Skip to main content

Oriolan järjestämät koulutukset apteekkilaisten työn tukena

Lehdistötiedote   •   Syys 29, 2014 16:15 EEST

Oriola järjestää apteekkilaisille vuosittain useita koulutuksia.
Koulutustapahtumiin lukeutuvat muun muassa haavanhoitoa ja haavanhoitotuotteita
käsittelevät koulutukset, vaihtuvia asiantuntijateemoja käsittelevät Road Show
-koulutukset sekä Oriolan edustamien brändien ympärille rakennetut
ihonhoitokoulutukset. Lisäksi Oriola hyödyntää apteekkilaisten kouluttamisessa
sähköistä Oriola Akatemia oppimisympäristöä.

- Koulutustapahtumat ovat sekä meille että päämiehillemme kustannustehokas tapa
tavoittaa juuri oikea kohderyhmä. Koulutustapahtumissa asiakkailta saa
kätevästi suoraa palautetta tuotteista sekä niitä koskevia kehitysehdotuksia,
kertoo Oriolan apteekkimarkkinoinnista vastaava markkinointipäällikkö Minna
Tähtinen
.

Koulutusten järjestämisestä vastaavalla tiimillä on takanaan pitkä kokemus, ja
he huolehtivat kaikista käytännön järjestelyistä niin, että kumppanien ja
koulutukseen osallistuvien helppo ja mukava tulla paikalle.

Koulutustapahtumissa hoituu kätevästi niin tuotteiden käyttökoulutukset kuin uusien
tuotteiden lanseerauksetkin.

- Road Show -tapahtumat keräävät asiakkailtamme jatkuvasti erinomaista
palautetta. Lisäksi saamme hyvää palautetta haavanhoitokoulutuksista.
Haavanhoitokoulutus ei kuulu farmaseuttien perustutkintoon, mutta apteekkien asiakkaat
kyselevät tuotteista ja niiden käytöstä valtavasti. Tähän tarpeeseen olemme
pystyneet koulutuksillamme mukavasti vastaamaan, sanoo Tähtinen.

Oriola Akatemia sopii niin vapaan kaupan valmisteiden kuin lääkkeidenkin
kouluttamiseen. Oppimisympäristöön on rekisteröitynyt 4500 opiskelijaa, mikä on
yli puolet Suomen apteekeissa työskentelevistä henkilöistä. Oppimisympäristössä
on toteutettu kursseja Oriolan omista tuotteista sekä lääkeyritysten
valmisteista.

- Vaikka olemme koulutusten järjestäjinä kokeneita, niin kaipaamme aina uusia
ideoita niiden toteuttamiseen. Kuulemme mielellämme kumppaniemme koulutusta
koskevista tarpeista ja kehitysideoista, kannustaa Tähtinen.

Oriola Oy on suomalainen lääkkeiden tukkukauppa ja terveydenhuollon kuluttajatuotteiden markkinoija, jonka vahvuuksia ovat ammattitaitoinen henkilöstö, tehokas ja luotettava logistiikka, vahvat tuotemerkit, laadukkaat lisäarvopalvelut sekä pitkä kokemus toimialalta. Oriola Oy on osa Oriola-KD-konsernia, joka on johtava lääkkeiden vähittäis- ja tukkukaupan yhtiö Pohjois-Euroopassa ja Venäjällä. Oriola-KD:n liikevaihto vuonna 2013 oli 2,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 5 200 henkilöä. Oriola-KD Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla. Lisätietoja: www.oriola.fi ja www.oriola-kd.com.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti