Skip to main content

McDonald’s pääsi toistamiseen Suomen parhaat työpaikat -listalle

Lehdistötiedote   •   Helmi 14, 2014 10:00 EET

Suomen McDonald’s on yltänyt toista kertaa Suomen parhaat työpaikat -listalle, jossa se sijoittui 5. sijalle suurten yritysten sarjassa. Listaus perustuu yrityksen kulttuuria arvioivaan tutkimukseen, joka pitää sisällään laajan henkilöstökyselyn. Työntekijöiden mielestä McDonald’sin yrityskulttuurissa korostuvat yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen. Työntekijät kokevat myös johdon olevan helposti lähestyttävissä. Lisäksi yritys tarjoaa laajamittaista sisäistä koulutusta ja mahdollisuuksia rakentaa urapolkua esimies- ja asiantuntijatehtäviin.

”Olemme iloisia, että olemme saavuttaneet tämän tunnustuksen työntekijöiltä saamamme palautteen perusteella. Yhdessä heidän kanssaan olemme kehittäneet hyviä työpaikkoja ympäri Suomen. Tämä kehitystyö tulee jatkumaan tiiviinä yhteistyössä paikallisten yrittäjiemme kanssa tänäkin vuonna”, sanoo henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala.

”Tärkeintä sijoittumisessa Suomen parhaat työpaikat -listalle on se, että ahkerat työntekijät ravintoloissamme saavat osakseen ansaitsemansa arvostuksen valinnastaan olla meillä töissä. Olemme monille nuorille heidän ensikosketuksensa työelämään. On tärkeää, että meidän nuoret osaajat kokevat työpaikkansa mielekkääksi ja saavat eväitä jatkotyöuralle”, jatkaa Latvala.

McDonald’s työllistää Suomessa noin 3 200 työntekijää, joista suurin osa on nuoria ja opiskelijoita. Yritys on sitoutunut tukemaan omalta osaltaan Nuorisotakuun toteutumista.

Lisätietoja:

Henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala, puh. 040 752 0853, maarit.latvala@fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. McDonald’s-ravintoloita on 119 maassa yhteensä reilut 30 000 kpl. Suomen ensimmäinen McDonald’s-ravintola avattiin Tampereella 1984. McDonald’s juhlistaa 30-vuotista taivaltaan Suomessa vuonna 2014. McDonald’sin toiminta perustuu vahvasti lisenssinhaltijoiden eli franchising-yrittäjien ja ketjun väliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä McDonald’s-ravintoloita on Suomessa 84, joista 88 % on yrittäjävetoisia. Ketju työllistää Suomessa noin 3 200 henkilöä. www.mcdonalds.fi