Altia

Altian juomat ympäristöystävällisiin PET-pakkauksiin

Uutinen   •   Joulu 04, 2013 14:46 EET

Altia pakkaa useimmat tuotteensa jatkossa ympäristöystävällisiin kierrätysmuovipulloihin (PET). Suurin osa Altian Suomessa myytävistä väkevistä tuotteista siirretään PET-pulloihin asteittain lokakuusta 2013 alkaen.

Altian PET-pullot on suunniteltu Suomessa. Pullojen valmistuksessa kotimaisuusaste on myös korkea, ne puhalletaan muotoonsa Monninkylässä Itä-Uudellamaalla ja täytetään lähellä sijaitsevilla Rajamäen tehtailla. Pullot voi palauttaa kaikkiin PALPA:n palautuspisteisiin korkkeineen eli esimerkiksi ruokakauppoihin tai Alkoihin. Kuluttajan palautettua pullon, se rouhitaan muovijakeeksi, josta tehdään uusia pulloja ja esimerkiksi sadetakkeja.

”PET-pullot pienentävät Altian hiilijalanjälkeä. Ne ovat lasipulloja kevyempiä painoltaan ja siksi niiden kuljettaminen on paitsi edullista, myös ympäristöystävällisempää. Vuosittaiset kuljetuksemme kevenevät noin kolmella miljoonalla kilolla. Kuluttajat arvostavat käteviä ja ekologisia pakkauksia”, sanoo Altian kansainvälisista brandeista ja markkinoinnista vastaava johtaja Arja Liimatainen.