Skip to main content

Tänään on Maailman syöpäpäivä

Lehdistötiedote   •   Helmi 04, 2013 09:44 EET

Tänään vietetään Maailman syöpäpäivää. Tänä vuonna päivän tavoitteena on oikaista syöpään liittyviä väärinkäsityksiä ja myyttejä. Yksi niistä on ollut syöpään vääjäämättä liittyvä huono ennuste.

Yhä useampi potilas paranee syöpätaudistaan. Parantavaan hoitoon päästään erityisesti, kun tauti todetaan riittävän varhaisessa vaiheessa. Levinneenkin taudin hoitomahdollisuudet paranevat jatkuvasti.

Syöpätutkimus on tuonut merkittävää uutta tietoa syövän syntymekanismeista ja mahdollistanut uusien vaikutuskohteiden tunnistamisen. Samanaikaisesti lääkekehityksessä on onnistuttu kehittämään uusia täsmälääkkeitä, joiden vaikutus kohdistuu aiempaa tarkemmin juuri syövän synnyn kannalta keskeisiin vaikutuskohteisiin. Tämän seurauksena myös hoitojen siedettävyys on parantunut.

Esimerkkinä uusista hoitomahdollisuuksista ovat keuhkosyövän yksilölliset hoidot. Yli kahdella tuhannella suomalaisella todetaan vuosittain keuhkosyöpä. Keuhkosyöpä kuuluu syövistä vakavimpiin. Se on todettaessa usein pitkälle edennyt, jolloin sen ennuste on huono. Vain noin joka kymmenes keuhkosyöpään sairastuneista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.

Keuhkosyövän tutkimuksessa on tehty merkittäviä läpimurtoja viime vuosina, ja taudin taustalta on paljastunut useita erilaisia syövän perimän muutoksia eli mutaatioita. Osalla potilaista näihin taudin keskeisiin syntymekanismeihin voidaan nyt vaikuttaa yksilöllisellä lääkehoidolla.

Uusia kehitysaskelia syövän hoidossa ovat myös uudet diagnostiset testimenetelmät, joiden avulla voidaan määrittää, onko kasvainsoluissa syövän kasvuun liittyviä geenimuutoksia tai mutaatioita. Nämä syöpägeenit ovat myös lääkekehityksessä tärkeitä kohteita.

Uusien hoitojen kohdalla hoitopäätöstä ohjaakin usein kasvainnäytteestä tehtävä geenitesti, joka kertoo, onko potilaan kasvaimessa tunnettuja syöpägeenejä.

Pfizerin tavoitteena on kehittää ja tuoda potilaiden käyttöön yhä uusia täsmälääkkeitä, joiden avulla syövän hoitotuloksia sekä hoidon siedettävyyttä voidaan parantaa entisestään.

Lisätietoa antaa:

Jaakko Parkkinen, lääketieteellinen asiantuntija, Pfizer Oy, puh. (09) 4300 40

Hyvä terveys on elintärkeää - niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Pfizerin tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaikkialla maailmassa. Yhtenä maailman suurimmista lääkeyrityksistä Pfizerilla on ollut merkittävä rooli lääketieteen kehittämisessä. Työtä on kuitenkin vielä tehtävänä. Pfizer on mukana luomassa uusia, edistyksellisiä lääkehoitoja ja toimintatapoja muiden terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on mahdollistaa paras lääkehoito sitä tarvitseville. Maailmassa on arvioitu olevan noin 30 000 eri sairautta. Niistä vain noin kolmasosaan on saatavilla tehokasta hoitoa. Kehitys on vasta alkanut. www.pfizer.fi