StartUp Week-tapahtuma jo neljättä kertaa Oulussa 9.-10.11.2011

Lehdistötiedote  •  2011-11-08 13:51 EET

Startup – yrittäjille sekä yritysideaa miettiville järjestetään jo neljättä kertaa oma kaksipäiväinen tapahtuma Oulussa. StartUp Week – tapahtuman tarkoituksena on madaltaa oman liiketoiminnan aloittamisen kynnystä sekä tuoda StartUp -yrityksille lisää tietoa ja osaamista oman liiketoimintansa kehittämiseksi. Myös paikallisten toimijoiden esittely startup -yrityksille on tärkeä osa tapahtumaa, sillä tapahtuman aikana pyritään edistämään alueen aktiivisen startup – yritysten verkoston kasvua. Aktiivinen, monitoimialainen verkosto luo pohjaa uusille innovaatioille ja näin edistää myös kansainvälisen yritystoiminnan syntyä Oulun seudulle.

Ensimmäinen StartUp Week – tapahtuma pidettiin maaliskuussa 2010 ja sen järjestäjänä toimi Oulu Wellness Instituutti (OWI). Tapahtuma sai jatkoa OWIn toimesta saman vuoden marraskuussa. Ensimmäiset kaksi tapahtumaa oli kohdistettu Hyvinvointialan startup – yrityksille, mutta vuoden 2011 tapahtumissa on mukana myös muita toimialoja, kuten ICT-toimiala. Tapahtuman osallistujamäärä on kasvanut kerta kerralta; tällä kertaa on siis luvassa aiempaa suurempi joukko StartUp – yrittäjiä, yritysideaa pohtivia sekä muita toimijoita. Verkostoitumismahdollisuudet tapahtumassa ovat siis lukemattomat.

Tapahtuman pääteemoina tänä syksynä ovat rahoitus, viestintä, taloushallinto ja verkostoituminen. Tämän syksyn tapahtumassa on kahden päivän aikana luvassa seminaareja, joiden luennoitsijat ovat alansa huippuja. Tapahtumassa käyttävät puheenvuoroja mm. Timo Ahopelto (Lifeline Ventures), Jari Mieskonen (Conor Venture Partners), Sakari Sipola (Oulun Yliopisto), Timo Kotipelto ja Kristiina Olmiala-Szép (Design Valkea). Toisena tapahtumapäivänä 10.11.2011 pääsevät myös lupaavimmat paikalliset startup – yritykset esittelemään ideansa rahoittajista kootulle asiantuntijaraadille sekä yleisölle.

Tapahtuma on osallistujille maksuton ja se on osa Oulun osaamiskeskusohjelmaa. Kansallinen osaamiskeskusohjelma (OSKE) on alueellisen innovoinnin työväline, jolla on valmiit toimintamallit ja verkostot kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. OSKE tarjoaa verkostoja ja palveluja yrityksille, yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja tutkimuslaitoksille. OSKE myös auttaa pk-yrityksiä kehittymään, luomaan innovaatioita ja kansainvälistymään toimimalla sparraajana, yhteistyökumppaneiden ja rahoituksen etsijänä sekä markkina- ja trenditiedon tarjoajana. Osaamiskeskusohjelman toteuttamisesta Oulun seudulla vastaavat BusinessOulu ja OWI.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti


You haven't completed the steps for your Hosted Newsroom

You haven't entered a correct link to your helper.html file for your Hosted Newsroom. Go to Publish and complete the steps.