Ohita
Meretniemien Swan 57 -purjevene Panacean miehistöön kuuluvat kapteeni Tuomo Meretniemi, Riikka Meretniemi sekä lapset Aarre, Kerttu ja Manta.
Meretniemien Swan 57 -purjevene Panacean miehistöön kuuluvat kapteeni Tuomo Meretniemi, Riikka Meretniemi sekä lapset Aarre, Kerttu ja Manta.

Uutinen -

Sail for Good on 6 vuotta purjehdusta ja koulua - Mynewsdesk mukana kumppanina

Kesäkuussa 2016 starttaava Sail For Good on kirkkonummelaisen Meretniemien perheen kuusivuotinen purhehdusmatka ja digitaalinen koulutushanke ympäri maailmaa. Hankkeen toteuttaminen vaatii rohkean heittäytymisen lisäksi verkostoja, kumppaneita ja mediataitoja. Muutto purjeveneeseen tarkoittaa myös sitä, että on järjestettävä koulunkäyntimahdollisuudet perheen pienille lapsille. Taustalla on suurempi missio viedä digitaalisia oppimisympäristöjä saataville sellaisiin maihin, joissa koulutus ei ole samanlainen itsestäänselvyys kuin meillä koti-Suomessa. Mynewsdesk on mukana tukemassa Sail for Good -projektia, jotta mahdollisimman moni pääsisi seuraamaan ja kuulemaan tarinan vaiheita.

Ainutlaatuinen Sail For Good -oppimis- ja koulutusvientiprojekti käynnistyy kesäkuussa 2016. Sail For Good on samalla sekä kuusivuotinen purjehdusseikkailu että digitaalisten oppimisympäristöjen vientihanke. Tuomo ja Riikka Meretniemi sekä heidän kolme lastaan lähtevät kuuden vuoden purjehdusmatkalle, jonka aikana he vierailevat 75 maassa 75 kuukaudessa. Mynewsdesk on kumppanina tukemassa Sail For Good -projektia. Yleisö voi seurata Meretniemien matkan vaiheita Sail for Goodin omasta Mynewsdesk-uutishuoneesta, jonne päivittyy uutisia, some-postauksia, kuvia ja videoita jo nyt ennen matkan alkua.

Hankkeen toteuttaminen vaatii rohkean heittäytymisen lisäksi paljon muutakin: verkostoja, kumppaneita ja mediataitoja. Myös lapsiperheen arjen pitää rullata eli on järjestettävä koulunkäyntimahdollisuudet perheen pienille lapsille. Lisäksi taustalla on suurempi missio viedä digitaalisia oppimisympäristöjä saataville sellaisiin maihin, joissa koulutus ei ole samanlainen itsestäänselvyys kuin meillä koti-Suomessa.

"Kun tavoitteena on globaalia kiinnostusta herättävä projekti, jonka kautta pyritään saaman aikaan oikeita tuloksia digitaalisen oppimisen saralla, on viestintä kaikki kaikessa. Vaikuttaa voi vain jos saa äänensä kuuluville ja tässä Mynewsdeskin yhteistyö on suunnattoman arvokasta." sanoo Tuomo Meretniemi.

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Press Officer on Duty

Press Officer on Duty

Lehdistön yhteyshenkilö Lehdistökyselyt
Sofia Thorngren

Sofia Thorngren

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Marketing Communications

Uutishuone on organisaatiosi näyteikkuna

Mynewsdesk on Pohjoismaiden johtava viestinnän ja sisältömarkkinoinnin alusta, jota käyttää noin 5000 yritystä ja 77 000 käyttäjää päivittäin. Pilvipalveluihin perustuvat ratkaisumme sisältävät mediaseurannan, uutishuoneet ja tiedotteiden digitaalisen jakelun sekä PR-tulosten analysoinnin. Vuonna 2003 Tukholmassa perustettu Mynewsdesk on osa norjalaista mediayhtiötä, NHST Media Group AS.