Skip to main content

Ruoka-apu tulee tarpeeseen

Uutinen   •   Joulu 02, 2013 13:59 EET

– Meillä käy keskiviikkoisina jakopäivinä parhaimmillaan jopa 400 avuntarvitsijaa. Tarjoamme heille ensin keittiössämme valmistettua lämmintä ruokaa, jonka jälkeen he saavat ruokakassit kotiinviemisiksi, Mäntsälän ruoka-avun organisaattori Jouni Törmänen kertoo.

Jouni Törmänen työskentelee Mäntsälässä ruoka-avun organisaattorina. Apua on annettu tarvitseville jo 11 vuoden ajan.

– Ensi alkuun toiminta oli hyvin pienimuotoista lähimmäisruokailua, kunnes sitä alettiin laajentaa. Nyt on jo kolmas vuosi menossa isommalla konseptilla, hän kertoo.

– Laskelmieni mukaan jaoimme viime vuonna noin 30 000 muovikassillista ruokatarvikkeita. Jakelupisteissä meillä on toimihenkilöt, jotka valvovat, että kaikki saavat tasapuolisesti tarjolla olevia tuotteita, joiden myös lasketaan riittävän. Tavarat ovat esillä linjoittain, ja avuntarvitsijat kulkevat jonossa linjojen välissä kuin kaupassa. Toisella puolella ovat jakajat, jotka annostelevat tavaroita.

Joillekin perheille, jotka eivät jostakin syystä itse pääse hakemaan kasseja, ne toimitetaan suoraan kotiin.

– Keskiviikkoisin täällä on aina parikymmentä ihmistä avustamassa. Osa heistä on vapaaehtoisia, osa työllistettyjä ja osa palkattuja. Heitä tulee myös kunnan työaseman välityksellä. Kunta toisin sanoen avustaa meitä antamalla työntekijöitä. Muina päivinä vastaavasti on hiljaisempaa. Silloin täällä on töissä nelisen henkeä, Jouni Törmänen kertoo.

Toiminta laajenee

Viime aikoina ruoka-aputoiminta on laajentunut Mäntsälästä muillekin paikkakunnille, esimerkiksi Porvooseen, Keravalle, Hyvinkäälle, Riihimäelle ja Pukkilaan.

– Olen laskenut avustustoimintamme saavuttavan viikoittain, muut kunnat mukaan lukien, 1000–1500 avuntarvitsijaa. Ja koska pienillä paikkakunnilla kaikki tuntevat toisensa, pystytään hyvin ehkäisemään myös mahdolliset väärinkäytökset, Jouni Törmänen kertoo.

– Täällä käy paljon esimerkiksi lapsiperheiden äitejä, eläkeläisiä, kodittomia sekä ihmisiä, jotka ovat tavallaan väliinputoajia sosiaalihuollon kentällä. Heillä ei esimerkiksi eläke riitä kattamaan elinkustannuksia.

– Teemme yhteistyötä myös Tallinnan Pelastusarmeijan kanssa. He hakevat meiltä avustuskuormia. Jotkut lahjoittajat eivät tosin halua avustuseriä lähetettäviksi ulkomaille, ja olemme kunnioittaneet tätä päätöstä, mutta esimerkiksi Orkla Healthillä ei ole ollut mitään sitä vastaan, että sen tuotteita menee maamme rajojen ulkopuolelle.

Kaikkiaan suurempia vakituisia lahjoittajia on kymmenkunta, minkä lisäksi mukana on joukko pienempiä yrityksiä. Tavara on aina kunnollista, ja esimerkiksi päiväysmerkinnöissä on yleensä runsaasti pelivaraa jäljellä.

Myös kylmäketju pelaa. Ruoka-avulla on pakasteita varten kaksi kylmäkuljetusautoa, joiden tavaratilassa on pysyvästi 20 astetta pakkasta. Niiden lisäksi on pakettiauto muita kuljetuksia varten.

Lahjoittajien ehdoilla

– Totta kai toimimme täysin lahjoittajien ehdoilla, ja voimme jakaa vain sitä, mitä saamme. Myös lahjoittaja hyötyy toiminnasta sikäli, että pääsee eroon ylijäämätavarasta, jota voi joskus olla isojakin määriä.

– Lahjoittajalle syntyy sekä säästöjä että samalla hyvä mieli. Tämä on todella järkevää toimintaa, koska muutenhan hyvät tavarat menisivät hukkaan.

Jouni Törmänen on ammatikoulutukseltaan ravintolakokki. Niinpä hän tuntee kiinnostusta myös avustettavien ravinnonsaannin turvaamista kohtaan.

– Erittäin tyytyväinen olen Orkla Healthiltä tuleviin Nutrilett-patukoihin, jotka toimivat ateriankorvikkeina ja sisältävät kaikki tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet. Niissä on myös runsaasti proteiinia ja kuituja. Vähävaraisilla ihmisillä ravinnonsaanti saattaa olla ongelmallista, ja monet avuntarvitsijoista kärsivät aliravitsemuksesta. Tällä tavoin saadaan ehkäistyksi pahimmat puutokset, hän sanoo.

– Olemme saaneet toiminnastamme pelkästään myönteistä palautetta. Mäntsälän sosiaalihuoltokin kehottaa ihmisiä tulemaan tänne. Tällä tavoin tämä niin sanottu kolmas sektori myös säästää kunnallisverorahoja.

Kasvava avun tarve

– Tulevaisuudessa näen avustustoimintamme laajenevan, koska avuntarvitsijoiden määrä kasvaa entisestään, mikä tietenkin on koko yhteiskunnan kannalta murheellista. Taloudellinen tilanne tuntuu valitettavasti pahenevan, eivätkä päättäjät näytä elävän ajan hermolla. Monelle saattaa myös olla kova paikka mennä sosiaalihuoltoon. Meille on helpompi tulla.

– Keväisin saamme EU-ruoka-apua 20 tonnin kuorman. Siitä joudumme pitämään tarkkaa kirjanpitoa. Muutenhan emme kirjaa ihmisiä, jotka mielestämme hyvin tietävät itse oman tilanteensa ja toimivat sen mukaan.