Ohita
Elämää Nestléllä: Uratarinat houkuttelivat työharjoitteluun Nestlélle

Blogikirjoitus -

Elämää Nestléllä: Uratarinat houkuttelivat työharjoitteluun Nestlélle

 

”Apua, tänään on edessä Cooperin testi”, taisi olla ensimmäinen ajatukseni pari kuukautta sitten maanantaiaamuna, kun aloitin työharjoitteluni Suomen Nestléllä.

Olen siis Emilia Holopainen ja viimeistelen yleisen- ja aikuiskasvatustieteen opintojani Helsingin Yliopistossa. Olen kolme kuukautta työharjoittelussa täällä Espoon Keilasatamassa työskennellen nuorisotyöllisyysaloitteen ja työnantajamielikuvan parissa yhdessä HR-asiantuntija Kaisa Merentien kanssa.

Ensimmäinen päiväni harjoittelupaikassa oli mieleenpainuva erityisesti Cooperin testin vuoksi. Nestlén maailmanlaajuisena tavoitteena on parantaa ravitsemusta ja lisätä terveyttä ja hyvinvointia. Henkilöstön hyvinvointi on tässä työssä tärkeässä osassa.

Ensimmäisenä harjoittelupäivänäni oli alkamassa vuosittainen työhyvinvointiviikko, johon tänä vuonna liittyi myös kahdeksan viikon haaste eli eräänlainen hyvinvointikilpailu. Haasteen tarkoituksena on parantaa työntekijöiden jokapäiväistä hyvinvointia ja se alkoi vapaaehtoisella Cooperin testillä. Jokainen halukas sai osallistua juoksutestiin, ja kilpailuhenkisenä päätin lähteä mukaan juoksemaan, vaikka Cooper ei erityisesti ollut muistissa lukioaikojen suosikkiliikuntana… Kokemus oli kuitenkin huikea, sillä harvemmin sitä pääsee juoksemaan kaatosateessa uusien huipputyökavereiden kanssa. Mukana oli todellista ”CAN DO”- asennetta!

Ensimmäisenä aamuna toimistolle saapuessani olin hieman hermostunut ja jännittynyt siitä, mitä uusi työ toisi tullessaan. Aamupäivän aikana kaikki jännitys oli jo poissa, sillä uudet työkaverit olivat tosi ystävällisiä ja avuliaita: tunsin itseni heti tervetulleeksi. Ensimmäisen viikon aikana taisin jopa eksyä parkkihallissa autoa etsiessä. Hetken häkeltyneenä pyörittyäni, paikalle sattui tuttu nestléläinen, jonka avulla auto löytyi hetkessä.

Ennen harjoittelun alkamista olin tutustunut Nestlén nettisivuilla työntekijöiden kirjoittamiin uratarinoihin, jotka osaltaan innostivat minua hakemaan työharjoitteluun Nestlélle viime keväänä. Suhtauduin tarinoihin aluksi hieman epäilevästi, mutta nyt voin kuitenkin täysin rehellisesti todeta, että joka sana pitää paikkansa. Uratarinoista mieleeni painui erityisesti Laura Sumeliuksen uratarina, jossa korostuivat henkilökohtaisen vastuun ja tiimityön merkitys työn arjessa. Lauran tarinan voit lukea täältä.

Hyvän työharjoittelupaikan etsimisessä kannattaa ehdottomasti lähteä siitä, minkälainen yritys vastaa omia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita. Kaisaa lainatakseni ”työharjoittelu on sekä yrityksen että opiskelijan sijoitus”, joten suosittelen miettimään omia mielenkiinnonkohteita ja lähestymään työnantajaa määrätietoisena ja luottavaisena.

Itse olin erityisen kiinnostunut kansainvälisestä työilmapiiristä ja jäinkin koukkuun Nestlén houkuttelevien urasivujen ansiosta. Se vaan vaikutti niin mun jutulta. Niin ja siis unohtamatta, että olen jäätelön suurkuluttaja, joten mikä olisikaan ollut parempi paikka työharjoittelulle kuin Suomen suosituimman jäätelön valmistaja, Nestlé. 

Aurinkoista jäätelösyksyä kaikille!
Terveisin,
Emilia

Nestlé on maailman johtava ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointialan yritys. Jokaisen Nestlén tuotteen taustalla on joukko tutkijoita, tuotekehittäjiä, suunnittelijoita, ravitsemusterapeutteja, kuluttajapalvelijoita ja muita asiantuntijoita, joista jokainen on sitoutunut tuottamaan turvallisia ja laadukkaita elintarvikkeita. Elämää Nestléllä -kirjoitukset kertovat nestléläisten työstä Suomessa - niin työpäivien arjesta kuin myös huippuhetkistä. Emilia Holopainen suorittaa kolmen kuukauden työharjoittelua Suomen Nestlén henkilöstöhallinnossa. Hän opiskelee yleistä kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä Helsingin yliopistossa.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat Piltti ja Nestlé Bona -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.