Skip to main content

Hämeensaaren McDonald’s sai uuden omistajan

Lehdistötiedote   •   Kesä 18, 2014 13:49 EEST

Hämeenlinnan Hämeensaaren McDonald’s sai uuden yrittäjän, kun Jaakko Lindén myi McDonald’s-ravintolansa pojalleen Ville Lindénille. Sukupolvenvaihdos tapahtuu nyt jo toisessa Jaakko Lindénin omistamassa ravintolassa.

Ville Lindén otti Hämeenlinnassa sijaitsevan Hämeensaaren McDonald’s-ravintolan haltuunsa 16.6. Toisen polven McDonald’s-yrittäjä Lindén on luotsannut myös Hyvinkään McDonald’s-ravintolaa vuoden 2013 alusta saakka. 

”Toisen ravintolan haltuunotto oli luonteva askel. Parasta McDonald’s-yrittäjyydessä on se, että näkee sekä ihmisten, että ympäristön kehittyvän. Hämeensaari on kasvavaa aluetta ja se tulee kehittymään lähivuosina voimakkaasti”, sanoo Lindén.

”Ihmisten kehitystä seuraan myös mielelläni ja siihen McDonald’silla panostetaan. McDonald’s valittiin jo toistamiseen Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon tänä vuonna ja McDonald’s-yrittäjänä tiedän hyvän henkilöstön olevan kaiken menestyksen perusta”, jatkaa Lindén.

McDonald’s Hämeensaari on toiminut vuodesta 1996, ja siellä työskentelee 40 työntekijää.

Jaakko Lindén jatkaa edelleen McDonald’s-ravintoloiden yrittäjänä Hämeenlinnan Tiiriössä, Riihimäellä ja Salossa. Jaakko Lindén on valittu vuoden 2009 McDonald’s-yrittäjäksi ja vuoden 2010 Suomen franchising-yrittäjäksi.

Lisätietoja:
McDonald’s-yrittäjä Ville Lindén, puh. 040 570 3691, ville.linden(at)fi.mcd.com


McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. McDonald’s-ravintoloita on 119 maassa yhteensä reilut 30 000 kpl. McDonald’s on toiminut Suomessa yli 29 vuotta. Suomen ensimmäinen McDonald’s-ravintola avattiin Tampereella 1984. McDonald’s toiminta perustuu vahvasti lisenssinhaltijoiden eli franchising-yrittäjien ja ketjun väliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä McDonald’s-ravintoloita on Suomessa 84, joista 88 % on yrittäjävetoisia. Ketju työllistää Suomessa noin 3 200 henkilöä. www.mcdonalds.fi