Skip to main content

Jyväskeskuksen McDonald’s on nyt parikymppinen

Lehdistötiedote   •   Heinä 29, 2013 09:00 EEST

Jyväskyläläinen McDonald’s Jyväskeskus juhlii 20-vuotista taivaltaan tänään. Ravintolaa luotsaa seitsemän McDonald’s-ravintolaa omistava Ari Taivalsaari, joka kulkee urallaan isänsä jalanjäljillä.

Jyväskeskuksen McDonald’s on Suomen 18. McDonald’s-ravintola ja Jyväskylän ensimmäinen McDonald’s. Se avattiin Jyväskylän keskustaan 29. heinäkuuta 1993.

”Jyväskeskuksen McDonald’s sijaitsee erinomaisella paikalla aivan Jyväskylän keskustassa, kävelykadun sydämessä. Kävelykatu oli vasta rakenteilla, kun ravintolaa avattiin sen varrelle. Nykyisin olisi vaikea kuvitella Jyväskylää ilman kävelykatua, sillä se määrittää koko kaupunkikeskustan olemuksen”, yrittäjä Ari Taivalsaari pohtii.

Jyväskeskuksen ravintolan luotsina toimi Esko Taivalsaari ravintolan alkutaipaleella. Hän pyöritti ravintolaa yhdessä vaimonsa Mervi Taivalsaaren ja poikansa Ari Taivalsaaren kanssa. McDonald’s Jyväskeskus siirtyi isältä pojalle vuonna 2001.

”Ajan kulun huomaa, kun ajattelee, että tänä päivänä ravintolassamme työskentelee nuoria, jotka eivät olleet edes syntyneet ravintolaa avattaessa. Alkuperäisestä miehityksestä on jäljellä kolme esimiestehtävissä työskentelevää henkilöä. Heidän kunniakseen on sanottava, että kahdenkymmenen vuoden ura samassa yrityksessä on jo aika harvinaista nykypäivänä.”

Ari Taivalsaari aloitti uransa yrittäjänä vuonna 1998, jolloin hän osti isältään Jyväskylän Keljonkeskuksen McDonald’sin. Samalla hänestä tuli Suomen ensimmäinen toisen polven McDonald’s-yrittäjä. Nykyään Taivalsaari omistaa kaikki Jyväskylän, Kuopion, Joensuun ja Iisalmen McDonald’s-ravintolat. Hänet on palkittu vuoden McDonald’s-yrittäjänä vuonna 2010.

Lähes 260 työntekijää työllistävä yrittäjä jaksaa edelleen iloita työstään McDonald’s-yrittäjänä.

”Ihmiset – niin asiakkaat kuin työntekijät – ovat tämän työn suola. Pysyn myös itse paremmin perillä maailmanmenosta, kun saan työskennellä McDonald’sin kaltaisessa, nuorekkaassa työyhteisössä”, Taivalsaari nauraa.

Lisätietoja:

Yrittäjä Ari Taivalsaari, puh. 040 715 9900, ari.taivalsaari@fi.mcd.com


McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. McDonald’s-ravintoloita on 119 maassa yhteensä reilut 30 000 kpl. McDonald’s on toiminut Suomessa yli 28 vuotta. Suomen ensimmäinen McDonald’s-ravintola avattiin Tampereella 1984. McDonald’s toiminta perustuu vahvasti lisenssinhaltijoiden eli franchising-yrittäjien ja ketjun väliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä McDonald’s-ravintoloita on Suomessa 83, joista 88 % on yrittäjävetoisia. Ketju työllistää Suomessa noin 3 200 henkilöä. www.mcdonalds.fi