Skip to main content

Wiman haastaa jenkkitähdet Karibialla

Lehdistötiedote   •   Touko 12, 2014 13:26 EEST

Vantaa 12.5.2014 -  Amerikkalaisen Global Rallycross –sarjan Lites-luokan hallitseva mestari Joni Wiman aloittaa toisen kautensa jenkkisarjassa varsin eksoottisesta paikasta. Sarjan pääluokkaan Super Cariin ja Fordin tehdastiimin OMSE:n Ford Fiestan rattiin nousseen 20-vuotiaan suomalaiskuljettajan kausi käynnistyy sunnuntaina (18.5.) Karibian saariryhmään kuuluvalla Barbadosilla.

Rallicrossin GRC-avauksen eksoottiselle saarelle vei televisiosta tuttu auto-ohjelma Top Gear, jonka Festivaali kuuluu myös viikonlopun ohjelmaan. Rallicross-tähtien lisäksi paikalla ovat muun muassa ohjelman juontajakolmikko Jeremy Clarkson, James May ja Richard Hammond ja mystinen testikuljettaja The Stig sekä formula ykkösissä MM-sarjan johtoon kivunnut Lewis Hamilton.

Wiman hallitsi viime vuonna GRC:ssa Lites-luokkaa mielin määrin, voittamalla sarjan jokaisen osakilpailun. Sarjan pääluokasta Wiman lähtee tavoittelemaan menestystä sekä kokemusta.

- Uskon, että ajan parhaassa tiimissä ja parhaalla autolla. Ennen kun autot lastattiin Ruotsista kohti Yhdysvaltoja ja tiimin Los Angelesissa sijaitsevaa päämajaa, ajoin ennakkotestit ja kaikki on kunnossa tulevaan.

- Tiedän, että pystyn olemaan yhdellä kierroksella nopea, mutta tarvitsen vielä paljon kokemusta siitä, mitä lähdöissä ympärilläni tapahtuu. Barbadosilla kokeneet kuskit yrittävät varmasti ”kouluttaa” sen kun kerkeävät, mutta aion puolustaa asemiani ja vastata samalla mitalla takaisin.

- Nousu rallicrossin pääluokkaan on ollut jo vuosien ajan tavoitteeni. Kun se toteutui, saan tehokkaista nelivetoautoista tarvittavaa kokemusta ja voin kehittyä lisää. Tavoitteeni on jossain kohtaa ajaa lajin maailmanmestaruudesta, Wiman summaa.

Tulevasta Bushy Parkin moottoriradasta Wimanilla ei ole kuin kuvallista ennakkotietoa. Rata on pääosin asfalttia ja se sijaitsee saaren länsiosassa St. Philipin maakunnassa, noin parinkymmentä kilometriä maan pääkaupunki Bridgetownista länteen.

- Olen nähnyt radasta vain kuvia. Asfalttia on paljon, mutta se käy minulle. Ensimmäinen tavoitteeni on ajaa paikka kymmenen auton A-finaaliin. Kymmenen kierroksen finaalissa voi sitten jo sattua mitä tahansa. Paikka viiden joukossa voisi olla hyvä juttu minulle, Wiman suunnittelee.

Alkavalla kaudella Wimanin tallikaverina OMSE Fordilla ajaa rallista tuttu ruotsalaiskuljettaja Patrik Sandell. Lisäksi sarjassa on mukana kova kattaus autourheilun huippuja kuten Amerikan extreme-urheilun tähdet Ken Block ja Travis Pastrana, sarjan toissavuoden voittaja Tanner Foust ja kakkonen Brian Deegan, ex-F1-kuljettajat Scott Speed ja Nelson Piquet jr.

Autonvalmistajista Fordin lisäksi tehdastalleina sarjassa kilpailevat Volkswagen, Subaru ja Hyundai.

Barbadosin GRC-avauksen A-finaali käynnistyy Suomen aikaa tulevan sunnuntain jo vaihtuessa maanantain puolelle. Global Rallycross –sarja käsittää kaikkiaan kymmenen kilpailuviikonloppua. Barbadosilta käynnistyvä kausi päättyy marraskuun 5. päivä Las Vegasiin.

  • Lisätiedot: Marko Mäkinen, 0500-604 141 ja Riitta Salin, Oy Ford Ab, 010 3447 123, rsalin1@ford.com


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja valmistetaan tai myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee yhteensä noin 181 000 henkilöä ja sillä on 65 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista löytyy osoitteesta www.ford.com

Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 47 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 67 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 22 tuotantolaitosta, joista 13 on Fordin omia tai enemmistöomistuksessa ja 9 yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 - samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911. 

Liitetiedostot

Word-tiedosto