Skip to main content

Oriola-KD tukee Suomen Punaisen Ristin ja UNICEFIN toimintaa

Lehdistötiedote   •   Joulu 17, 2015 13:00 EET

Oriola-KD on lahjoittanut perinteisiin joulutervehdyksiin tarkoitetut varat tänä vuonna Suomen Punaiselle Ristille ja UNICEFILLE.

Suomen Punaisen Ristin ylläpitämiä vastaanottoyksiköitä oli joulukuun alussa tasan 100. Vastaanottokeskuksia ja hätämajoitusyksiköitä on perustettu tiheään tahtiin, sillä elokuussa Punaisen Ristin ylläpitämiä vastaanottokeskuksia oli vain kuusi. Oriola lahjoitti lokakuussa suuren erän haavataitoksia, sideharsoja ja teippejä Suomen Punaiselle Ristille.

- Oriolan lahjoittamat haavanhoitotuotteet tulivat meille suureen tarpeeseen. Lahjoituksen avulla olemme koostaneet terveydenhoitajan aloituspakkauksia vastaanottokeskuksiin. Vastaanottokeskuksiin saapuu ihmisiä, joilla voi olla takanaan viikkojen tai kuukausien mittainen pakomatka. Monella turvapaikanhakijalla on hoitoa vaativia iho-oireita, kuten haavoja ja erilaisia tulehduksia, kertoo Suomen Punaisen Ristin terveydenhuollon suunnittelija Niina Hirvonen.

Oriola-KD:n Kronans Apotek -apteekkiketju tukee lahjoituksellaan UNICEFIN toimintaa. Kronans Apotek lahjoitti yhdessä henkilöstönsä kanssa varat viiteen koulupakettiin. Jokainen paketti sisältää vesipumpun ja opiskelutarvikkeet kolmelle 40 oppilaan ryhmälle. Lahjoitus kohdistetaan sotaa pakeneville lapsille, joita on tällä hetkellä noin 30 miljoonaa kriisimaissa ja pakolaisleireillä.

- Joulun alla halusimme olla välittämässä joulumieltä ja kohdistaa joulutervehdyksiin tarkoitetut varat kohteisiin, joissa apua tarvitaan kipeästi. Olemme iloisia, että lahjoituksemme Suomen Punaiselle Ristille ja UNICEFIlle on tavoittanut apua tarvitsevat. Samalla haluamme toivottaa kaikille rauhallista joulua, kertoo Oriola-KD:n viestintäpäällikkö Minna Koistinen.


Lisätietoja

Minna Koistinen viestintäpäällikkö
Oriola-KD Oyj

minna.koistinen@oriola-kd.com

Kuva: Leena Koskela, Suomen Punainen Risti

Oriola tarjoaa palveluita terveydenhuollon toimijoille, jotka haluavat menestyä Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Oriola panostaa pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja laajaan palveluvalikoimaan kattaen lääkejakelun, terveydenhuollon kuluttajatuotteet sekä muut räätälöidyt palvelut. Oriola on osa suomalaista Oriola-KD-konsernia. Oriola-KD yhdistää kuluttajat ja lääkeyritykset ainutlaatuisella tavalla. Oriola-KD avaa lääkeyrityksille tehokkaan pääsyn markkinoille ja edistää ihmisten hyvinvointia varmistamalla, että lääkkeet, terveydenhuollon kuluttajatuotteet ja palvelut toimitetaan turvallisesti ja asiakasystävällisesti. Oriola-KD:n liikevaihto jatkuvien liiketoimintojen osalta vuonna 2014 oli 1,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 2 350 henkilöä. Oriola-KD Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla. Lisätietoja: www.oriola.fi ja www.oriola-kd.com.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti