Uutinen -

Joukkuepelillä luodaan parhaat onnistumiset!

Mikä yhdistää ruotsalaista ekologisia hanoja ja design-suihkuja valmistavaa yhtiötä ja Suomen jääkiekkomaajoukkuetta? Olet oikeassa. Ei lähtökohtaisesti mikään. FM Mattsson Mora Group Finland Oy on ruotsalaisomisteinen pörssiyhtiö, joka haluaa toiminnallaan ja ajatusmaailmallaan erottua tuomalla alalle jotain täysin uutta ja edistyksellistä.

FM Mattsson Mora Group on johtava vesikalustevalmistaja Pohjoismaissa. Nyt pohjoismaissa tunnetut ja luotettavat tuotemerkit Mora Armatur, FM Mattsson sekä Damixa hakevat vahvempaa jalansijaa myös Suomen markkinoilta. Omalla markkinointiviestinnällään yhtiö haluaa Suomessa näkyä ja kuulua suomalaisille tärkeissä asioissa. Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on yhteistyö Suomen Jääkiekkoliiton kanssa ja sen ympärille rakennettu markkinointi yhdessä Sanoma Gamesin ratkaisujen avulla.

Kevään 2017 MM-kisoissa FM Mattsson Mora Group Finland Oy toteutti yhdessä Sanoma konserniin kuuluvan Sanoma Gamesin kanssa Leijonien ympärille luodun kisakampanjan. Lisäksi yhtiö hyödynsi Jääkiekkoliiton yhteistyötä näkymällä esimerkiksi Leijonien sosiaalisessa mediassa. Itse kilpailun palkintoina oli kahdeksan Leijonien vuoden 1951 MM-kisojen replikapaitoja. Kilpailu oli menestys ja osallistumisia kisaan tuli enemmän kuin koskaan.

- Olemme Suomen markkinoilla haastajamerkkinä. Meidän tavoitteena on luoda tunnettuutta meidän tuotemerkeillemme Suomessa. Tästä syystä halusimme lähteä tukemaan Suomen Leijonia ja valitsimme myös kumppaniksemme Suomen tunnetuimman mediatalon tukemaan meitä tässä tarinassa, kertoo FM Mattsson Mora Group Finlandin Oy:n toimitusjohtaja Aki Helminen.

Mora Armaturin ja Damixan ympärille rakennettu Sanoma Gamesin kisa näkyi Suomen suurimman uutismedian Ilta-Sanomien printissä sekä verkossa. Verkossa mainonta keräsi 2,7 miljoonaa näyttöä ja printissä kahdeksan julkaisua Ilta-Sanomissa sekä nykyisen Urheilulehden edeltäjässä Urheilusanomissa. Tuotemerkit olivat siis laajasti näkyvissä eri medioissa, mikä tuki tavoitetta kasvattaa Mora Armaturin sekä Damixan tunnettuutta Suomessa.

- Leijonat ja Sanoma-yhteistyö tullaan jatkossakin jalkauttamaan. Tällä kertaa meidän täysin uudelle tuotesarjalle nimeltään Mora LionX. Mora LionX on jokaiseen kotiin sopiva hanasarja niin ominaisuuksien kuin hintansakin puolesta. Upeaa designia, helppokäyttöisyyttä sekä energiansäästöä! Koko LionX:n lanseeraus tullaan tekemään Sanoma Gamesin eri ratkaisujen kautta printissä, verkossa, somessa ja pelimaailmassa.

Mora Armatur tulee näkymään Sanoma Gamesin ratkaisuissa myös jatkossa. Mora LionX näkyy ja kuuluu 2018 olympialaisten aikana valmentajapeli Leijonapörssin ympärillä. MM-kisojen aikana toteutetaan kevään 2017 tapaan kisa, joka näkyy Ilta-Sanomien kanavissa, minkä lisäksi LionX näkyy jälleen Leijonapörssissä.

- Yhteistyö Sanoma Gamesin kanssa on ollut mutkatonta ja tehokasta. Ei tästä voi mitään pahaa sanoa, pelkästään positiivista. Sanoman päässä asia on otettu aina hyvin omakseen. Markkinoinnin tehokkuuden mitattavuuden ohella pidän tärkeänä asiana yhdessä tekemistä ja sitä kautta saavutettuja onnistumisia, Helminen kiteyttää.

Aiheet

  • Yritystoimi, yleinen

Kategoriat

  • damixa
  • mora armatur

Yhteyshenkilöt

Marisa Knuutila

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointikoordinaattori, FM Mattsson Mora Group Finland OY Mora Armatur, FM Mattsson 0504417261