Panimoliitto

Artikkeli: Maisteri Simo Frangén: Kesäolut on rentouttava nautinto

Uutinen   •   Kesä 27, 2013 09:07 EEST

Olut on mainio kesäjuoma. Suomalaisessa suvessa kotimainen olut on parhaimmillaan. Se on makkaran ystävä ja kalan kaveri. Olut on mieto ja raikas janonsammuttaja.

Kesän olut on väriltään vaalea. Helmeilevät lagerit ja samettisen pehmeät vehnäoluet hellivät raikkaudellaan ja piristävät päivän päätteeksi. Kohtuudella nautittu olut ei puuduta terassillakaan kesken helteisen istunnon.

– Kun aikuisten kesken haluaa rentoutua tai virkistää auringon paahtamaa tunnelmaa, pari olutta toimii komeasti, sanoo monista televisio-ohjelmista tuttu maisteri Simo Frangén.

Frangén tunnustautuu oluen ystäväksi. Hän nauttii kesäoluensa mieluiten terassilla hyvässä seurassa.

–  Lasillinen olutta aina kohokohta, kun on oikein kuuma, on saanut työt tehtyä ja voi istahtaa kaikessa rauhassa lähiravintolan terassille. Siinä sitten vain nauttii oluen ensimmäisistä puraisuista.

Maisteri Frangénille maistuvat kotimaiset perusoluet. Hän on myös löytänyt vehnäoluiden maailman. Suosikkeja ovat oma nimikko-olut Simo-vehnäolut ja baijerilaiset vehnäoluet vaaleina ja suodattamattomina.

– Olin muutama vuosi sitten Dublinissa pubissa. Melkein kaikki muut joivat Guinnessia. Guinness-hanan vieressä oli jokin toinen hana, ja huvikseni päätin maistaa, mitä siinä on. Se oli vehnäolutta, jonka nimeä en valitettavasti laittanut mieleeni, mutta ihastuin siihen välittömästi, Frangén kertoo.
 
Simo Frangén on tänä kesänä ensimmäistä kertaa mukana Suomen Paras Olut -kilpailun tuomaristossa valitsemassa vuoden suomalaista olutta. Maistelun ohella tuomareiden tehtäviin kuuluu erilaisten oluttyylien opettelua ja erottamista toisistaan.

­– Amatöörin ei ole helppoa erottaa oluen kaikkia vivahteita, varsinkin kun aistit tuppaavat turtumaan ja väsymään, kun maistaa kymmeniä oluita peräkkäin. Tavallisen oluenkuluttajan on hyvä tutustua oluiden maailmaan pienin askelin. On hyvä lähteä liikkeelle miedommista mauista ja edetä väkevämpiin, maisteri opastaa.

Suomen Paras Olut julkistetaan 22. elokuuta Helsingin Rautatientorilla. Jo kisan ensimmäiseen vaiheeseen eli pulloihin ja tölkkeihin pakattujen oluiden sarjoihin ilmoittautui yli 100 erilaista kotimaista olutta.

Oluiden laittaminen paremmuusjärjestykseen on aina makuasia.  Frangénin mielestä Suomen Paras Olut -kilpailun tulos on suuntaa-antava, sillä onhan raadissa mukana useita kymmeniä tuomareita.

– Ja aina on hienoa, että kaikin keinoin tehdään olutkulttuuria tunnetuksi. Oluen juonti voi olla muutakin kuin sitä, että kesäfestivaaleilla juodaan väärän lämpöistä olutta lötköistä muovituopeista.

Mitkä ovat maisterin olutvinkit vesille, saunomiseen, grillaamiseen ja terassilla istumiseen?

– Vesillä, saunassa ja grillitulilla suosittelen alkoholittomia juomia. Kannattaa malttaa sen verran, että ottaa oluet vasta noiden puuhien jälkeen. Terassilla sen sijaan oluttuoppi sopii kouraan kuin nakutettu, maisteri Frangén muistuttaa.

Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen