Skanska

Työmaa taidepajana

Uutinen   •   Syys 01, 2014 14:00 EEST

POP UP ILO -katutaidekilpailu järjestettiin Oulussa kauppakeskus Valkean työmaa-alueella.

Kauppakeskus Valkean työmaa-alueella järjestettiin elokuun viimeisenä lauantaina POP UP ILO -katutaidekilpailu Skanskan ja Arinan kanssa yhteistyössä. Kilpailijoiden tehtävänä oli toteuttaa vanerilevyille taideteos kolmessa tunnissa valitsemallaan tyylillä. Skanska kiinnitti työt työmaa-aitaan kaupunkilaisten iloksi.

”Skanskassa lähdimme mielellämme tähän mukaan. Rakennustyömaa on näkyvä osa lähiympäristön katukuvaa, ja taideteokset tuovat väriä ja iloista ilmettä työmaaympäristöön”, sanoo Skanskan rakennuspäällikkö Tapani Heikkilä.

Mistä kaikessa oli kyse?

Tempaus on osa POP UP ILO -olohuonetempausta, joka aukesi Oulussa kauppakeskus Gallerian tiloissa 26.8. Kaikille avoin POP UP ILOn olohuone tuo kauppakeskuksen ympäristöön kaikille avointa ja ilmaista tekemistä. 

”Kauppakeskus on luonteva kohtaamispaikka ja se voi tarjota monenlaisia elämyksiä. Oulussa on mm. kudottu jättipitkää kaulahuivia ja tanssittu argentiinalaista tangoa”, kertoo tapahtuman organisaattori Minna Kivioja.

Miten syntyi idea POP UP -olohuoneesta?

”Nuoret ovat ilo eivät ongelma", ajattelivat pariskunta Minna Kivioja ja Pasi Nikkinen, kun lukivat lehtijutun pääsiäisenä 2013, jossa kerrottiin kuinka nuoret oli häädetty Helsingin Kauppakeskus Kampista. Jotain oli tehtävä, mutta kuka tekisi? Miksi me emme tekisi asialle jotain? Näin syntyi POP UP ILO.

Ensimmäinen julkinen olohuone pystytettiin Helsinkiin Kampin kauppakeskukseen, jossa oli syntynyt ristiriitatilanteita nuorten aiheuttamien häiriöiden takia. Pariskunta tarttui toimeen ja perusti kauppakeskuksen ja yhteistyökumppanien avulla olohuoneen, jossa oli toimintaa, esimerkiksi käsillä tekemistä. Vaikka ensimmäinen olohuone oli suunnattu nuorille, on idea rikastunut ja toiminta kiinnostaa nyt sekä nuoria että aikuisia.

POP UP ILO toimii siellä missä ihmiset muutenkin hengaavat – kauppakeskuksessa. Paikka tarjoaa kohtaamista, tekemistä ja ilmaisen paikan olemiseen. Julkinen olohuone tukee uudenlaista kaupunkikulttuuria, jossa yhteisöllisyys kumpuaa myönteisistä kohtaamisista ja yhdessä tekemisestä. 

Äänestä omaa suosikkiasi 1. - 20.9.2014

Oulun POP UP ILO toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin, Arinan, Skanskan, Uki-Arkkitehtien ja Coats Optin kanssa.

Käy äänestämässä omaa suosikkiasi

Taideaitoja myös muilla Skanskan työmailla


Työmaa-aidat ovat saaneet taideteoksia kylkeensä muillakin Skanskan työmailla eri puolilla Suomea. Kuvassa Ruusutorpan koulun neljäs- ja viidesluokkalaisten koristelema työmaa-aita Espoossa vuonna 2012.

Lue lisää lähialueiden huomioimisesta