Ohita

Tiedote -

Norwegian jatkaa laajentumista Pohjoismaissa – 34 uutta reittiä

Norwegianin laajentuminen Pohjoismaissa jatkuu. Yritys lanseeraa 34 uutta reittiä Suomesta, Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista suosittuihin eurooppalaisiin kohteisiin. Laajentumisen myötä Norwegian ottaa käyttöön Helsinki-Vantaan lentokentälle neljännen lentokoneen ja aloittaa sieltä suorat lennot Pariisiin,  Palmaan/Mallorcalle, Rhodokselle ja Korfuun. Uudet reitit otetaan käyttöön kesäkaudella 2012 maaliskuussa.

– Yhä useampi matkustaja valitsee Norwegianin. Uudet, ympäristöystävällisemmät koneet, joissa on ilmainen nettiyhteys lennon aikana, ovat osoittautuneet suosituiksi. Olemme erittäin tyytyväisiä vastaanottoon, jonka olemme saaneet pohjoismaisilta asiakkailtamme. Haluamme jatkossakin pystyä vastaamaan nykyisten ja tulevien asiakkaidemme kasvavaan kysyntään, ja avaamme hyvillä mielin enemmän suoria lentoja suosittuihin kohteisiin, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Uusien reittien avaamisen lisäksi Norwegian nostaa 40 suosituimman reittinsä kapasiteettiä. Tämä koskee erityisesti Välimeren kohteita.

– Olemme merkittävä toimija Pohjoismaiden markkinoilla ja kasvamme nopeasti. Olen ylpeä siitä, että voimme tarjota peräti 34 uutta reittiä. Tämän lisäksi vuonna 2012 lähtöjä on useammin ja sesongin kesto pidempi kaikilla kotimarkkinoillamme. Laajentuvan verkostomme ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä parempia jatkoyhteyksiä. Olen varma, että uudet reitit ovat sekä lomalaisten, kaupunkimatkaajien ja liikematkustajien mieleen, sanoo Kjos.

Uusien reittien myötä Norwegianin tarjonta kattaa yli 300 reittiä, jotka yhdistävät Pohjoismaiden solmukohdat Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Keski-Idän keskeisille lentokentille.

Kun uudet reitit otetaan käyttöön maaliskuussa 2012, 80 prosentissa Norwegianin koneita on käytössä langaton WiFi-yhteys.

Lippuja uusiin kohteisiin on myynnissä keskiviikosta 23.11. alkaen osoitteessa www.norwegian.com.

Uudet reitit Suomesta:
Helsinki: Korfu, Palma/Mallorca, Pariisi, Rhodos
Aalborg: Berliini

 Uudet reitit Ruotsista:
Tukholma: Amsterdam, Korfu, Krakova, Riika, Vaasa

 Uudet reitit Tanskasta:
Kööpenhamina: Belgrad, Bratislava, Burgas, Marseille, Milano, Riika, Szczecin

Uudet reitit Norjasta:
Oslo: Ajaccio/Korsika, Andoya, Bratislava, Kiev, Reikjavik, Skiathos
Bergen: Edinburgh
Sandefjord/Torp: Antalya, Bergen, Berliini, Evenes, Las Palmas, Nizza, Palma/Mallorca, Trondheim
Trondheim: Berliini

 
Lisätietoja:
Åsa Larsson, Communications Manager
Gsm: +46 735 22 22 42
Email: asa.larsson@norwegian.com

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 261 reittiä 100 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2010 Norwegian kuljetti lähes 13 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 59 lentokoneesta. Yhtiölle toimitetaan vuosina 2008–2014 73 uutta Boeing 737-800W -konetta, minkä jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com   

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Sweden & Finland +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden
Vieraile muissa uutishuoneissa