa tilanteessa
Nexus 5X -puhelimessa on 12,3 megapikselin takakamera ja 5 megapikselin etukamera. Sekä takakameran 1,5 mikrometrin sensori että näytön yläpuolella sijaitseva 1,4 mikrometrin sensori päästävät läpi enemmän valoa kuin mikään aiemmista Nexus-puhelinten kameroista. Käyttäjä voi siis ottaa Nexus 5X -puhelimella näyttäviä kuvia jopa heikossa valaistuksessa. Laitteella voi myös kuvata 4K-videoita ja hidastettuja videoita, eli se toistaa multimedia-sisältöjä paremmin kuin mitkään aikaisemmat Nexus-mallit.

Sormenjälkilukija lisää turvallisuutta
Nexus 5X -puhelimessa on Nexus Imprint -sormenjälkilukija, joka on sijoitettu kätevästi sormien ulottuville laitteen taakse. Käyttäjä voi herättää ja avata puhelimen vain koskettamalla lukijaa. Yhdysvalloissa Nexus Imprint toimii yhdessä Android Payn kanssa, minkä ansiosta maksaminen hoituu sujuvasti useissa liikkeissä ympäri maata.

– Olemme innoissamme saadessamme taas työskennellä LG:n kanssa ja esitellä työmme hedelmän: fanien suursuosikin seuraajan eli Nexus 5X -puhelimen sekä Android 6.0 Marshmallow -ohjelmiston, joka on tähän asti hiotuin ja tehokkain käyttöjärjestelmämme, sanoo Hiroski Lockheimer, Googlen ohjelmistokehityksestä vastaava johtaja.

Hinta ja saatavuus
Nexus 5X:n ennakkovaraukset alkavat tänään Google Storen kautta Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Koreassa ja Japanissa. Laitteiden toimitukset alkavat lokakuun lopussa. Sen jälkeen ennakkovaraukset alkavat lähes 40 muussa maassa Google Storen tai paikallisten myyjien kautta. Toimitukset alkavat myöhemmin vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Tiedot laitteen hinnasta ja saatavuudesta Suomessa kerrotaan 9.10.2015 Nexus 5X:n Pohjoismaiden lanseeraustapahtumassa Tukholmassa. Paikan päällä on myös mahdollista saada ensikosketus puhelimeen. Jos haluat osallistua tapahtumaan, ota yhteyttä osoitteeseen LG-OneFinland@lg-one.com.

Korkearesoluutioisia kuvia
Korkearesoluutioisia kuvia on saatavilla LG:n kuva-arkistossa. Kirjoita ”nexus5x” vasemmanpuoleiseen hakukenttään.

Tekniset tiedot*:

  • Prosessori: 1,8 GHz Qualcomm® Snapdragon™ 808
  • Käyttöjärjestelmä: Android 6.0 Marshmallow
  • Näyttö: 5,2 tuuman Full HD IPS (1920 x 1080 / 423ppi)
  • Muisti: 2 GB LPDDR3 RAM -muistia / 16 tai 32 GB eMMC ROM -muistia
  • Kamera: Takakamera: 12,3 MP F2.0-aukolla / Etukamera: 5 MP F2.0-aukolla
  • Akku: 2 700 mAh (sisäänrakennettu)
  • Koko: 147 x 72,6 x 7,9 mm
  • Paino: 136 g
  • Verkko: LTE-A Cat 6
  • Yhteydet: Wi-Fi 802.11 a, b, g, n, ac / Bluetooth 4.2 / NFC / Type-C USB
  • Värit: Carbon / Quartz / Ice
  • Muuta: 4K-video / Dual Flash -salama/ IR-laserautomaattitarkennus / Sormenjälkilukija


* Tekniset tiedot ja värit voivat vaihdella eri alueiden ja maiden välillä, ja ne voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta.

# # #

LG Electronics
LG Electronics Inc. (KSE: 066570.KS) on maailman johtava viihde-elektroniikan, kodintekniikan sekä langattoman viestinnän ratkaisujen toimittaja, jolla on 83 000 työntekijää 119 toimipisteessä ympäri maailman. LG:n liikevaihto vuonna 2014 oli 55,91 miljardia Yhdysvaltain dollaria. LG jaetaan neljään liiketoiminta-alueeseen – Home Entertainment, Mobile Communications, Home Appliance & Air Solution ja Vehicle Components. Yhtiö on maailman suurimpia taulutelevisioiden, matkapuhelimien, ilmalämpöpumppujen sekä pesukoneiden ja kylmälaitteiden valmistajia. LG Electronics on toiminut Pohjoismaissa lokakuusta 1999 lähtien. Pohjoismaiden liikevaihto oli vuonna 2014 noin 2,2 miljardia Ruotsin kruunua. Lisätietoja: www.lg.com.

LG Electronics Mobile Communications
LG Electronics Mobile Communications Company on maailmanlaajuisesti johtava matkaviestinnän yritys. Edistyksellistä teknologiaa ja innovatiivista muotoilua hyödyntämällä yritys luo tuotteita, joiden kokonaisvaltainen käyttökokemus helpottaa kuluttajien arkea ympäri maailmaa. 4G Long Term Evolution (LTE) -tekniikan johtavana kehittäjänä yhtiö on sitoutunut luomaan uraauurtavaa LTE-tekniikkaa, vastatakseen kuluttajien tarpeisiin korkealaatuisilla, yhtiön LTE-patentteihin ja tekniseen osaamiseen perustuvilla LTE-tuotteilla.

Lisätietoja:

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

BLOOM Agency

Lehdistön yhteyshenkilö PR & Communications +358 43 8200 986

Tervetuloa LG Electronics Nordic !

LG Electronics Inc. (KSE: 066570.KS) on maailman johtava viihde-elektroniikan, kodintekniikan sekä langattoman viestinnän ratkaisujen toimittaja, jolla on 70 000 työntekijää 140 toimipisteessä ympäri maailman. LG:n liikevaihto vuonna 2018 oli 54,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria. LG jaetaan viiteen liiketoiminta-alueeseen – Home Appliance & Air Solution, Home Entertainment, Mobile Communications, Vehicle Component Solutions ja Business Solutions. Yhtiö on maailman suurimpia televisioiden, jääkaappien, ilmalämpöpumppujen, pesukoneiden ja matkapuhelimien valmistajia, mukaan lukien yhtiön premium-luokan tekoälyä hyödyntävät LG SIGNATURE and LG ThinQ -tuotesarjat. LG Electronics on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1999 lähtien. Lisätietoja: http://www.lg.com.