Skip to main content

Matkavekka ja Lomamatkat ovat yhdessä Primera Holidays Oy

Lehdistötiedote   •   Tammi 05, 2016 11:09 EET

Vuoden 2016 alussa Suomeen syntyy uusi matkailutoimija, kun Matkavekka ja Lomamatkat yhdistyvät yhdeksi yritykseksi nimeltä Primera Holidays Oy. Vanhat tutut tuotemerkit jäävät kuitenkin elämään kuluttajaviestinnässä ja markkinoinnissa.

Matkavekan liiketoimintaa on uudistettu viime vuosien aikana merkittävästi. Yhdestä Suomen suurimmasta välitystoimintaa harjoittaneesta matkatoimistosta on parissa vuodessa kehkeytynyt matkanjärjestäjä, kertoo Primera Holidays Oy:n toimitusjohtaja Minna Tuorila. Matkavekan tuotannossa ovat korostuneet kaupunkilomat Baltiaan ja muualle Eurooppaan, risteilymatkat sekä kiertomatkat. Kesäisin tuhannet lapsiperheet suuntaavat Matkavekan valmismatkapaketin suorilla lennoilla Tanskan Legolandiin, jatkaa Tuorila.

Lomamatkat on puolestaan yksi vanhimpia yhä maassamme toimivia seuramatkajärjestäjiä. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen Lomamatkat päätyi Matkavekan omistukseen 2000-luvun alkupuolella. Lomamatkat haluaa erottua suurista kilpailijoistaan toimimalla lähellä asiakasta. Tämä näkyy Tuorilan mukaan paitsi siinä, että asiakkaita lennätetään lomakohteisiin peräti 15 suomalaiselta lentokentältä, myös siinä, että Lomamatkoilla on matkakohteissa vielä perinteistä opastoimintaa. Oppaat toimivat Lomamatkoilla nimenomaan kohteen asiantuntijoina.

Päätös yhdistää Matkavekka ja Lomamatkat tehtiin keväällä 2015 pohjautuen jo tiivistyneeseen yhteistyöhön. Virallisen yhdistymisen tarkoituksena on rakentaa entistä vahvempi, monipuolinen matkailutoimija. Aikaisempaa tehokkaampi ja linjakkaampi organisaatio mahdollistaa toimitusjohtaja Minna Tuorilan mukaan myös uuden liiketoiminnan synnyttämisen: ”Kun olemme tähän asti keskittyneet suomalaisten matkailijoiden lomakokemusten luomiseen, lähdemme nyt hakemaan uutta kasvua houkuttelemalla ulkomaisia matkailijoita Suomeen. Matkavekka valittiin joulukuun 2015 alussa Visit Finlandin Stopover Finland -projektin yhteistyökumppaniksi. Tarkoituksenamme on rakentaa sähköinen kauppapaikka ulkomaisille kuluttajille, jotka pysähtyvät Suomessa matkallaan Aasiasta Eurooppaan. Mallia otetaan sisaryhtiöstämme Islannista, jossa sähköinen incoming-kauppapaikka on toiminut menestyksekkäästi jo useita vuosia. Uskon, että yhteistyöllä sekä Visit Finlandin että muiden suomalaisten matkailutoimijoiden kanssa meillä on mahdollisuus tehdä Suomesta entistä merkittävämpi matkailumaa.”

Sekä Matkavekka että Lomamatkat ovat kuuluneet vuodesta 2006 alkaen Pohjoismaiseen Primera Travel Group -konserniin. Primera Travel Group on perheyhtiö, joka harjoittaa matkanjärjestäjätoimintaa kaikissa Pohjoismaissa. Konserniin kuuluu myös lentoyhtiö, Primera Air, jonka koneilla useat Lomamatkojen lomalennot operoidaan. Perheyhtiön johdossa toimii Andri Mar Ingolfsson.

Lisätietoja:

Minna Tuorila, toimitusjohtaja, Primera Holidays Oy, minna.tuorila@matkavekka.fi, puh. 050 30 141 33

Maailma on täynnä ihmeellisiä paikkoja. Matkavekka vie sinut moniin niistä! Meiltä löydät huolettomat perhelomat, kiehtovat kierto- ja kaupunkimatkat sekä virkistävät kylpyläpaketit. 

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy